Hossan kansallispuisto

05 syyskuuta 2026

Pinta-alaltaan 111 km²:n laajuinen Hossan kansallispuisto sijaitsee Kuusamon, Suomussalmen ja Taivalkosken alueella. Se tunnetaan kirkkaista harjujärvistään ja mäntykankaistaan. Hossa on Suomi 100 vuotta -juhlavuoden kansallispuisto (perustettu 2017) ja Kainuun kauneimpia luontokohteita.


Kainuulaisessa luonnossa näkyy alueen pohjoinen sijainti, ja sen maisemissa on Lapin tuntua. Hossassa ollaan jo pororajan yläpuolella, joten on myös mahdollisuus nähdä poroja; ensimmäinen jo odotti vuokramökkimme pihassa, kun saavuimme.


Hossa tarjoaa harjuluontoa, merkittävin jääkauden muodostuma on laaja harjujakso. Harjuilta avautui upeat maisemat jylhiin mäntymetsiin. Patikointi Hossan kansallispuistolle tyypillisessä kumpuilevassa harjumaastossa oli helppoa verrattuna Julma-Ölkylle vieviin polkuihin. Luonnontilaiset vanhat männiköt ovat metsäpalojen harventamia jäkälää ja varpuja kasvavia kuivia kankaita.


Alueen suot ovat suurimmaksi osaksi pienialaisia, mutta silti noin kolmasosa puiston pinta-alasta on suota. Suurin osa soista on karuja nevoja ja rämeitä. Ne lisäävät Hossan luonnon monimuotoisuutta, ja niiden reunat, kuten suonlaidat ja rannat ovat muuta ympäristöä monilajisempia.


Hossan luonnonpuiston tunnetuin nähtävyys on Värikallion kalliomaalaukset, joissa yli 4000 vuotta vanhat kuvat kertovat esihistoriallisesta elämästä. Kansallispuiston tunnus esittää näitä kivikautisia kalliomaalauksia. Hossan maalaukset ovat upeimmat näkemistäni.


Muikkupuro sijaitsee Hossan kansallispuistossa, varsin lähellä Hossan Luontokeskusta. Se on kapea, hiekkapohjainen ja erittäin kirkasvetinen puro, joka yhdistää kaksi järveä.


Toinen suosittu kohde Hossassa on Julma-Ölkky, Suomen suurin kanjonijärvi, jonka pystysuorat seinämät ja syvä, tumma vesi tekevät siitä hyvin vaikuttavan luontokohteen.

Rotkon voi kiertää vaellusreitillä tai katsella sitä vesiltä käsin veneretkellä. Me kiersimme rotkon sen molemmilla puolilla kiertäviä polkuja pitkin.


Muikkupuron, kalliomaalaukset ja Julma-Ölkyn esittelen tulevissa postauksissa.

Hossan kansallispuistossa on reittiverkostoa yhteensä noin 90 kilometriä. Luonnonrauhaa kansallispuistossa on siis tarjolla sitä kaipaaville.


Pääosin helppokulkuiset polut kiertelevät Hossan komeimmissa harju- ja järvimaisemissa, ja nimetyt reitit voi yhdyspolkuja hyödyntäen kytkeä pitkiksi vaellusreiteiksi.

En ollut vielä koskaan käynyt Hossan kansallispuistossa, mutta nyt tämä puute tuli korjattua.

Maahisten polku ja keijujen piiri
tuhannen pientä jalanjälkeä
usvaolento ja lähteen peili
metsällä on salainen elämä.

Täällä olen vain vierailija
neuvoton neulaspolulla
kahahdus keskellä kuusikkoa
muurahainen metsän maailmankaikkeudessa.
Paula Savelius-Kontinen

Lähteet: finnishpassports.com, marraskuu 2024; hossa.fi; hossa-kylmaluoma.fi 1.8.2025; Julma Ölkky Kuusamo; kohteenamaailma.fi 11.4.2021; luontoon.fi; Matkalla Suomessa 7.6.2025; Mika Markkanen, Retkipaikka 21.9.2021; Paula Savelius-Kontinen, Metsän salainen elämä.

Lähetä kommentti