Tiesitkö, että kantarellia kasvaa Pohjois-Euroopan lisäksi kaikkialta maailmassa Aasiaa ja Afrikkaa myöten? Kotimainen kantarelli ei ole parasta vain siksi, että se on kaikkien vapaasti kerättävissä, vaan myös sen puhtauden ja maukkauden vuoksi. Toukat eivät kantarelleista pidä, joten tätä todellista lähiruokaa on ilo niin kerätä kuin valmistaakin. Vanhoissa sienioppaissa kantarellia eli keltavahveroa kutsutaan keltasieneksi tai ruskosieneksi.
Kantarelli on helppo tunnistaa sen keltaisesta poimuisesta lakista. Keltavahvero on hyvin paikkauskollinen, sitä voi löytää kasvamasta runsaina ryppäinä samasta paikasta vuodesta toiseen. Tänä vuonna kantarellisato on erikoisen runsas, sillä kun menet sienestämään, korisi on nopeasti täynnä metsän keltaista kultaa.
Kantarellin satokausi on usein pitkä; kesäkuussa keräsin monen muun sienestäjän lailla ensimmäiset keltavahverot ja niitä riittänee myöhäiseen syksyyn, mikäli sääolot pysyvät nykyisellään.
Kantarelleja kasvaa varsinkin seka- ja lehtipuumetsissä koivujen liepeillä yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa. Se on laajentanut kasvualuettaan muutamassa vuosikymmenessä satoja kilometrejä etelästä pohjoisemmaksi. Kun olin lapsi, Pohjois-Savossa oli suuri ihme, jos joku onnistui löytämään kantarellin tai kaksi – nyt niitä kasvaa sielläkin ihan kerättäväksi asti.
Keltavahveroa eniten muistuttava sieni on valevahvero, joka on kantarellin tavoin kuoppakeskustainen ja trumpetinmuotoinen. Valevahvero on kuitenkin kuivakampi ja nahkaisen sitkeä sekä väriltään selvästi oranssi, kun taas kantarelli on keltainen. Valevahvero on lahottaja, joka kasvaa lastukasoilla pururatojen varsilla, kantarelli on puolestaan koivun juurisieni. Vahingossa nautittuja valevahveroita ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä ne ovat vaarattomia, mutta mauttomia ja kumimaisia.
Keltavahvero on Suomen arvostetuimpia metsäsieniä, se on myös Eviran suosittelema erinomainen ruokasieni. Kantarelli on maailmallakin hyvin haluttu, esimerkiksi Kiinassa keltainen herkku luokitellaan lääkinnälliseksi sieneksi. Kantarellin sanotaan ehkäisevän muun muassa silmätulehduksia ja hämäräsokeutta, sillä siinä on erittäin paljon D-vitamiinia. Lisäksi sienessä on C-vitamiinia ja karoteenia sekä runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, mutta rasvaa vain noin puoli grammaa sadassa grammassa.
Viime viikolla olin etsiskelemässä sieniä kolmivuotiaan sukulaislapsen kanssa. Kantarelleja emme nähneet, mutta kun pikkutyttö näki tämän punaisen sienen, hän halusi tietää, mikä se on. Vastasin, että hapero. Hän sanoi, ai hapelo. Se ei ole mylkyllinen sieni. Olin iloisesti yllättynyt tämän pikkuneidin sienitietoudesta, ehkäpä saan hänestä sienestysseuraa tulevaisuudessakin.
Nyt saa siis paistinpannulle kantarellin lisäksi esimerkiksi kangas- ja isohaperoa. Tatitkin nostavat päätään, kälyni löysi jo koivunpunikkitatteja ja herkkutatteja.
Huomasin taannoin, että keltavahvero on kuvattuna tulevan syyskuun yhdeksäntenä päivänä julkaistavissa postimerkeissä. Keltavahveron lisäksi Ruokasieniä-postimerkkivihkossa esitellään Suomen metsäsienistä isohapero, mustatorvisieni, kuusenleppärousku ja tuoksuvalmuska eli matsutake. Posti on suunnitellut vihkon tiiviissä yhteistyössä sienitietoutta edistävän Sieni-ihmiset ry:n kanssa.
Pikku-Karviksen runo
Sieniä on monia
isoja ja somia.
Herkkusieni, lehmäntatti niitä syö myös naapurin pappi.
Kanttarelli, pikkusieni,
torvisieni...
Kotihiiri
Lähteet: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira; Kotimaa 9.7.2016; Maaseudun Tulevaisuus 11.7.2016; Satokausikalenteri, Kotimaiset kasvikset; Posti; Yle-uutiset Kuopio 28.6.16/Pohjois-Savon Sieniseuran asiantuntija Kirsti Eskelinen; Kotihiiri.com.
Lähetä kommentti