Keltaiset keijukupit puunrungolla

Kuljeskelin mökkisaaressa myöhäissyksyllä. Olin jo ohittanut metsäaukealla risukon, kun mieleen tuli palata tarkistamaan, näinkö äsken oikein. Kyllä näin: maassa makaava puunrunko oli täynnä keltaisia pyörylöitä kuin nappeja tai nastoja. Ne olivat keltanastakoita.

Keltanastakka on Suomessa melko yleinen sieni, mutta pienen kokonsa vuoksi se jää helposti huomaamatta. Sen kirkkaankeltaiset itiöemät voi löytää keväästä myöhäiseen syksyyn lehtomaisista metsistä lahopuilta ja risuilta.

Pehmeä haapalahopuu on suotuisa kasvualusta kotelosienille, niinpä haavoilla kasvaakin suunnaton joukko eri lajeja. Kotelosienten itiöemät ovat yleensä niin pienikokoisia, että tarkasteluun tarvitaan luuppia. Silmin erottuvat sienet ovat useimmiten maljamaisia tai nastamaisia, kuten keltanastakka.

Keltanastakka on kuin nasta, tosin paljon pienempi. Se on matalan maljamainen ja halkaisijaltaan 0,1 – 0,5 senttiä. Maljan sisäpinta on kirkkaankeltainen tai oranssinkeltainen, ulkopinta vaaleampi. Reuna ja ulkopinta ovat sileitä. Kun katsoo tarkkaan, sienellä on pikkiriikkinen jalka kiinni oksassa.

Nastakka lahottaa yleensä lehtipuita, mutta joskus sen löytää myös havupuulta. Sieniä on yleensä sankoin joukoin, jopa satojen itiöemien tiiviinä ryhminä. Kun pieniä nastoja on hyvin runsaasti, kokonaisuus näyttää keltaiselta matolta.

Tutkimusten mukaan uutta lahopuuta ei synny nykyisin metsissä tarpeeksi. Tosin tilannetta on viime aikoina pyritty korjaamaan muun muassa jättämällä tuulenkaatopuita ja puunkorjuun tähteitä metsään lahoamaan.

Lahopuilla viihtyvä keltanastakka on vuonna 2019 tehdyn arvion mukaan Suomessa LC eli elinvoimainen. Laji on yleinen ja laajalle levinnyt Britanniassa ja Irlannissa sekä kaikkialla Manner-Euroopassa. Samoin sitä esiintyy Pohjois-Afrikassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Saksalainen luonnontieteilijä August Johann Georg Karl Batsch (1761 – 1802) löysi tämän sienilajin vuonna 1789 Euroopasta ja antoi sille tieteellisen nimen Peziza citrina. Amerikkalaiset sienitieteilijät Richrd P Korf ja Steven E Carpenter siirsivät sienen Bisporella-sukuun vuonna 1974, ja niin syntyi keltanastakan nykyinen hyväksytty tieteellinen nimi Bisporella citrina.

Helotiaceae-heimoon kuuluvan keltanastakan nimi on ruotsiksi citroskål, sitruunamalja ja englanniksi Bisporella citrina, keltaiset keijukupit tai sitruunakupit.

Kirkkaanväriset kotelosienet ovat huomiota herättäviä, ja niitä on kerätty museonäytteiksi aika innokkaasti, tämän seurauksena nastakat ovat keräysaineistoissa yliedustettuina.

Se on keltainen, se on keltainen,
se väri on keltainen.
Se on keltainen, se on keltainen,
se väri on keltainen.
Hannele Huovi

Lähteet: laji.fi; Sieniatlas; Tuomon kuva ja sana. Nastaa 17.12.2011; Tuomon kuva ja sana. Uhanalaiset ympäristöt 5.5.2019; Unto Söderholm Yle Uutiset 4.5.2015; Wikipedia; Hannele Huovi, Väriarvoituksia-runosta loppuosa.