Vuoksella oli touko-kesäkuun vaihteessa ihan erinäköistä kuin helmikuun pakkasilla. Aurinko paistoi, oli lämmintä. Siitä nauttivat vesilinnutkin. Rannalla lepäili vain muutama sorsa, lienevätkö olleet vanhojapoikia, eivätkä nekään olleet leipämurusia vailla kuten talvella.
Vuoksi on jo mainittu Kalevalassa; se on kansainvälisesti tunnettu luontomatkailukohde ja ollutkin aina 1800-luvulta asti. Vuoksen virta saa alkunsa Imatran kaupungin kohdalta, Saimaan kaakkoisrannalta Vuoksenniskalta ja laskee Laatokkaan. Pituutta Vuoksella on yhteensä 150 km, josta Suomen puolella vain 13 km.
Vuoksen virran rantakivillä viettivät keskipäivää meriharakat, pari selkälokkia ja pari harmaalokkia sekä lukuisa määrä naurulokkeja ja kalalokkeja.
Harmaalokki on merilokin jälkeen suurin lokeista. Sen nokka on vaaleakärkisesti keltainen ja alanokan kulmassa vanhoilla linnuilla on punainen täplä.
Harmaalokki talvehtii Itämeren etelärannikolla, Puolassa, Saksassa ja Tanskassa. Se kuuluu varhaisimpiin kevätmuuttajiin, pääosa linnuista muuttaa maalis–huhtikuussa.
Suuri, mustaselkäinen selkälokki on pitkänmatkan muuttolintu, joka talvehtii Itä-Afrikassa ja Intian valtamerellä. Selkälokit palaavat Suomeen huhti-toukokuussa, mutta kaksi- ja kolmivuotiaat linnut jäävät yleensä talvialueilleen. Vanhan linnun nokka on keltainen ja alanokan kulmassa on punainen täplä.
Naurulokin kevätmuutto alkaa maaliskuussa. Talvialueina ovat Tanskasta alkaen läntinen ja keskinen Eurooppa, mutta pieni osa on muuttanut syksyllä Afrikkaan asti. Naurulokin paras tuntomerkki on sen päässä oleva mustanruskea huppu.
Kalalokki on yleisimpiä lokkejamme. Se on harmaalokin näköinen, mutta tätä pienempi, pyöreäpäisempi ja sironokkaisempi. Kalalokki talvehtii Länsi- ja Lounais-Euroopassa, erityisesti Tanskassa ja Pohjanmeren maissa, ja saapuu sieltä maalis–huhtikuussa.
Sini- eli heinäsorsan kevätmuutto on maalis–huhtikuussa. Sinisorsa talvehtii Länsi- ja Keski-Euroopassa sekä Etelä-Skandinaviassa, tosin pieni osa kannasta viettää talvensa Suomessa kaupunkien sulapaikoilla ihmisen tarjoaman ravinnon turvin – kuten Imatralla Vuoksen sorsat.
Meriharakka on äänekäs lähes variksen kokoinen, punanokkainen ja mustavalkoinen kahlaaja. Se talvehtii Länsi-Euroopan rannikoilla, mistä pesimäkanta palaa huhtikuussa. Vuoksen ja Saimaan ympäristössä meriharakoista on tehty säännöllisesti havaintoja 2010-luvulta alkaen.
Ei se ole kuu kiurusta kesään, ei puoli kuuta peipposesta
Ei kiurun korkea veisu
Ei mustarastaan liverrys Ei talitiaisen titityy
Ei satakielikään
Vaan onpa se merilokin kaklatus,
kalalokin haikea joiku
Naurulokin käheä kriiaus ja harmaalokin väräjävä huuto
On se selkälokin tumma ääni, tai pikkulokin kirkaisu
Se on kevät ja kesä ja onnen tunne, kaipuu ja täyttymys
Ei kiurun korkea veisu
Ei mustarastaan liverrys Ei talitiaisen titityy
Ei satakielikään
Vaan onpa se merilokin kaklatus,
kalalokin haikea joiku
Naurulokin käheä kriiaus ja harmaalokin väräjävä huuto
On se selkälokin tumma ääni, tai pikkulokin kirkaisu
Se on kevät ja kesä ja onnen tunne, kaipuu ja täyttymys
Tiina Malm
Lähteet: LuontoPortti; Tiina Malm, Rakkaudesta lokkeihin Laridistin keväthuuto. Minna Joenniemi, Sanoita linnunlaulu -runokokoelma 23.4.2025: Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry.
Jälleen kerran runsaasti uutta tietoa, kiitos! Jäin tuon runon kohdalla miettimään jotain. En ole koskaan asunut vesistön välittömässä läheisyydessä. Lokkien ääntelyt herättävät minussa jotain haikeutta, mutta en tiedä miksi. Ehkä se osuu johonkin lämpimään muistoon.
VastaaPoista