Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 19.6.

17 kesäkuuta 2016

Juhannusta edeltävänä sunnuntaina on Yhteispohjoismainen Luonnonkukkien päivä, jota on Suomessa vietetty vuodesta 2003 lähtien. Päivän teemalajina on tänä vuonna koiranputki, joka on erittäin yleinen koko maassa ja suosii nimenomaan ihmisen läheisyyttä. Monille koiranputki on kuitenkin tuntematon, sen sijaan yleisnimitystä koiranputki käytetään mistä tahansa putkikasvista. Koiranputki ei ole myrkyllinen, ja sen erottaa muista lehtiensä porkkanamaisuuden ja kukinta-ajankohtansa kesäkuun alun perusteella.


Koiranputken valkoinen kukkavaahto kuuluu erottamattomasti Suomen alkukesään, kasvaahan koiranputki runsaana tienpientarilla, pihoilla, puistometsissä ja niityillä eli kaikkialla, mistä se vain löytää avointa kasvutilaa. Yksittäinen koiranputken kukka on vaatimaton, mutta yhdessä niistä tulee kaunis valkea huntu, sillä kasvissa voi olla jopa 5000 kukkaa. Kukat houkuttelevat etenkin kärpäsiä pölyttäjikseen, mutta yleisyytensä ja runsaiden mesi- ja siitepölymääriensä vuoksi koiranputki on tärkeä kasvi mehiläisille ja mehiläishoitajille.


Koiranputkea kutsutaan Englannissa villikirveliksi, ja koiranputken lehdissä onkin kirveliä muistuttava maku. Itse koiranputki maistuu miedolta, ruohoiselta ja makealta, ja kukat vähän samalta kuin porkkana. Kaupasta ostettua kahden euron kirvelipunttia vastaavan koiranputkimäärän keräämiseen kuluu aikaa noin viisi sekuntia, ja huippukokki Sami Tallbergin mukaan maku on todennäköisesti vähintään yhtä hyvä, tai jopa parempi kuin kaupan versiossa.


Luonnonkukkien päivän tavoitteena on edistää kasvintuntemusta ja kasviharrastusta sekä tarjota päivän aikana yhteinen luontokokemus mahdollisimman monelle. Kesäisen luonnon ihmeistä ja väriloistosta pääsemme nauttimaan opastetuilla retkillä, joilla näkee ja oppii tuntemaan lajeja vaikkapa ketokasveista rämeitten suokasveihin. Luonnonkukkien päivän retkikalenteriin pääset kurkistamaan täältä. Löysitkö sinua kiinnostavan luonnonkukkakohteen? Minun toiveenani olisi löytää suokukkia, niiden vaaleanpunaisia sieviä kelloja en kai ole nähnyt sitten lapsuuden.

Yösateen jäljiltä
koiranputkien valkea ryöppy
sadepisarahelmin koristeltu
helmissä auringon antama
sateenkaarikimallus

Lähteet: LuontoPortti; Sami Tallberg, Villiyrtti-keittokirja; merja.heikkila/runot1.htm, Kukkien aamujuhla.

2 kommenttia

  1. Koneen aukeamista odotellessa ihalin läheisen pellon koiranputkipilveä ja sitten tapaan saman kasvin täälläkin. Koitanputken sijoitan aina jotenkin juhannukseen. Kauniit kuvat taas! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiittämästä ja juhannustoivotuksista Tiinatei. Koiranputkivaahto on vallannut nyt koko Suomen niityt ja pientareet, samalta näytti itäisessä naapurissakin Terijoen maisemissa. Hauskaa jussinpäivää!

      Poista