Hippiäinen, metsän pikku kuningas

Hippiäinen on havumetsiemme pienin lintu – ja myös koko Euroopan pienin. Hippiäisen tieteellinen nimi viittaa kuninkaaseen, sillä kauniin kullankeltaisen päälakensa ansiosta se on saanut tieteelliseksi nimekseen Regulus regulus eli kuningas; ruotsiksi hippiäinen on kungfågel, kuningaslintu. Virossa sen nimi on põialpoiss, peukaloinen, meillähän tuo nimi on annettu ihan eri linnulle. Koiras pörhistelee kruunuaan leveäksi töyhdöksi, kun se houkuttelee naaraita laulullaan huhtikuussa.

 

 

Palleromainen hippiäinen on varreltaan yhdeksän senttiä ja painoltaan viisi grammaa eli hädin tuskin kahden paperiarkin verran. Hippiäisellä on linnuistamme korkein lauluääni, jopa niin korkea, että yli 50-vuotiaan ihmisen korva ei yleensä enää kuule sitä. Hippiäinen on sukua uunilintuihin kuuluville pajulinnulle ja sirittäjälle, jotka elävät kuusimetsässä.

Hippiäinen on ehdoton kuusikkolintu, joka suosii keski-ikäisiä ja vanhoja kuusimetsiä sekä kuusivaltaisia sekametsiä, tosin talvisin se viihtyy myös männiköissä. Hippiäinen liikkuu mielellään etsimässä syötävää kuusten uloimmilla oksilla, joissa se voi roikkua pää alaspäin, ja monesti se räpyttelee oksien kärjissä kuin kolibri siivet hurjasti viuhtoen.

 

 

Hippiäisen huomaat yleensä korkeasta kutsuäänestä. Luultavasti olet silloin kohdannut pikkuparven, joka levottomana hyörien liikkuu ravinnonhaussa pensaissa ja puissa. Kiihkeästi touhuavat linnut ovat kuitenkin usein niin korkealla puussa tai sitten häviävät helposti neulasten joukkoon, että kuvaaminen on vaikeaa. Hippiäinen suhtautuu kuvaajaan yleensä luottavaisesti eikä yleensä pelkää ihmistä, vaan saattaa jatkaa ravinnonhakuaan, vaikka sitä tarkkailee vain muutaman metrin etäisyydeltä, kuten minä tein.

 

 

Hippiäiset ripustavat pallomaisen pesänsä kuusenoksan alapuolella riippuvien pikkuoksien varaan. Tämä taideteos on kudottu vihreästä sammalesta, naavasta, jäkälästä, ja kokonaisuus pysyy koossa hämähäkinseittien avulla. Punotun korin suuaukko osoittaa ylöspäin ja on hyvin ahdas, sillä runsaat vuoraushöyhenet melkein sulkevat sen.

 

Pesä on erittäin vaikea löytää, koska se sijaitsee useimmiten lähellä latvusta. Minä löysin hippiäisen pesän yli 20 metriä korkeasta kuusesta. Myrskyn katkaisema kuusi nimittäin lojui pitkin pituuttaan mökin lähimetsässä viime kesäkuussa. Käpyjen paljoutta ihmetellessäni silmiini osui kuusen latvasta hauska pallomuodostelma, jonka lopulta tajusin hippiäisen pesäksi.

 

 

Hippiäisen muna painaa vain yhden gramman eli se on pienin meillä tavattavista munista. Hippiäisten munamäärä on suuri: ensimmäisessä pesyeessä niitä on 9 – 12 ja toisessa 8 - 10. Suuri liuta poikasia onkin tarpeen talven poikastappioiden paikkaamiseksi. Naaras aloittaa jo toisen pesyeen hautomisen, kun koiras jää huolehtimaan ensimmäisestä poikueesta.

 

Hippiäisillä on joka syksy ongelma. On joko muutettava tai jäätävä talveksi kotiseudulle. Muuttajat matkaavat etelään syys–lokakuussa ja palaavat maalis–huhtikuussa. Tämän taktiikan hyödyllisyys riippuu suuresti Pohjolan talvista. Poikkeuksellisen ankaran talven 1986–1987 arvioitiin surmanneen jopa 97 prosenttia talvehtimista yrittäneistä hippiäisistä. Leutoina talvina lähellä pesimäpiiriään jääneet linnut pääsevät valitsemaan parhaat pesintäympäristöt, joilla poikastuotos onkin keskimääräistä parempi. Sen sijaan muuttajat joutuvat tyytymään siihen, mitä on jäänyt jäljelle.

 

 

Suomalaiset hippiäiset ovat aiheuttaneet melkoisesti päänvaivaa biologeille, jotka tutkivat lintujen ominaisuuksien säilymistä ja kehittymistä. Miten on mahdollista, että syksy toisensa jälkeen lähes puolet hippiäisistä jää tänne talveksi, vaikka ne kuolevat tyystin ankarimmilla pakkasilla. Onneksi tämä käyttäytyminen ei ole täysin perinnöllistä, muuten ankaran katovuoden jälkeen maassamme ei enää talvehtisi hippiäisiä.

Tehtyjen rengaslöytöjen perusteella meikäläiset hippiäiset talvehtivat pääasiassa Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Englannissa ja Pohjois-Ranskassa. Samoin on arvioitu löytyneiden renkaiden perusteella, että vain vajaa neljännes syksyllä lähteneistä muuttajista palaa keväällä. Muuttomatka meren yli on pitkä ja vaarallinen. Pikkuiset hippiäiset ovat kuitenkin uskomattoman sitkeitä, sillä tiedetään hippiäisen taittaneen vuorokauden aikana 646 km taipaleen.

 

Suomeen talvehtimaan jääneen linnun on pysyttävä 17 – 18-tuntinen talviyö hengissä lyhyen päivän aikana keräämänsä energian varassa. Talvehtivista linnuista hippiäisillä on vilkkain aineenvaihdunta. Hippiäisen täytyy sen vuoksi löytää talvipäivänä hyönteinen, hämähäkki ja niiden toukka tai muna parin kolmen sekunnin välein. On laskettu, että selviytyäkseen noin kymmenen asteen pakkasesta hippiäisen on syötävä päivän aikana kuutisen sataa puolisenttistä hämähäkkiä, joita se etsii puiden kaarnanrakosista, oksistoista ja neulasten lomasta.

 

 

Tammikuisena päivänä hippiäinen syö yli oman painonsa ja kovilla pakkasilla ravinnon tarve kasvaa kaksinkertaiseksi. Talvisin sen valveillaoloaika kuluukin sananmukaisesti ruokapöydän ääressä. Vaikka hippiäinen söisi kupunsa pullolleen, täysi rasvavarasto riittää juuri ja juuri yön yli. Mökillä olen nähnyt talvisaikaan hippiäisiä ahkerasti etsimässä hämähäkkejä pienistä rantapetäjistä. Välillä linnut puikahtavat jonnekin, mutta ovat pian taas takaisin hyörimässä rannan puissa.

Talvella tiaisparviin liittyy usein puukiipijöiden tapaan myös hippiäisiä. Parveutumisesta on hyötyä, sillä isompi joukko huomaa varpuspöllön, varpushaukan tai muun pedon nopeammin kuin yksinäinen lintu.

Vaikka hippiäisen kanta on pitkäaikaisten lintulaskenta-aineistojen perusteella pysynyt viimeiset 35 vuotta jotakuinkin vakaana, on lajin levinneisyys uusimman lintuatlaksen perusteella selvästi laajentunut. Nykykannan koon arvioidaan vaihtelevan 600 000 ja 1,6 miljoonan parin välillä.

Hippiäinen
piirtää männikön hiljaisuuteen
hiushalkeaman

Caj Westerberg

Lähteet: Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Arja Kivipelto, Helsingin Sanomat. Tiede. 2.2.2013; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jussi Murtosaari, Keskisuomalainen 2.11.2015; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Luontoilta, toimittaja Veikko Neuvonen; LuontoPortti; Olavi Hildén, Hippiäiset. Linnut. Suomen eläimet; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies Yle Luonto 18.4.2017; Pertti Koskimies, Suomen luonto, Uunilinnut; Samuli Haapasalo, Sata päivää luonnossa. Suomen luonto 6.11.2017; Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi 2011: Suomen III Lintuatlas. – Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö; Caj Westerberg, Yönmusta, sileä. Kesä.