Tuleekohan vielä pakkasia vai joko edetään kovaa vauhtia kevättä kohti? Pakkasten aikaan valmistimme omaan pihaan jäälyhtyjä; ne sulivat viime viikolla ja ovat nyt muisto vain.
Helppo ja kaunis tapa tuoda lisää iloa pakkasen keskelle on koristella piha tai vaikka parveke jäälyhdyillä. Perinteinen lyhty ja tuunatut versiot valmistuvat samalla idealla.
Täytä sanko kylmällä vedellä ja vie se ulos pakkaseen. Anna veden jäätyä kuudesta kahdeksaan tuntiin riippuen pakkasesta tai kunnes sangon reunoilla on muutaman sentin jääkerros.
Kun veden pinta on jäätynyt umpeen, voit tavalla tai toisella tehdä kanteen reiän tai reikiä, joista sula vesi pääsee valumaan pois, meillä oli pora apuna. Sen jälkeen sanko viedään takaisin pakkaseen, että lyhdyn jääseinät vahvistuvat.
Viimeistelimme lyhdyn sulattamalla sen kanteen pikkukattilan kuuman pohjan avulla sopivankokoisen aukon kynttilää varten.
Kovien pakkasten aikaan valmistimme kahdeksan jäälyhtyä, jotka aseteltiin pihan sisääntuloon. Talomme on rinteessä, niinpä lyhdyt näkyvät kauas kadulle.
Jäälyhdyn voi tuunatakin tekovaiheessa. Olen käyttänyt lyhdyissä luonnonmateriaaleja, kuten männyn, katajan ja lepän oksia, pajunkissaoksia, lehtikuusen käpyoksia, talventörröttäjiä, kasvien lehtiä ja ruusun kukkia sekä marjoja. Koristeet laitoin sangon sisälle ennen veden kaatamista, niin että ne jäätyivät kauniisti jäälyhdyn seiniin.
Jäälyhdyn voi tehdä myös kakkuvuokaan. Täytä metallinen rengaskakkuvuoka tai silikonivuoka vedellä. Asettele vuokaan koristeeksi vaikkapa puolukanvarpuja, käpyjä tai lehtiä, minulla oli muun muassa lepännorkkoja.
Varmista, että vuoka on asetettu jäätymään tasaiselle alustalle. Jäädytä vuokia yön yli, kovalla pakkasella pihalla tosin parikin tuntia riittää. Lyhdyn saa irtoamaan vuoasta, kun valelee sitä kuumalla vedellä. Kynttilän voi asettaa rengasvuoan keskellä olevaan tyhjään kohtaan.
Kuvista näet, millaiselta lyhty näyttää päivänvalossa ja toisaalta iltapimeällä kynttilän loisteessa.
Jäälyhdyn sinisen
tein ulos pakkaseen
miten kaunis se olikaan
jäin vain ihailemaan.
Sinertävää hehkuaan
loisti hankeen valkeaan
aivan kuin joulu ois
eikö se mennytkään pois.
onija
Lähde: onija, Jäälyhty, AarreRunot.



Arvokkaalla tavalla kauniita lyhtyjä! Tuo vihreälehtinen on upea!
VastaaPoistaKiitos Anna. Kiva, kun tykkäsit :) Olivathan ne mukavannäköisiä katsella piharinteessä ja naapureillekin iloksi.
PoistaSinun jäälyhtysi ovat kauniita. Tänä talvena niiden tekemiseen oli erinomaiset olosuhteet. Nyt on niin keväistä, että jäälyhdyt ovat muisto vain. Sinä voit palata noihin muistoihin kuvia katselemalla.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinulle!
Kiitos kommentistasi. Niinpä palaankin kuvamuistoihin, viimeksi eilen, kun 2,5-vuotias lapsenlapsi kyseli, missä ne jäälyhdyt ovat :) Katseltiin sitten kuvia tietokoneelta.
PoistaBlogissani on sinulle haaste:
Poistahttps://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2026/03/koska-kukkii-haaste.html
Kiitos haasteesta Between. Kävin jo kurkkaamassa postauksesi, mutta palaan siihen myöhemmin.
PoistaOnpa upeita jäälyhtyjä ja ne ilahduttavat ohikulkijaakin. Meillä talvet ovat useimmiten niin leutoja ettei jäälyhtyjä oikein saa tehtyä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Kristiina. Tosiaan sinun kotimaisemissasi voit perin harvoin tehdä jäälyhtyjä tai lumipallolyhtyjä.
PoistaThis is totally new to me. I think we should start doing this in Canada! Very lovely, Sirpa.
VastaaPoistaKiitos sanoistasi David - jäädyttäkääpä tekin Miriamin kanssa. lyhtyjä ;)
PoistaJäälyhtyjen teko on hauskaa. Siihen tänä talvena osallistui myös 2,5-vuotias lapsenlapsikin.
Jos on liian leutoa talvella, voi jäädyttää uusia lyhtyjä seuraavan pakkasen aikaan. Nyt on kuitenkin kevät eikä enää auta jäädyttää uusia! Ensi talvena sitten.
Todella ihana jäälyhty.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Kiitos enkuli. Samoin kiitän toivotuksistasi ja toivon sinulle miellyttävää sunnuntaita!
PoistaThese are amazing, Sirpa! Very creative and beautiful! Gorgeous ice lanterns!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi Linda. Jäälyhdyt ovat tosiaan kauniit Suomen talvessa, pimeällä niiden kynttilät loistavat lämpimästi.
PoistaOI, miten upeita jäälyhtyjä ja vielä noin hyvässä hapessakin. Minä jäädytin lyhtyni jouluviikolla ja nyt viime viikolla ovat sulaneet käyttökelvottomaan kuntoon. Ainakin kolme kertaa olen kaivanut ne lumen sisältä hangen pinnalle uudestaan.
VastaaPoistaIhailin myös, miten taidokkaasti sait koristeet jään pintaan
Kahdeksi jouluksi olen jädyttänyt 24 lyhtyä ja kiikutin ne pihametsikköön. Oli vain työlästä käydä sytyttämässä kynttilöitä.
Kiitos aimarii.
PoistaHurjan työn olet tehnyt kahdeksi jouluksi, kun jäädytit 24 lyhtyä pihametsikköön. Jäälyhtymeri on ollut upea näky valaistuna :) Varmasti oli mahdottoman kova työ se sytytys! Toivottavasti sinulla oli pitkäkestoisia kynttilöitä, ettei tarvinnut olla joka päivä sytyttämässä.