Kuerlinkat, taimenputoukset

30 lokakuuta 2021

Äkäslompolon lähistöllä on useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä Lapin matkaajalle. Osa niistä on helposti saavutettavissa autolla ja kilometrin parin patikoinnilla. Yksi tällainen on kuerlinkat, joille suuntasin Ylläkseltä mieheni kanssa toissa syksyn Lapin-matkalla ja uudelleen tämän vuoden syyskuussa Äkäslompolosta.
 

Kuerlinkoille pääsee tieltä 940, joka kulkee pohjoisesta Äkäsjärveltä etelän suuntaan Äkäslompolon kautta Kolariin. Kuerjoki laskee Äkäsjokeen tien ali kuuden kilometrin päässä Äkäslompolosta etelään. Linkoille voi mennä kahta eri reittiä sen mukaan, haluaako Kuerjoen itä- vai länsirannalle.

Kuerjoen itärannalle pääsee, kun kääntyy Äkäslompolosta tultaessa noin kilometriä ennen Kuerjoen siltaa oikealle Aavahelukantielle. Noin 300 metrin päässä tien varressa on sopivasti pysäköintitilaa autolle. Loppumatka kuljetaan karttaan merkittyjä reittejä pitkin. Kuerjoen ylittävä siltä oli vähän hutera, mutta ensimmäisellä reissulla pääsimme sillan yli länsirannalle. Nykyisin siltaa ei voi enää käyttää. Jokivarressa on polkuja molemmilla puolilla, niitä pitkin on helppo kulkea putouksille.
 

Kuerlinkkojen länsirannalla sijaitsevalle laavulle pääsee myös niin, että ajaa Kuerjoen sillan jälkeen n. 900 metriä. Siitä alkaa karttaan merkitty reilun kilometrin mittainen metsäautotie. Metsästä laskeudutaan itää kohti joen länsirannalle. Laavulta voi palata tulojälkiä tai suoraan jokivartta seuraten metsän läpi jyrkänteen reunaa pitkin.
 

Kuerjoki ei ole erityisen leveä, kapeimmillaan vain muutamia metrejä, mutta suvantopaikoissa leveys moninkertaistuu. Puolisen kilomeriä ennen Äkäsjokeen laskemistaan Kuerjoki muodostaa kaksi peräkkäistä runsasvetistä putousta, ylemmän ja alemman kuerlinkan, jotka sijaitsevat lähellä maantietä.

Kuerlinkoilla maisema on kanjonimainen ja jylhä. Koski pauhaa kuohuvana syksylläkin, miten upea näkymä siellä onkaan keväällä jäiden lähdettyä!
 

Alemman kuerlinkan kohdalla rinteessä on laavu. Melko tasaisilta kallioilta on erinomainen mahdollisuus katsoa ja kuunnella, miten koski pärskyy juuri ennen laskeutumistaan Äkäsjokeen. Tulipaikalla pidimme kuukkelien seurassa evästauon ja paistoimme makkaraa.

Muistitiedon mukaan ylemmän kuerlinkan itärannalla on ollut aikoinaan mylly, mutta kevättulvat ovat vieneet sen mukanaan. Virta on ajan mittaan kasannut hirret putouksen jälkeen joen länsirannalle, ja ne ovat edelleen nähtävissä mutkassa, jossa joki kaartaa jyrkästi etelään.
 

Kuerlinkka-nimi on saamelaista alkuperää (Kouderlinkka) ja merkitsee suoraan käännettynä taimenputousta. Meritaimenia on entisaikoina pyydystetty putouksista rautalangasta tai alun perin pajusta valmistetuilla konteilla, joihin hypyissään epäonnistuneet kalat ovat pudonneet. Kuerlinkkojen konttipyynti onkin ollut alueen oma, vuosisatoja vanha perinne, joka on päättynyt vasta 1950-luvulla.
 

Kuerjoessa on myös uitettu puuta. Parhaimmillaan Kuerjoen varsilla on voinut työskennellä yli 200 tukkijätkää. Koska joki oli "niin pysty, että se pudotti tulvavetensä nopeasti", uiton häntä on pitänyt kiireesti saada Äkäsjokeen, minkä vuoksi miesten työvuoro saattoi kestää jopa vuorokauden.
 
Ensin oli vettä vellovaa,
Ja sitten kuohuva koski,
Kuohuvan koskenpa reunalla kasvoi
Se ruusu purppuraposki.

Otto Manninen

Lähteet: Kolari, Kotisivut Kuerlinkat; Kolari. Matkailijan talviopas; Kylien Kolari; Jukka Parkkinen 28.9.2013. Retkipaikka; suomenvesiputoukset.fi; Wikiquote.org. Kansanrunousarkisto; Otto Manninen, Kosken ruusu 1898.

2 kommenttia

  1. Hei, olipa mukava lukea tästä aiheesta! Kävimme perheen kanssa Lapissa kun olin vähän toisellakymmenellä, ja asuimme muutaman päivän Kuerkievarissa. Olimme silloin loppukesällä ainoat asukkaat. Isä ja äiti kalastivat joesta tammukoita ja muistan, kuinka ihmettelin pihalle ilmestynyttä poroa.

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos Leena kivasta lapsuusmuistostasi.
    Enpä yhtään ihmettele, että sinä olit ihmeissäsi, kun Kuerkievarin pihassa oli ihka elävä poro!

    VastaaPoista