lauantai 30. kesäkuuta 2018

Valkolehdokki, kesäyön kuningatar

Siro valkolehdokki lienee kaikkein tunnetuin ja kolmanneksi yleisin Suomen orkideoista eli kämmeköistä. Valkolehdokkeja myytiin 1900-luvun alkupuolella yleisesti kaduilla ja toreilla, minkä vuoksi kerääminen kiellettiin 1952 ja kasvi rauhoitettiin 1997 Manner-Suomessa. Aiemmin valkolehdokki kärsi siis liiallisesta poimimisesta, mutta nykyisin maankäytöstä ja rakentamisesta.

Valkolehdokki kasvaa melko yleisenä Ahvenanmaalla eikä se ole siellä rauhoitettu. Kasvi on ikuistettu Ahvenanmaalla tämän vuoden maaliskuussa Åland Postin käyttöön ottamiin tarramerkkeihin, ns. postimaksulipukkeisiin, joihin Andy Horner on valokuvannut neljä Ahvenanmaalla viihtyvää orkideaa: valkolehdokin, maariankämmekän, yövilkan ja kimalaisorhon.



Metsäkasvina kämmeköiden heimoon kuuluva sangen vaatelias valkolehdokki ei ole kuitenkaan varsinaisesti lehtokasvi. Kasvi näyttää pitävän erityisen paljon koivuvaltaisista hakamaametsistä, mutta runsain se on myöhään kasketuilla alueilla. Nykyään valkolehdokki ei ole enää uhanalainen, mutta yleiseksi sitä voi sanoa vain paikallisesti. Eniten valkolehdokkeja tavataan Lounais-Suomen lisäksi Kaakkois-Suomessa, jossa sen voi löytää kalkkipitoisesta maastosta. Esiintymät ovat yleensä niukkoja, mikä tarkoittaa harvoin kymmentäkään kukkivaa vanaa samalla lähialueella.
 
Valkolehdokin puolimetrinen pysty varsi kohoaa kahden suuren ja soikean vastakkain olevan alalehden keskeltä. Varren latvaan kehittyvä tähkämäinen kukinto voi olla kymmensenttinen, ja sen valkoisissa kukissa on erityisen pitkät kannukset.



Hämärässä valkoiset kukat melkein hohtavat, sillä kehälehdet heijastavat valoa peilin lailla ja tulevat hyvin näkyviin himmeässä kesäyössä. Ensin kasvista kuitenkin aistii huumaavan, jasmiinimaisen tuoksun. Kun koko metsä tuoksuu, tiedät lähistöllä olevan valkolehdokkeja - olen näet itsekin tuoksun perusteella löytänyt niitä heinikosta.

Valkolehdokin kukkien tuoksu leijuu ilmassa vahvasti juuri juhannuksen tienoon öinä. Se houkuttelee yöperhosia, etenkin kiitäjiä. Tuoksu vetää vertoja kielon tuoksulle, joidenkin mielestä ehkä ylittääkin sen hienostuneella vivahteellaan. Voimakkaan tuoksunsa vuoksi valkolehdokkia on nimitetty kesäyön kuningattareksi. Kasvin ruotsinkielinen nimi nattviol viittaakin siitä yöllä erittyvään tuoksuun. Valkolehdokkia pidetään romanttisena kukkana ja se on innoittanut niin runoilijoita kuin kirjailijoitakin.



Tasavallan presidentti Sauli Niinistö soitti muutama vuosi sitten yllätyspuhelun suoraan Ylen luonto-ohjelmaan ja paljasti lähetyksessä valkolehdokin olevan hänen lempikukkansa. Sama kasvi on valittu Salon kaupunkiin kuuluvan Kiskon nimikkokukaksi.

Valkolehdokilla on useita nimiä kansankielessä, kuten aataminkämmen, jeesuksenkämmen, lehmänkieli ja Maarian sormen juuri. Valkolehdokkiin liittyy myös monenlaisia kansanuskomuksia. Keskiajalla uskottiin, että jos perheen isä syö lehdokin mukuloita, seuraavasta lapsesta tulee poika. Luonnontutkija Carl von Linné puolestaan suositteli ikäihmisille valkolehdokin juurien nauttimista lemmenhalun nostattamiseksi, rohdon voiman näet ajateltiin piilevän miehen kiveksiä muistuttavissa valkolehdokin juurimukuloissa.



Valkolehdokkia pidetään myös pyhänä kukkana. Tarina kertoo, että se valvoi ainoana kasvina Jeesuksen rukoillessa Getsemanen puutarhassa ennen ristiinnaulitsemista. Tuolloin enkelit laskeutuivat kukkiin, ja sen takia valkolehdokin kukat ovat enkelin muotoisia ja hohtavan valkoisia.


Hän muisti kuikat,
niiden kaipaavat kutsuhuudot
ja järven pintaan piirtämät vanat.
Valoisan juhannusyön.
Valkolehdokin tuoksu humallutti yökiitäjän.
Lehmänkello kilkahti saaren takana.
Sinisiipinen sudenkorento etsi kaislikossa seuraa. – -

Lähteet: Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalainen luonto-opas; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 4.7.2017; Kirsi Vainio-Korhonen – Anu Lahtinen, Lemmen ilot ja sydämen. Suomalaisen rakkauden historiaa; Lasse J. Laine, Suomen luonto. Tunnistusopas; LuontoPortti; Maija Karala, Uudenkaupungin sanomat 6.7.2017; Marko Leppänen, Esoteerinen maantieteen koulu 29.6.2009; Mikko Virta, Iltasanomat 22.7.2015; Noidankoto 18.6.2015; Pinterest; SSS uutiset 2.7.2016; Suomen luonnonsuojeluliitto. Luonnonkukkienpäivä 2014; Teuvo Suominen, Kasvit ; Tiina Kolari, Skinnarilan niemen kasvillisuus ja kulttuuriympäristö; Åland Post; Mariitta Hämäläinen, Kuikat.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kauniista kasvista. Meidän mökkimetsässämme kasvaa maariankämmeköitä, valkolehdokki on harvinaisempi täällä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Skinnarilan rantametsissä on lehdokkeja jonkin verran, myös Mikonsaaressa. Maariankämmekkä on minulle Etelä-Karjalassa harvinaisempi näky, eräässä Saimaan saaressa näin niitä tosin paljon, siinä saaressa oli keskellä märkä, soistunut alue. Maariankämmekkähän viihtyy kosteassa ympäristössä.

      Poista