Tule mukaan juhlimaan Suomen luontoa!

28 elokuuta 2026

Suomen luonnon päivää juhlitaan joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina rennosti ja pilke silmäkulmassa, tänä vuonna juhlimme lauantaina 29. elokuuta.

Miten sinä aiot viettää Suomen luonnon päivää? Voit vaikkapa osallistua toisten järjestämiin tempauksiin ja tapahtumiin tai ideoida oman juttusi.

Voit kerätä luonnonkukista kauniin kimpun ja ilahduttaa sillä ystävääsi tai itseäsi.

Veneretkelle olisi kiva mennä tai lähteä kävelemään metsäpolkuja pitkin tutulle laavulle makkaranpaistoon. Kotiin palattua maistuvat päivänokoset verkkokeinussa muillekin kuin kolmivuotiaalle.

Mustikoita on edelleen vaikka kuinka paljon. Sienikori puolestaan  täyttyy nopeasti keltavahveroista. 

Milloin teit viimeksi ulpukoista helmet tai possuja? Minä rakensin viikko sitten possutarhan mökin pihaan. 
 


Hiljainen aamu hengittää sumua,
järven pinta on kuin unohdettu peili.
Kaislat kuiskaavat tuulelle tarinoita
joista vain lokit ymmärtävät lopun. 
 
 


Mustikan maku jää kielelle sinisenä,
samettisena kuin metsän varjo.
Muurahaiset kuljettavat kesän viimeisiä siemeniä,
ja männyn pihka tuoksuu lämpimältä ajalta.
Aurinko nousee hitaasti,
kuin sekin tahtoisi viipyä tässä hetkessä.
 

Suomen luonto, sydämen hiljainen valtakunta,
pitää meitä sylissään —
ja me kuuntelemme.
ChatGPT

Lähteet: suomenluonnonpaiva.fi; Luontoon.fi; ChatGPT, Elokuun viimeinen lauantai.

10 kommenttia

  1. Finnish Nature Day seems like a fine celebration, Sirpa, and I hope that many people take part. Even city dwellers can find little corners of nature to rejoice in. Introducing children to the wonders of the living world at an early age is the best gift you can give them, Very best wishes - David (near Lake ONTARIO).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi David. Sanoit viisaasti.

      Poista
  2. Upea ja mielenkiintoinen tapahtuma. Ja upea luonto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Stara vrtlarica sanoistasi. Meillä on upea luonto :) Erinomaista, että sille on omistettu oma päivä, ihan liputuspäivä!

    VastaaPoista
  4. Minä vietin lauantain melko kokonaan ulkona. Olin kalastamassa lammella ja toisellakin. Saalista ei tullut, vasta kolmannen lammen rannalla nuotiotiin, paistettiin makkaraa ja kahviteltiin. Mustikat olivat vielä hyviä ja niitä poimin suuhuni kävelymatkojen aikana. Sieniä ei näkynyt. Tai siis oli, muttei minulle kelpaavia.
    Sinulla on niin kauniit ja kesätunnelmaiset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii kommentistasi. Sinä ja te vietitte todellisen Suomen luonnon päivän! Kuulostipa hyvältä :) Mustikat ovat tosiaan vielä syömäkelpoisia, eilen minäkin poimin piirakkamarjat ja söin monta kourallista. Kiitos kiittämästä.

      Poista