Neidonkieli eli kyläneidonkieli eli piennarneidonkieli

24 elokuuta 2024

Neidonkielen opin tuntemaan Lappeenrannan linnoituksen vallien kasviretkellä kaksi kesää sitten. Seuraavan kerran tapasin neidonkielen Kouvolassa, kun olin etsimässä kasvitulokkaita Voikkaan ratapihalta. Kolmannen kerran siniset kukkaset ilahduttivat minua heinäkuussa Verlan tehdasmuseon alueella vanhojen talojen pihassa.

Neidonkieli on kotoisin jostakin läntisen Välimeren alueelta. Meillä neidonkieli on ihmisen mukana levinnyt tulokas, joka viihtyy parhaiten lämpimillä, paahteisilla paikoilla helposti vettä läpäisevällä kalkkipitoisella maaperällä.

Useimmiten sen löytää ratapihoilta, satamien liepeiltä, myllypihoilta sekä vanhoista kylistä tienpientareilta ja hiekkaisilta kedoilta. Virossa se on selvästi yleisempi, mikä varmasti johtuu enemmän maaperästä kuin ilmastotekijöistä.


Satunnaisena neidonkieltä voi löytää jopa Oulun tienoilta saakka, mutta harvat vakinaiset esiintymät ovat eteläisessä Suomessa. Useimmiten luonnostamme löytää vain yksittäisiä, mutta sitäkin näkyvämpiä kasviyksilöitä.


Neidonkieli on kaksivuotinen 30 – 90 cm korkea ruoho. Sen kukat ovat pitkinä kukintoina latvassa ja lehtihankaisina osakukintoina haaroissa. Sinisen, tummasuonisen, kellomaisen teriön pituus on 10 – 20 mm. Kukan teriö on aluksi punainen, myöhemmin sininen, tosin joskus myös sinipunainen ja harvoin valkoinen. Se on muodoltaan suppilomainen ja ulkopinnalta karvainen.

Neidonkieli on erinomainen mesikasvi. Koska keväästä syksyyn kehittyy koko ajan uusia kukkia ja niitä on paljon, yksi kasvi tuottaa pitkään mettä. Lisäksi kasvi houkuttelee monenlaisia hyönteisiä, etenkin mesipistiäisiä, kaaliperhosia ja kiitäjiä mesipitoisiin kukkiinsa.

Neidonkielen kukat – ja joidenkin mielestä myös siemenet - muistuttavat hieman käärmeen päätä, minkä vuoksi sitä on aikoinaan käytetty käärmeenpuremien rohtona. Muistona tästä uskomuksesta neidonkielien tieteellinen nimi on johdettu muinaiskreikan kyytä tarkoittavasta sanasta echis.
 

Neidonkielen tumma hedelmä lohkeaa neljäksi kulmikkaaksi ja kohopintaiseksi hedelmykseksi. 
 
Neidonkielellä elävät toukkana uhanalaiset varjotäpläkoi, neidonkielikoi ja neidonkielikoisa. 

Ja kaipuun kukka -
se on sininen,
samaa sinistä
kuin puutarhurin
haalarit.
Jarkko Laine

Lähteet: Lampinen, R. & Lahti, T. Levinneisyyskartta: Lampinen, R. & Lahti, T. 2021: Kasviatlas 2020. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas; Seppo Vuokko, Lemmikkikasvit. Neidonkieli ja raunioyrtit. Suomen luonto. Kasvit; Jarkko Laine, Kaipuun kukka kokoelmasta Tulen ja jään sirkus.

12 kommenttia

  1. It certainly creates an impressive blue carpet - very beautiful too. Enjoy it while you may - fall is creeping up on us.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksistasi. Neidonkielen sininen on kaunista sinistä väriä'.

      Poista
  2. Neidonkielen sininen väri saa kasvin muistuttamaan jotenkin kissankelloa. Ei taida koskaan eksyä minun puutarhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kukka tosiaan kissankelloa muistuttava, mutta kasvi on karvaisempi, jäykempi. Kasvaa eteläisessä Suomessa paikoin luonnonvaraisena.

      Poista
  3. Muistelin, että minulla olisi joskus ollut siemenistä kasvatettua neidonkieltä. En tiedä olivatko siemenet jotain lajiketta. Kukki kuitenkin runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonkieltä voi olla puutarhakasvinakin. Neidonkieli on tulokaskasvi ja sitä esiintyy paikoin eteläisessä Suomessa luonnonvaraisenaa

      Poista
  4. Tämän kasvin kukan väri on tosiaan kaunis. Iso kasvusto on varmasti ihana näky.
    En ole koskaan nähnyt neidonkieltä, mutta nimi kyllä on tullut joissakin blogeissa esiin. Olenpa iloinen, että tutustuimme täällä blogimaailmassa. :) Postauksistasi voi oppia paljon ja lopuksi tulee vielä kiinnostava runokin.
    Tunnelmallista elokuun loppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.
      Hauskaa, että tutustuimme :) Kiitän toivotuksistasi, samaa sinulle Sara.

      Poista
  5. Mahtava uusi tuttavuus! Kiitos taas uuden lajin esittelystä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Neidonkieli on sinulle ja minulle uusi tuttavuus :)

      Poista