Eräänä kesäkuisena aamuna mieheni totesi ikkunasta ulos katsottuaan, että onpa valtavasti ampiaisia. Onkohan niillä pesä kasvihuoneessa. Mentiin pihalle tarkistamaan asia. Eivät ne olleet ampiaisia vaan joitakin koppakuoriaisia, jotka lensivät villisti ympäriinsä.
Ihan päättömältä se touhu näytti, sellaista poukkoilevaa lentämistä sinne tänne. Tilanne oli mielenkiintoinen, mutta koppiaisia oli hyvin vaikea seurata ja varsinkin kuvata.
Monia lähteitä apuna käyttäen yritimme tunnistaa koppakuoriaiset. Tekoäly antoi osuvan kuvauksen häälennosta; niinpä tulimme siihen tulokseen, että ne ovat tarhaturilaita.
Tunnistatko sinä nämä kuoriaiset? Onko niitä sinun puutarhassasi tai pihamaallasi?

Tarhaturilaat
tanssivat häätanssiaan kesäkuussa aamupäivän auringossa. Ne etsivät
vimmaisesti partneria ja aika nopeasti näyttivät löytävänkin
parittelukumppanin.
Tarhaturilas (Phyllopertha horticola) on lehtisarvisiin kuuluva kovakuoriaislaji. Kuoriainen mainitaan lähteissä 7 – 12 mm pitkäksi, nämä kuoriaiset olivat 11 milliä. Pää on metallinvihreä ja peitinsiivet punaruskeat, ja sekä pään että vartalon reunat ovat karvaiset.
Tarhaturilas munii ruohikkoon. Toukkakehitys kestää yhden vuoden; toukkia voi löytää nurmikosta kesäkuun lopulta syksyyn. Toukat ovat noin aika paksuja ja käyristyneitä, ja voivat kasvaa jopa neljän sentin mittaisiksi. Ne ovat väritykseltään vaaleita ja pää on ruskea. Kuvan toukka oli viettänyt talvensa kivien alla, josta se löytyi toukokuussa.
Toukat voivat tehdä pahaa jälkeä hiekkapitoisessa maassa kasvavassa nurmikossa, jossa ne järsivät heinien juuria. Torjunta on hankalaa, mutta sukkulamatovalmiste saattaa tehota.
Agronomi, kasvinsuojelun asiantuntija Pertti Rajalan mukaan torjunta on harvoin tarpeellinen, mutta jos kuoriaisia on riesaksi asti, voit ruiskuttaa niitä pyretriinipohjaisella valmisteella.
Koteloituneita kuoriaisia löytää keväällä. Aikuisia yksilöitä tavataan tavallisesti aurinkoisilla paikoilla kasvavilla lehtipuilla ja pensailla, joiden kukintoja ja lehtiä se käyttää ravinnokseen.
Kuoriaisella on tapana aloittaa lehden syöminen keskeltä ja siirtyä sitten kohti reunoja. Tarhaturilaat ovat aiheuttaneet Etelä-Savossa vaurioita omenapuille syömällä puiden kukkia ja raakileita.
Turilas tonki maata,
kaivoi kuopan syvän,
uskoa ei saata,
hautas siihen jyvän.
Ei siemenvaraa vasten
turvaksi turilasten.
Antaa jäädä jyvän,
tuumii turilas,
voi kasvaa oljen hyvän,
saa sato korkeaks´.
Turilas tuosta ylvi,
kun siemenen siihen kylvi.
Kasvaa korsi, nähkää,
kaunista, korkeaa.
Seitsemän täyttä tähkää,
Faarao huudahtaa.
Hyvin voi valtakunta,
tämä ei ole unta.
Nousi tähäät jäiset,
uudet seitsenpäiset,
rumat ruiveloiset,
söivät ne tähäät toiset.
Faarao näkee unta,
on vaarassa valtakunta
makelanpappa
Lähteet: laji.fi; Pertti Rajala, Piha ja puutarha 4.2.2015; Tarhurin Apu; Wikipedia; Ötökkätietoto/Ötökkägalleria; makelanpappa, Runoja Mäkelästä 6.8.2021, Faaraon uni. Lähdetietoja on ylipäätään hyvin vähän.
Hello Sirpa, I do not have a garden or yard because I live in a 6th floor apartment. Here in Montreal I saw a beetle today and it was black. Your photos are beautiful and your descriptions are amazing.
VastaaPoistaA very handsome insect, Sirpa, but potentially a problem in a garden, I suppose. If natural control methods can be employed rather than using chemicals, that’s a good thing. Japanese Beetles (Popillia japonica) have invaded North America and are a real problem. They look quite the beetles you show here, but they feed on a wide variety of plants by skeletonizing the leaves. Have a great weekend.
VastaaPoista