Oltiin kiipeämässä Pyhä-Luostolla kohti Noitatunturin huippua. Maasto oli kuivaa hiekasta ja sorasta koostuvaa tunturin rinnettä, myös turvemaata. Rakkavyöhyke oli vielä ylempänä edessä. Paikoitellen karuilla rinteillä kasvoi tunturikatajia ja -koivuja sekä maanpeittokasvina varpuja. Siellä kiinnitin huomiota kahteen minulle entuudestaan vieraaseen liekolajiin, jotka myöhemmin tunnistin pohjanketunlieoksi ja tunturilieoksi. Ne molemmat kasvoivat samoilla korkeuksilla.
Pohjanketunlieko on yksi kaikkein alkeellisimmista kasveista. Sillä ei ole edes päävartta, vaan se jakaantuu aina kahdeksi samanlaiseksi haaraksi.
Pohjanketunlieon itiöpesäkkeet syntyvät kasvulehtien hankaan, eikä pesäkkeistö ole erilaistunut kuten muilla lieoilla, mutta itiöistä lisääntyminen on ilmeisen harvinaista. Ketunlieon pelastuksena ovat verson latvaosaan kehittyvät itusilmut, joiden tuottamiseen kasvi käyttää jopa viidenneksen ravintovaroistaan. Sopivalla alustalla silmut itävät erinomaisesti.
Ketunlieko kasvaa tunturin rinteillä ja elää tavallisesti vain muutaman vuoden, enintään parikymmentä vuotta. Vain Siperian todellisista ikimetsistä tunnetaan satojen vuosien ikäisiä yksilöitä, jotka muodostavat jo parin metrin laajuisia laikkuja. Ketunlieko on hyvin karaistunut laji, niinpä se menestyy jopa Huippuvuorilla.
Ketunlieko on myrkyllinen. Ruotsalaiset ovat tosin osanneet hyödyntää sitä päätäitä karkottavana aineena, meillä puolestaan vanha kansa tunsi ketunlieon matolääkkeenä.
Pohjanketunlieko eroaa ketunlieon toisesta alalajista metsäketunlieosta lehtiensä koolla ja varsinkin kellertävällä värillään.
Varpumainen tunturilieko on pienikokoinen, hieman sinertävänvihreä ja tanakka. Se kasvaa karuilla tunturikankailla ja Lapin hiekkaisilla kedoilla sekä tunturikoivikoissa. Päävarresta nousee tiheinä kimppuina pystyhaaroja, jotka ovat kolmesta viiteen senttiä korkeita ja kärkiosaltaan nelisärmäisiä.
Kansanomaisesti liekoja on kutsuttu muun muassa harakanvarpaiksi. Suvun tieteellinen nimi puolestaan tulee kreikankielen sanoista susi ja jalka; ilmeisesti suomumaisten lehtien peittämän verson on todettu muistuttavan eläimen turkispeitteistä raajaa. Tunturilieolla on 30 – 40 senttiä pitkä suikerteleva varsi, josta suurin osa kasvaa maan päällä. Itiötähkät ovat haarojen kärjissä yksittäin tai pareittain, ja itiöt kypsyvät kesä-syyskuussa.
Suomessa tunturiliekoa kasvaa runsaimmin Käsivarren Lapissa. Sen sijaan laji lienee hävinnyt Kainuusta ja on harvinainen Itä-Lapissa.
Riidenlieko ja katinlieko ovat varsinkin Etelä- ja Keski-Suomen kasveja, mutta kasvavat koko maassa yleisenä. Kellertävinä ja tanakampina pohjanketunlieko ja tunturiketunlieko eroavat selvästi ulkonäöltään riiden- ja katinlieosta.
Kaikki ne isot liekopuut, jotka muodostivat hiilikauden metsät 355–295 miljoonaa vuotta sitten ja kerrostuivat kuoltuaan paksuiksi kivihiilikerrostumiksi, ovat hävinneet. Sen sijaan heimon pienet lajit eli lieot ovat säilyneet ja menestyneet. Liekoja elää maapallolla viitisen sataa lajia, joista Suomessa kasvaa kuusi eri lajia. Niistä tutustuimme äsken pariin kolmeen.
Juuri kun alan ymmärtää
tunturituulen puhetta,
minun täytyy lähteä.
Juuri kun alan ymmärtää
kiven puhetta,
poron sielunelämää,
minun täytyy lähteä.
Taustalla
Lähteet: Arktinen aikavaellus; Kai Aulio, Tiedebasaari 1.9.2011; Kasviatlas; Kasvutar. 26.11.2020 Jatulintarha; Metlan työraportteja 33; Peda.net; Seppo Vuokko, Liekokasvit. Suomen luonto. Kasvit; Wikipedia; Taustalla, KaksPlus 16.12.2005. Osa runosta.
tunturituulen puhetta,
minun täytyy lähteä.
Juuri kun alan ymmärtää
kiven puhetta,
poron sielunelämää,
minun täytyy lähteä.
Taustalla
Lähteet: Arktinen aikavaellus; Kai Aulio, Tiedebasaari 1.9.2011; Kasviatlas; Kasvutar. 26.11.2020 Jatulintarha; Metlan työraportteja 33; Peda.net; Seppo Vuokko, Liekokasvit. Suomen luonto. Kasvit; Wikipedia; Taustalla, KaksPlus 16.12.2005. Osa runosta.
Lähetä kommentti