Kesäkuisena aamuna huomioni kiinnittyi varisten kokoukseen uimarannan tuntumassa. Pysäytin pyörän ja läksin hiipimään vähän lähemmäksi nähdäkseni, mistä ne neuvottelivat.
Nurmikolla seisoi neljä nälkäistä variksenpoikaa, jotka nokka ammollaan hoputtivat emoaan antamaan lisää ruokaa. Emo repi maasta jotain ja ojensi palasia vuorotellen kunkin poikasen kitaan.
Poikasten mahat kai täyttyivät, koska ne erkanivat kohta emostaan. Kaksi alkoi kinata keskenään jostain oksan pätkästä. Yksi oli selvästi joukon rohkein, sillä se lähti tekemään tuttavuutta kanadanhanhien kanssa, jotka makailivat siinä lähellä poikasineen veden rajassa.
Kaksi poikasista palasi emon luo ja lähti seuraamaan sitä kärttääkseen lisää ruokaa. En kuitenkaan jäänyt enää seuraamaan, miten tilanne kehittyi, vaan palasin pyörälle ja polkaisin kotia kohti.

Varis munii
maalis–huhtikuussa 2–6 munaa. Vain naaras hautoo, haudonta-aika on
kolmisen viikkoa. Tämän emon pesässä neljä munaa oli kuoriutunut
poikasiksi. Kuukauden kestänyt pesäpoikasaika oli jo ohi, ja emo syötti
poikasiaan pesän ulkopuolella.
Varis pesii koko maassa, yleisemmin kulttuurimaisemissa. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 160.000–230.000 paria.
Toinen
variksiin liittyvä episodi tapahtui vajaata kuukautta aikaisemmin. Olin
silloinkin lähdössä aamupyöräilylle. Ovesta ulos päästyä kuulin kauheaa
meteliä, varikset huusivat kilpaa talon viereisessä puistometsikössä.
Läksin hakemaan sisältä nopeasti kameraa, mutta kun pääsin takaisin
pihamaalle, näin ketun roikottavan suussaan variksenpoikaa. Se oli siis
porukan rähinän syynä.
Tänä aamuna näin taas yhden uteliaan variksenpojan toisella rannalla, jossa se oli lyöttäytynyt naurulokkien seuraan. Alla hanhet, joiden kaveriksi tämän tarinan variksenpoika pyrki.

Lähetä kommentti