Huhtikuun kevättä

Lumet saavat nyt kyytiä kovaa vauhtia. Kevätpuro oikaisi latuni poikki, tosin latukoneen tekemä latu ei ole muutoinkaan enää hiihdettävässä kunnossa. Huhtikuun alussa hiihtelin tämän talven viimeiset kilometrit.

Latupohjilla kävelin tämän viikon alussa aamupakkasilla kevyesti sielläkin, missä se ei kesällä tai syvän hangen aikaan ole mahdollista. Myös hankikanto – hankiaiset – antaa lisää siipiä selkään liikkua missä vain.

Majavien pesäpaikolle pääsin vielä viikko sitten, tosin majavien avantojen kautta oli noussut vettä hangelle. Kuljeskelin suolla entistä latujälkeäni pitkin, se kulki leveässä syvässä ojassa. Oli kaunis aamu, aurinko nousi juuri.

Yhtäkkiä lumi pettikin jalkojen alla ja minä huomasin seisovani ojan pohjalla vedessä polvia myöten. Kiipesin nopeasti avannosta ylös eikä kameralaukku ehtinyt kastua. Kestävää hankea myöten etenin latupohjalle, jota pitkin kävelin vartissa kotiin. Reissun jälkeen lämmin suihku ja kuivat vaatteet tekivät terää!

Muuttolintuja ilmaantuu päivittäin, ja ne ovat riemastuttavia havaintoja. Peipot ja rastaat kuuluttavat saapuneensa tuttuihin maisemiin. Harakat kokoavat risuja, onhan niillä pesän tekemisaika meneillään.

Niin olisi pöllöilläkin. Kaupungissani pöllö putosi kahtena peräkkäisenä päivänä saman omakotitalon piipusta samaan takkaan. Paikalle hälytettyjen palomiesten mukaan ilmeisesti lehtopöllö etsi pesimiskoloa ja luuli löytäneensä sopivan.

Käpytikat ja valkoselät ovat jättäneet pihamme ruokinnan ja siirtyneet rummuttamaan metsiin. Keltasirkut ja pikkuvarpuset hävisivät nopeasti pihapiiristä, samoin sini- ja talitiaiset. Ruokintapaikat olivat tarpeen talvella, nyt ne on puhdistettu ja siistitty. Sepelkyyhkypari käveli siellä etsimässä, löytyisikö vielä jokin jyvä, mutta pian pari  istui jo männyn oksalla hellimässä toisiaan.

Leskenlehdet ovat oikeita kevätilon kukkia, pellon reuna on näitä pieniä aurinkoja  keltaisenaan. Etelään kallistuva kotipihan rinne on puolestaan krookusten ja valkeiden lumikellojen peitossa.

Paitsi ihmisen silmänilona, krookukset ovat tarpeen pikkupörriäisille. Aurinkoisena päivänä kukissa näytti olevan jopa tungosta, sillä kaksi kimalaista yritti mahtua samaan krookuksen teriöön. Sitruunaperhosetkin lepattelivat jo maisemassa – ne kyllä tietävät, milloin on kevät. 

Humpsahdus, kohahdus!
Talven rajalla
huhuaa sepelkyyhky.

Kevättuuli
kutittelee auringon naamaa.

Puiden kyyneleet
kukkien kasvuvoima
virtaa hangen alla.

Mielessä
auringon hymyä
pajunkissan pehmeyttä
tyyneyttä
kevätillan rauhaa!
Valde Aho

Lähde: Valde Aho ja Varvara Zueva, Neitoperho Runokirja. Runo Talven rajalla.