Ihan kuin pieni saari olisi kerännyt rannoilleen hämmästyttävän määrän palasokeria! Sellainen vaikutelma syntyi Selkäluotoa kaukaa katsottaessa. Ruokolahden Haapavesi oli jäätön tuolloin 9.5., siksipä ajoimme moottoriveneellä saaren luokse tutkimaan tarkemmin luonnon muovaamaa jäätaideteosta.
Läheltä katsottuna palasokerikasat olivatkin yllättävän suuria jääröykkiöitä. Sellaisen röykkiö syntyy, kun jäät lähtevät liikkeelle kovalla tuulella ja kasaantuvat matalikon päälle. Mitä paksumpaa jää on, sitä paremmin lohkareet pysyvät päällekkäin.
Kun tuulee sopivasta ilmansuunnasta, jäälohkareet alkavat kasautua rantaan. Jäät puristuvat toistensa päälle ja niin kasa nousee. Tällä rannalla jäät eivät olleet lohkareina vaan ne olivat murskautuneet valtaviksi keoiksi.
En ole koskaan ollut seuraamassa, miten myrskytuuli rikkoo ja ajaa jäitä rannalle. Se olisi varmasti vaikuttava luonnonnäytelmä, mutta korkeissa valleissakin oli ihmettelemistä tarpeeksi.
Voimakas pohjatuuli oli työntänyt ja pirstonut jäälautat pyöreähkön saariluodon kolmelle rannalle näyttäviksi röykkiöiksi.
Pienessä saaressa pesii runsaasti lokkeja. Kuvan harmaalokki ihmetteli jääkasoja, jotka peittivät kivikkoisen rantaviivan. Pesimispaikkaa se ehkä haeskeli.
Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt,
yli lensivät kurkien aurat.
Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt,
nousee oraalle ohrat ja kaurat.
Tuli toukokuu, järvet kahleensa luo,
vaarit vikkelään kalalle soutaa;
lapset koivuista makeaa mahlaa juo,
kaikki maisemat tulvivat poutaa.
yli lensivät kurkien aurat.
Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt,
nousee oraalle ohrat ja kaurat.
Tuli toukokuu, järvet kahleensa luo,
vaarit vikkelään kalalle soutaa;
lapset koivuista makeaa mahlaa juo,
kaikki maisemat tulvivat poutaa.
Lähteet: Wikipedia; Einari Vuorela, Huilunsoittaja, Toukokuu-runosta osa
Lähetä kommentti