Hiirenvirnoja ja niittynätkelmiä

Kouluaikaan kasveja kerätessäni ihmettelin, miksi liki saman näköisistä kasveista toiset ovat nätkelmiä ja toiset virnoja. Myöhemmin minulle selvisi, että molemmat lajit ovat kyllä hernekasveja, mutta eri sukua. Sen sijaan koko heimolle on yhteistä tarttumaeliminä toimivat kärhet ja palkomainen hedelmä.

Hernekasvit ovat kasvimaailman kolmanneksi suurin heimo, johon kuuluvat muun muassa tärkeät viljelyskasvit herne, papu ja linssi. Toisaalta hernekasveissa on myös paljon myrkyllisiä lajeja, kuten kaikki Suomessa tavattavat virnat ja nätkelmät.

Hiirenvirnan rento varsi kiipeilee kohti valoa muuhun kasvillisuuteen tukeutuen, niinpä niistä usein muodostuu sinisiä pehkoja, kun kymmenien hiirenvirnojen varret kietoutuvat toisiinsa. Hiirenvirna on tutuimpia hernekasvejamme ja yksi kaikkein yleisimmistä niityillä kasvavista lajeista.

Hiirenvirnan näyttävissä sinivioleteissa kukkatertuissa voi olla jopa 40 perhosmaista kukkaa. Kukista tulee aikanaan palkoja ja paloissa kypsyy pallomaisia, sitkeäkuorisia siemeniä, joita kansa on siementen pienen koon vuoksi kutsunut hiiren herneiksi. Niitä ei kannata syödä herneiden pienen koon ja lievän myrkyllisyyden takia. 

 

Metsävirna on puolestaan sukunsa kookkain laji ja saattaa parhaimmillaan tavoitella liki parin metrin korkeuksia. Rentovartisena se ei tähän kuitenkaan itse pysty, vaan tukeutuu muuhun kasvillisuuteen, kuten puihin.

Huomioni kiinnittyi viime kesänä eteläkarjalaisen metsän reunassa tuntemattomaan hernekasviin, jolla oli vaaleat, hyvin erottuvat kukat. Kasvi osoittautui metsävirnaksi, joka kasvaakin useimmiten lehtomaisten metsien laidoilla tai aukkopaikoissa, koska se tarvitsee runsaasti valoa. Metsävirnan ominta kasvuympäristöä on Lounais- ja Etelä-Suomessa, mutta se on alueellisesti uhanalainen laji.

Metsävirnan valkoisen kukan ylin terälehti eli purje on hyvin näkyvä mainos hyönteisille. Kukissa olevat sinertävät juovat, niin sanotut mesiviitat osoittavat pölyttäjille mesilähteen suunnan, joskin metsävirna kelpuuttaa pölyttäjikseen vain raskaat mehiläiset ja kimalaiset.

Hernekasvien suvun ainoa keltakukkainen laji vakinaisessa kasvistossamme on niittynätkelmä. Sen nimeen on liitetty kansan suussa monia eläimiä: niittynätkelmä on omistettu suomen kielessä ainakin hiirelle, rotalle, koiralle ja jänikselle, jopa heinäsirkalle, myös lintuihin viitataan joissakin nimissä.Toiset vanhat lisänimet korostavat kasvin ehkä ilmeisintä ominaisuutta, hehkuvan keltaisia kukkia, mutta eräät nimistä, kuten kuninkaankäpälä tai suutelusheinä, vaativat jo enemmän tulkintaa - ehkä keltaisessa kukinnossa on suorastaan kuninkaallista loistoa tai kukan teriössä voi nähdä pusuun mutristetun suun.

Niittynätkelmä kasvaa aurinkoisilla niityillä, tienvarsilla, heinäpelloissa ja ruohoisissa metsissä. Lehdissä olevilla kärhillään kasvi tarttuu mihin tahansa tukeen tai omiin varsiinsa muodostaen läpitunkemattomia takkuisia kasvustoja, usein yhdessä sinikukkaisen hiirenvirnan kanssa. Niittynätkelmää käytetään rehuna sen valkuaisainepitoisuuden takia, siitä on myös keitetty teetä käytettäväksi hengitystievaivoihin.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuodessa on niittynätkelmälläkin roolinsa: Vatanenhan joutui etsimään seuralaiselleen niittynätkelmiä rehuksi matkatessaan jäniksen kanssa ympäri Suomea.

 

Vaaleanpunakukkainen metsänätkelmä on paikoin melko yleinen Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa sekä Etelä-Karjalassa erityisesti Salpausselkien liepeillä, harvinaisena se kasvaa tämän alueen länsi- ja pohjoispuolella. Suomessa metsänätkelmä on kuitenkin levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla.

Metsänätkelmä suosii valoisia, lämpimiä ja jopa kuivia kasvupaikkoja, kuten harvapuustoisia rinteitä ja metsien aukkopaikkoja, joille kasvi luo ulkomuodollaan etelän eksotiikkaa. Metsänätkelmän koreat kukat ja erikoinen ja maata myötäilevä särmäinen versonrakenne kiinnittävät helposti satunnaisenkin kulkijan katseen, niin kuin minun huomioni heinäkuussa. Pysähdyin, ihmettelin ja ihastelin - mieleeni tuli ensimmäiseksi metsään karannut hajuherne. Oletkos sinä nähnyt tämän kasvin?

Hiirenvirna,
hento,
rento,
sinistä ja purppuraa,
palkoveneitä,
tuulen henki,
kesän aalloilla
keinuttaa.
Kukahan
siemenet
syödä saa? 

Tuula Korolainen

Lähteitäni ovat: LuontoPortti; Suomen Luonto/Kasvit osa 1; Tuula Korolainen, Kuono kohti tähteä, Hiirenvirna.