Kääpäorakas, sienilakkien rypäs

Lappeenrannassa Saimaan rantaraittia kulkiessani ihmettelin kerran jos toisenkin Upseerikerhon tienoilla vanhaa lehmusta, jonka rungolla oli valkoinen kerroksittainen poimuinen kasvusto. Onkohan se sieni vai kääpä vai mikä? Puun pinta on uurteinen ja rosoinen, ja sen kolmihaarainen latvus on katkaistu.

Aikojen päästä sain selville, että tämä käävän näköinen sieni on nimeltään kääpäorakas. Itiöemä on väriltään kellanvalkoinen ja kasvaa tiiviinä kimppuna puun rungossa. Sen haju on epämiellyttävän voimakas, kalanhajuinen. Kääpäorakas on yleensä huomiota herättävän näköinen ja kookas, sillä se on yhteen kasvaneiden sienilakkien rykelmä. Se kasvaa useimmiten ylhäällä puussa, mutta näkemäni parikymmensenttinen yksilö oli noin metrin korkeudella.

Lajia tapaa useimmiten puistojen ja hautausmaiden vanhojen vaahteroiden tai joskus koivujen rungolla, sen sijaan luonnonmetsässä niitä näkee vain harvoin.

Kääpiä kasvaa erityisesti vanhoissa puissa. Kääpä eli sienen itiöemä ilmaisee, että rungon tai oksan sisällä elää seittimäistä sienirihmastoa, joka lahottaa puuta. Monet käävät ovat kovia ja monivuotisia, ja ne kasvavat joka kesä hiukan lisää, kuten arinakäävät, kantokäävät ja taulakäävät. Joidenkin lajien käävät ovat pehmeitä ja yksivuotisia, niinpä ne kuolevat syksyllä, näihin kuuluu myös kääpäorakas. Pois pudonnut kääpäorakas näkyy vaaleana laikkuna puun rungossa.

Kävin tarkistamassa nyt kevättalvella ”tutun” kääpäorakkaan tilanteen. Se oli tummunut, osittain irronnutkin eikä ollut enää tunnistettavissa kellanvalkoiseksi sienilakkien kimpuksi. Sienirihmasto jatkaa kuitenkin kasvuaan puun sisällä ja saattaa kasvattaa uusia itiöemiä seuravana kesänä.

Kääpäorakas aiheuttaa valkolahoa ensin sydänpuuhun ja lahottaa sitten pikkuhiljaa koko puun. Se voi tulla pintaan esimerkiksi pakkashalkeaman kautta. Lahottajasientä ei saa poistettua puusta, vaikka itiöemän poistaisikin. Laaja pehmeä laho voi aiheuttaa puun murtumariskin, tosin kääpäorakkaan laho ei leviä nopeasti.

Toisaalta lahottajasienet ovat välttämättömiä, sillä ilman niitä puuaines ei lahoaisi milloinkaan. Vanhat lahoavat puut ovat tärkeitä linnuille, pikkunisäkkäille, hyönteisille, sammalille ja sienille. Myös sienirihmastoa ja kääpää syövät eräät hyönteislajit. Vanha laho puu pehmenee ja lopulta siitä tulee ontto. Onkalot ovat tärkeitä asumispaikkoja hyönteisille, linnuille, liito-oraville ja lepakoille.

Arboristi eli koulutettu puunhoitaja tuntee lahottajasienet ja pystyy tekemään lahonmittauksen ja arvioimaan puun kunnon. Monimuotoisuuden kannalta rakennetun ympäristön vanhat, osittain lahot puut ovat ensiarvoisia eikä vanhaa puuta elinympäristönä korvaa satakaan nuorta puuta.

Luonto ei ole milloinkaan taidetta huonompi.
Marcus Aurelius

Lähteet: Eeva-Maria Tuhkanen, Luonnonvarakeskus/Viherympäristöliitto 8/2022; Jarkko Korhonen, LuontoPortti, luontokysymyksiä; Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta, Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Helsingin kaupunki. Ympäristökeskus; Laji.fi; Pirkkala 30.8.2021; Pälvl Shnoro, arboristi, Sydän-Hämeen Lehti 23.8.2013; Marcus Aurelius.