Saivo, kaksipohjainen järvi

Saivolla on tarkoitettu eri yhteyksissä pyhää järveä ja tunturia sekä niissä asuvia henkiä, kuolleiden asuinpaikkaa ja ylipäätään pyhää. Jos haluat tutustua tarkemmin saivoihin, suosittelen lukemaan Outi Tikkasen Tampereen yliopistolle tekemän Saivojen salaisuus  -nimisen pro gradu -työn.

Saivot (saameksi sai´vâ) ovat saamelaislegendan mukaan kaksipohjaisia järviä. Meidän maailmaamme muistuttavan saivon uskottiin yleensä sijaitsevan järven pohjassa olevan reiän toisella puolella, jossa oli ylösalaisin toinen järvi. Vesikansa eli saivon asukkaat elivät siellä muun muassa karjaansa hoitaen ja järvellä kalastellen. Veden haltijaväelle annettiin uhrilahjoja, mistä vastapalvelukseksi henget auttoivat ja suojelivat ihmisiä. Uskomuksia maan alla olevasta ylösalaisesta maailmasta löytyy mm. skandinaavisesta mytologiasta. Sittemmin toiseen maailmaan liittyvät uskomukset ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt ajatus saivojen kaksipohjaisuudesta.

 

Pakasaivo eli Lapin Helvetiksikin kutsuttu reilun kilometrin pituinen rotkojärvi sijaitsee Muonion kunnassa noin 15 kilometriä Äkäslompolosta länteen. Jyrkkäreunaiselle, kapeasta rotkolaaksosta löytyvälle järvelle pääsee hyvin metsäautotietä pitkin, vaikka matkaa perille taitetaankin asumattomassa erämaassa. Järvi on syntynyt mannerjäätikön sulamisvesien muokkaamaan ja puhdistamaan kallioperän murroslaaksoon. Pakasaivon pohjoispää on hyvin pyöreä ja säännöllinen, ja järveä ympäröivät jyrkänteet kurottavat 30–40 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Sitä onkin pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna. Pakasaivossa veden syvyys on enimmillään jopa 60 metriä, eli se on Pohjois-Suomen toiseksi syvin vesistö Inarijärven jälkeen.

 

 

Saavuimme Pakasaivolle sateisena alkusyksyn päivänä. Kiertelimme järven rantoja, laskeuduimme polkuja pitkin alas ja kiipeilimme kallioille ihmettelemään vaikuttavaa näkymää. Nykyihmiselle Pakasaivo näkyy kauniina järvenä, mutta joskus muinoin se on ollut kauhistuttavakin, koska saamelaisten uskomuksissa sen ajateltiin olevan vainajien, mutta myös erilaisten henkien ja jumaluuksien asuinpaikka.

Pakasaivon kaltaiset syvät ja kirkasvetiset tunturijärvet ja -lammet ovat tyypillisiä Länsi-Lapin alueelle. Usein saivot ovat lähteestä vetensä saavia järviä eikä niihin laske tai niistä laske pois jokea. Noin 12,5 metrin syvyydessä sijaitsee niin sanottu järven harppauskerros, jonka alla oleva vesi on hapetonta ja sen rikkivetypitoisuus on normaalia korkeampi. Tiesitkö, että rikkivetypitoiseen veteen joutuneet esineet ovat voineet säilyä muuttumattomina jopa vuosituhansia.

 

 

Saivojärvet ovat olleet hyvin kalaisia, ja kalojen on kerrottu olleen erityisen lihavia ja rasvaisia. Niiden kalastaminen ei kuitenkaan ole ollut kovin helppoa. Erään uskomuksen mukaan järvissä asuvat Saivo-nimiset jumalat eivät sallineet kalastusta vesialueillaan, niinpä pyytäjät yrittivät huijata jumalolentoja soutamalla oikein hiljaa. Koska pyyntitilanteessa kalat saattoivat kadota yhtäkkiä, saivojen uskottiin olevan kaksipohjaisia ja kalojen pakenevan järven pohjassa olevasta suuresta silmänteestä järven alempiin kerroksiin.

 

 

Erikoiset luonnonmuodostumat ovat kiehtoneet ihmisten mieltä kautta aikojen, ja niihin kuten saivoihinkin liittyy useita uskomuksia. Esimerkiksi monen saamelaisen oman saivojärven lähellä sijaitsi  uhripaikka eli seita. Seidalle käytiin antamassa uhrilupaus kala- ja metsäonnen varmistamiseksi ennen pyyntireissua. Onnistuneen pyynnin jälkeen sinne vietiin kiitokseksi esimerkiksi sarvia, luita, kalan silmiä, päitä tai rasvaa.

Pakasaivo on aikoinaan ollut paikallisen saamelaissuvun, Suikkien, kokoontumis- ja uhripaikka. Järven kalliojyrkänteellä on mahdollisia uhriluolia, ja parin kilometrin päässä olevalle Kirkkopahdan seitakivelle on aikoinaan annettu uhrilahjoja.

 

Saivonkierroksella pääsimme puolestaan tutustumaan parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Äkässaivoon, joka oli yhtä vaikuttava ilmestys kuin sisaruksensa Pakasaivo. Tosin hiekkapohjaisena lampena se oli Pakasaivoon verrattuna hyvin erilainen nähtävyys.

 

Sen rannalla on yksi Lapin mahtavimmista seitapahdoista, jonka kalliopaasi on 10 metriä leveä ja paikoin 30 metriä korkea. Kallioharjanteelta aukeaa kaunis näköala sekä Äkässaivoon että Äkäsjokilaaksoon, mitä vielä korosti upea syyskuinen auringonpaiste retkemme aikana. Äkässaivo ja Seitapahta sijaitsevat Äkäsjoen varrella kymmenisen kilometriä Äkäslompolosta pohjoiseen.

"Niin kirkas on saivon (Äkässaivon) vesi, että kalatkin näkyvät niin syvältä, ettei niitä ylettyisi iskemään, vaikka olisi kuinka pitkä arina. Saivon syvyyttä ei tiedä kukaan, eikä sitä uskalla ruveta mittaamaankaan. Äkäslompolon Heikki-vainaja kerran yritti mitata laskien nuoraa monta syltä, eikä tavannut pohjaa. Mutta silloin tuli haltija sanomaan Heikille: - Jos vielä toisen kerran tulet mittaamaan, niin tulet itse perässä."

Samuli Paulaharju 

Lähteet: Matkasto; Metsähallitus; luontoon.fi; Pasi Talvitie, Retkipaikka 3.12.2015; Päivi Kaarina Laajanen, Matkasto 26.8.2016; retkikartta.fi; Ylläs. Ylläksen luontopolut; pakasaivo.fi; Samuli Paulaharju, Lapin muisteluksia 1922.