Talvinen luonto täynnä kauneutta ja hyvinvointia

02 helmikuuta 2019

Jokaisella meistä on omanlainen suhde luontoon; kollegani on kova hiihtämään talvisin, naapurini viihtyy puutarhassaan, mieheni nauttii olostaan Saimaalla ja minä puolestani lenkkeilen mielelläni kiemuraisilla metsäpoluilla. Tämä kaikki luonnossa liikkuminen on kuin laitaisi rahaa pankkiin, sillä Metsäntutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan mieliala kohenee ja positiiviset tunteet lisääntyvät jo viiden minuutin luonnossa oleilun jälkeen.


Arjessa pohdimme ja arvioimme ympärillämme olevia asioita jatkuvasti. Luonnossa liikkuessa tietoinen ajattelu jää vähemmälle ja huomaamatta syvennymme vain katselemaan kauneutta ja luonnonihmeitä. Luonnon hyvinvointivaikutukset ilmenevät meissä tietoisesti tai tiedostamattamme, jo hyvin lyhyet ajat metsässä vaikuttavat psyykeemme ja fysiikkaamme.

 
Oli tammikuun viimeinen sunnuntai, aurinkoinen pakkaspäivä, kun kuljeskelin pitkin kotini ympäristön mäkiä ja metsiä. Koirantaluttajien polkuja oli paikoin, osassa metsää jäljet olivat hautautuneet lumisateiden myötä. Pehmeässä lumessa oli hauska uppuroida kuin lapsena ikään. Lumi oli vallannut myös pensaiden ja puiden oksat ja painanut ne alas kaarisilloiksi. Konttailin ja kyykistelin oksien alla. Jo kevyestä kosketuksesta lumipilvi lehahti niskaani, mutta ei se haitannut, sillä olin vetänyt hupun päähäni ja kamera pysyi tiukasti laukussaan.
 
 
Vielä matalalla oleva aamupäivän aurinko kurkisteli kirkkaana lehtipuiden lomasta. Oli huikaisevan kaunista, niin kuin Suomen talvessa vain voi olla. Sormia jo palelsi, mutta haltioidun koko ajan lisää näkemästäni ja halusin aina vain jatkaa kulkua lumisten puiden valtakunnassa. Oli hipihiljaista. Ilo seurasi minua kotiin asti.

 
Jos ehdimme olla päivittäin metsässä 20 minuuttia, se alentaa verenpainetta ja kohottaa elinvoimaisuuden tunnetta. Mikäli luonnossa oleilu on säännöllistä, keho pääsee siellä nopeammin rentoutuneeseen tilaan. Jos luontoretkiä on vaikea toteuttaa, luontokuvia katselemalla voi ladata hyvinvointia itseensä, toivonkin sinun saavan valokuvistani sellaisen vaikutuksen. Tunnen olevani onnekas, sillä työhuoneeni ikkunan takana avautuu mieltä virkistävä puistometsä.

PS. Ylen luonto-ohjelmista tuttu kirjailija, toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen saapuu ensi keskiviikkona 6.2. Lappeenrannan Linnoitukseen kertomaan luontosuhteestaan kuvien välityksellä. Saatat myös muistaa Kimmon syksyltä 2012, jolloin hän ui Saimaan halki keräten lähes 300 000 euroa saimaannorpan suojeluun. Tähän Lappeenrannan luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämään tapahtumaan pääset osallistumaan Kehruuhuoneella klo 18 – 20.
 

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

Anna Ahmatova, Marja-Leena Mikkola

Lähteet: Laura Valta, Yle uutiset 9.1.2019; Metsähallituksen projektipäällikkö Katja Vähäsarja; Sanna Kähkönen Yle uutiset Terveys 19.1.2015, päivitetty 19.1.2015; Suomen ympäristökeskus SYKE 21.8.2017; YTHS Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö; Anna Ahmatova, Fontankan talossa, suomennos Marja-Leena Mikkola.

2 kommenttia

  1. Viime kesä oli upea ja niin on myös tämä talvikin. En muista, milloin on ollut näin lumista ja kaunista.
    Ja kyllä, luonnossa samoileminen on uskomattoman rentouttavaa ja kuten itse kuvailit, siellä muuttuu melkein lapseksi jälleen - ainakin mieleltään.:))

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Blue Tit. Sisäinen lapsi voidaan laittaa valloilleen lumimaisemissa! Niin kaunista on, että se tuntuu sielussa asti. Nautitaan!

    VastaaPoista