Leskenlehden keltaiset kukat kurkistavat huhtikuussa etelään viettäviltä tienpientareilta. Muutama lämmin päivä voi saada kasvin kukkimaan jo maaliskuussa. Turkulainen ystäväni lähetti 21.3. kuvan juuri löytämistään kevään ensimmäisistä leskenlehdistä. Opin tuntemaan kasvin lapsena, kun etsiskelin niitä pälvipaikoilta toukokuun toiseksi sunnuntaiksi äidilleni, nehän olivat meillä Pohjois-Savossa valko- ja sinivuokkojen korvikkeita. Kun katsot tarkkaan leskenlehden kukkaa ihan läheltä, niin näet sen ihan eri näköisenä kuin ojanpenkalla.
Leskenlehden lehdet eivät itse asiassa elä leskinä vaan kukat, jotka elävät yksin. Kukinnot nimittäin kehittyvät valmiiksi jo edellisenä syksynä; kun aurinko keväällä herättää valmiit kukkasilmut, kasvilta ei kulu enää energiaa kukintojen kehittämiseen. Tällä tavalla leskenlehti pyrkii välttämään kilpailua muiden kasvien kanssa ja varmistamaan oman pölytyksensä. Leskenlehtien mykeröt houkuttelevatkin aikaisin liikkeelle lähteviä hyönteisiä, etenkin kimalaisia.
Pölytyksen jälkeen kukintovanat venähtävät pitkiksi ja mykeröt muuttuvat hapsupalloiksi, joiden haivenellisia pähkylähedelmiä tuuli vie mukanaan kohti uusia kasvualueita. Vähän rapaperin lehtiä muistuttavat lehdet alkavat kehittyä vasta kukkavanojen lakastuttua, ja keskikesään mennessä ne voivat peittää maan lähes aukottomana mattona.
Kukinnan ja lehtien ilmestymisen eriaikaisuus on synnyttänyt myös muita kansanomaisia nimiä. Karjalankannaksella kasvi on nimetty emintimänlehdeksi äitipuolen eli sikäläisittäin emintimän mukaan. Itärajan taakse jääneissä Suursaaressa ja Äyräpäässä sillä oli nimenä armottomanlehti; armoton merkitsee noilla seuduilla orpoa. Ruotsissa eriaikaisuutta on tulkittu myös uskonnollisesti, sillä yksi leskenlehden vanhoista nimistä on Sonen före Fadern, poika ennen isää. Nimen esikuvana lienee aikoinaan englannin kielessä leskenlehdestä käytetty samamerkityksinen nimi Son-before-father.
Leskenlehti on vanha rohtokasvi, mistä kertoo sen tieteellinen sukunimi Tussilago. Nimi koostuu sanoista tussis yskä ja agere karkottaa, toisin sanoen kasvi on yskänkarkottaja. Vesuviuksen purkauksessa kuollut roomalainen luonnontutkija Plinius 23 – 79 jKr. neuvoi lähes 2000 vuotta sitten, kuinka hengenahdistus paranee, kun kuivattujen leskenlehtien savua hengitetään putken kautta. Joka hengenvedon jälkeen on otettava myös kulaus rusinaviiniä.
Kreikkalaisille leskenlehti oli becion eli yskänrohto. Saksassa leskenlehti vakiintui apteekissa myytävään rohtosekoitukseen, jota nautittiin keuhkoputkentulehdukseen ja sitkeään yskään. Englannissa astmaa ja keuhkoputkentulehdusta on hoidettu rohtotupakalla, jossa on leskenlehteä sekä muun muassa raatetta, rosmariinia, ajuruohoa, laventelia ja kamomillankukkia. Kiinalaisessa luonnonlääkinnässä leskenlehdellä on parannettu muun muassa kurkkukipua.
Leskenlehden kukista on valmistettu aikoinaan myös viiniä kuten voikukistakin. Leskenlehden muita käyttötapoja on ollut kulkutautien aikaan huoneiden desinfiointi leskenlehden savulla ja leskenlehtirohdosten käyttö rasvaisen ihon kosmeettisessa hoidossa sekä leskenlehdillä höystetyn öljyn käyttö ihonhoidossa. Kukissa ja niiden nupuissa on anismainen tuoksu, joka sopii nykyisinkin esimerkiksi pesutilojen kukkasuolan joukkoon.
Leskenlehden nauttiminen sisäisesti kannattaa unohtaa, sillä leskenlehdessä on aineita, jotka voivat aiheuttaa muun muassa maksasyöpää. Turvallisinta on siis tyytyä kasvin ulkoisiin käyttötapoihin, kunnes sen alkaloiditasot tunnetaan tarkkaan. Leskenlehti kuuluukin nykyisin virallisen lääkeaineluettelon lajeihin, eikä kasvia sisältäviä valmisteita saa myydä luontaistuotekaupoissa.
Herään silloin kevääseen, kun linnut laulavat
iloisina ja käskevinä
"Herää!"
Kun lokit lähtevät syöksylentoon
varoittaakseen uusista pesistään.
On luotava silmänsä alas maahan,
josta nousee pieniä, hentoja
sinivuokon ja leskenlehden poikasia.
Maan äiti synnyttää meille taas kaiken sen,
minkä tarvitsemme.
Olemme täysin turvassa.
Tiinan TaidePäiväkirja
Lähetä kommentti