Toukokuu on valkovuokon juhla-aikaa

Valkovuokko leviää hitaasti muurahaisten matkassa. Siksi se ei ole vieläkään ehtinyt valloittaa kuin puoli Suomea, vaikka onkin vuokoistamme laajimmalle levinnyt. Valkovuokko ja sinivuokko ovat kevään esikoisia ja sukulaisia, mutta silti monessa suhteessa erilaisia. Useiden kukkien tapaan valkovuokkokin sulkee kukkansa iltaisin ja pitää ne supussa sateisina ja hämärinä päivinä.

 

Uudenmaan maakuntakukka valkovuokko aloittaa kukintansa äitienpäiväksi, mutta elää kevään nopeatempoisesti. Jo kesäkuun lopussa sen verso lakastuu ja kasvi viettää puolet kesästä maan sisässä, niinpä sen kasvukaudeksi jää pari kuukautta.

 

Valkovuokon rytmi on sovitettu lehtipuiden mukaan, sillä valkovuokon pitää ehtiä kasvaa ja kukkia ennen kuin puihin ennättää tulla täysi lehti.

 

Etelä-Suomen lehtipuumetsien pohjalla valkovuokko levittäytyy suuriksi ja tiheiksi kasvustoiksi, todelliseksi toukokuun valkoiseksi kukkamereksi. Toisaalta etelässäkin valkovuokko jopa puuttuu joiltain seuduilta, muun muassa laajalti Etelä-Savon kivisiltä moreenialueilta.

 

Pohjois-Hämeessä sitä kasvaa paikoitellen, ja pohjoiseen mentäessä valkovuokko harvinaistuu nopeasti. Valkovuokko on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

 

Valkovuokko sateella

Opiskeluaikana kuvasin innokkaasti Turun Ruissalossa loppumattomia toukokuisia valkovuokkomattoja, eihän savolaistyttö ollut nähnyt sellaisia koskaan ennen. Onneksi jäi upeat muistikuvat, sillä kamerassa ei ollutkaan filmiä.

 

Koko valkovuokkokasvusto tai isot alat voivat olla yhtä ainoaa yksilöä, sillä valkovuokko leviää tehokkaasti juurakkonsa avulla. Valkovuokko leviää helposti haaroittuvan juurakon avulla, eikä sen vuoksi kärsi poiminnasta niin pahasti kuin sinivuokko.

 

Valkovuokon kukissa ei ole mettä, siksi perhoset eivät välitä niistä. Sen sijaan pölyttäjinä toimivat kärpäset ja kovakuoriaiset, jotka syövät siitepölyä. Valkovuokkojen siemenissä on öljypitoinen lisäke, joka maistuu muurahaisille, ja kuljettaessaan niitä muurahaiset edesauttavat kasvin leviämistä.

 

Kasvia on kutsuttu valkovuokoksi vanhastaan vain Uudenmaan ja Kymenlaakson alueella. Varsinaissuomalaiset sanoivat sitä vuohensilmäksi, vuohenvuokoksi tai vuohenkukaksi ja kannakselaiset kanansilmäksi. Satakuntalainen valkovuokon nimitys on kutunheruke, koska vuohet päästettiin laitumelle syömään kevään ensimmäisiä kasveja valkovuokkoja. Vuokko-nimi lienee lyhentymänä vuohenkukasta.

 

Lönnrot neuvoi tekemään valkeasta vuokosta voidetta, murskattuja lehtiä on käytetty hoitamaan särkeviä jäseniä ja haavaumia. Koska valkovuokko on myrkyllinen, ”hoidon” seuraukset ovat voineet olla pahempia kuin itse vaiva.

 

Ei kannata kokeilla myöskään ruotsalaisten vanhaa tapaa syödä kevään ensimmäinen valko- tai sinivuokko, mikä olisi uskomuksen mukaan taannut terveyden koko vuodeksi.

Kun taasen kevät saa,
murtunut on valta lumen, jään,
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään.
Ne sammalmättäällään ihmetellen hiljaa kuuntelee
kun metsätuuli puissa humisee.

Se kertoo kuinka lähteellä
keijut karkeloi ja kuinka kesäyössä
noin sirkkain viulut soi.
Ja kuinka jälkeen sen
syksyn alle hiljaa nukkuu maa
ja kuinka valkovuokot katoaa.
Usko Kemppi

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Eija Lehmuskallio, LuontoPortti. Verkkolehti; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; LuontoPortti; Seppo Vuokko, leinikkikasvit. Suomen Luonto. Kasvit; Samuli Haapalo, Blogi: Vuosi luonnossa. Suomen Luonto 10.4.2020; Teemu Saloriutta, Luontoliitto; Usko Kemppi, Valkovuokot.