Katajankäpyjä kutsutaan katajanmarjoiksi

Kataja on maailman laajimmalle levinnyt havupuu ja yksi Suomen yleisimmistä pensaslajeista. Useimmat metsässä alikasvoksena kasvavat katajat ovatkin epämääräisen pensasmaisia, siellä ne eivät edes marjo. Kataja tarvitsee valoisan avaran kasvuympäristön; niinpä katajan taimia ilmestyy nopeasti alueille, joista varjostavat puut on kaadettu pois. Erityisesti karjan laiduntamille luonnonalueille on syntynyt komeita katajaketoja, sellaisia olenkin nähnyt.

 

Katajalla on kaksi alalajia: metsäkataja ja lapinkataja. Katajan kasvutapa vaihtelee aivan matalasta, mattomaisesta muodosta tiheään pensaaseen ja jopa yksirunkoiseen puuhun. Sen äärimuotoja ovat merenrantojen mattomaiset, maanmyötäiset katajat ja toisaalta kapean pilarimaiset ja usein selvästi puumaiset katajat. Metsäkataja kasvaa koko maassa, Lapissa harvinaisena.

 

Metsäkatajan pohjoinen alalaji on lapinkataja. Saariston kallioita matalina peittävät metsäkatajat muistuttavat matalakasvuista lapinkatajaa. Joskus tunturiseutujen ja ulkosaariston katajat ovat aivan patjamaisia, maan pintaa vasten painautuneita. Suureksi osaksi vaihtelu on perinnöllistä, tosin tunturiseutujen katajaa on joskus pidetty omana lajinaan. Kataja on maamme ainoa luonnonvarainen sypressikasvi.

 

Kataja kasvaa parhaiten Etelä-Suomen runsasravinteisillä kasvupaikoilla, joilla se saa puumaisen muodon. Kataja oli rauhoitettu vuoteen 2006 asti. Nyt rauhoituksen piirissä ovat vain Ahvenenmaan yli kuusimetriset pylväsmaiset katajat. Ne ovat samaa lajia pensasmaisesti kasvavien katajien kanssa. Elossa olevista katajista tiettävästi pisin on Vihdin Tervalammilla kasvava, jolla on pituutta 15,4 m ja jonka rungonympärys on 91 cm. Pihassamme on useitakin katajia, on myös pystykatajia, joista pisimmäksi venynyt on seitsenmetrinen.

 

Koska kataja on havupuu, sen siemenet kypsyvät kolmesta mehevästä käpysuomusta muodostuneen rakenteen sisällä. Kävyt eivät ole siis marjoja, vaikka niitä yleisesti kutsutaankin marjoiksi.

 

Kataja on kaksikotinen, sen naaras- ja koiraskävyt ovat eri puuyksilöissä. Touko-kesäkuussa kypsyvät koiraskävyt ovat kellertäviä, ja niistä irtoava siitepöly on niin runsasta, että sen voi nähdä pölypilvenä ilmassa. Koiraskatajat ovat usein pystykasvuisia, jotta siitepöly leviää tuulen avulla mahdollisimman laajalle ja tavoittaa matalammat naaraskasvit. Entisaikaan siitepölyn vapautumista on seurattu tarkkaan, sillä silloin on sopiva ajankohta aloittaa kylvötyöt.

 

Hedelmöityneiden emikukkien kehitys on vielä hitaampaa kuin männyn käpyjen kehitys. Ensimmäisenä kesänä marjakäpy kasvaa vain nuppineulanpään kokoiseksi. Toisena kesänä se kasvaa täysikokoiseksi, mutta kypsyy ja muuttuu vasta kolmantena kesänään siniseksi sekä lopulta miltei mustaksi. Etelä-Suomessa kypsyvät parhaat katajien käpysadot.

 

Katajaa on kunnioitettu monissa kulttuureissa pyhänä, ja sen on koettu suojaavan pahoilta hengiltä. Muinaiset kansat ovat olleet viisaita, sillä katajalta löytyy tutkitusti suojaa epätoivottuihin näkymättömiin olomuotoihin, kuten moniin viruksiin ja bakteereihin. Virossa tunnetaan sanonta ”katajanmarjan sisällä on yhdeksän lääkäriä”. Erityisesti katajan marjoista, mutta myös versoista ja kuoresta valmistettuja rohtoja on käytetty satojen vuosien ajan kaikenlaisiin vaivoihin.

 

FT, kasvitieteen professori Sinikka Piipon mukaan katajanmarjoja syömällä on torjuttu muun muassa reumatismia ja keripukkia, hoidettu vatsakipuja, ummetusta ja virtsatievaivoja. Marjat sisältävät runsaasti hartsiaineita, joten päivässä suositellaan syötäväksi vain 4 – 8 marjaa. Katajanmarjoista tehdyllä salvalla ja uutteella on esimerkiksi hoidettu kolottavia lihaksia ja käärmeenpuremia, häädetty sisälmysloisia ja parannettu jopa syöpiä. 

 

Katajanmarjaviinalla on torjuttu myös koleraa ja ruttoa. Katajanmarjoilla on siis pitkä historia sekä mausteena että rohdoskasvina, ja niillä on useita mahdollisia terveysvaikutuksia. Vaikka perinteinen käyttö viittaa moniin hyötyihin, tieteellinen näyttö niiden tehosta vaihtelee.

 

Katajan marjat ovat edelleen tärkeä ja keskeinen raaka-aine muun muassa ginin valmistuksessa. Tunnettu katajan käyttömuoto on myös sen vihreiden versojen käyttö kalan savustuksessa, jossa ne antavat kalalle oman pikantin arominsa. Maustekäytössä kuivattuja käpyjä voi käyttää pippurin tapaan antamaan makua, hirvipaistiin ja muihin riistaruokiin ne tuovat mielestäni erinomaisen metsän maun. Marjojen kerääminen lukeutuu jokaisenoikeuksiin, kunhan noukkii marjat puuta vahingoittamatta. Paras keruuaika on syksyllä syys-lokakuussa.

Katajan tunnistettava, voimakas tuoksu johtuu puusolujen sisältämistä öljyistä. Ne taas suojaavat puuta erilaisilta tuhohyönteisiltä sekä lahoamiselta. Katajan kolmionmuotoisissa neulasissa ja puuaineksessa on antiseptisiä aineita.

 

Katajan oksia polttamalla onkin ennen aikaan puhdistettu ja desinfioitu huoneilmaa kulkutautien ja synnytysten aikana. Ruton levittyä Suomeen vuonna 1710 taudin saastuttamalta alueelta tullut posti piti savustaa joko katajan, koiruohon tai rikin savussa ja kastaa tämän jälkeen vielä etikkaan. Katajan oksia voidaan polttaa sisällä huoneissa esimerkiksi ummehtuneen hajun poistamiseksi.

 

Katajankäpyä peittää ultraviolettisäteilyä heijastava vahapinta, minkä ansiosta linnut löytävät niitä helposti ravinnokseen. Etenkin rastaat ja tilhet napsivat katajankäpyjä ja levittävät näin kasvia uusille kasvupaikolle, niitä syövät myös kanalinnut ja taviokuurna sekä punatulkku. Nisäkkäistä ainakin hirvi, valkohäntäkauris sekä jänis käyttävät katajanoksia ravinnokseen. Orava on nähty joskus kiskomassa katajan kuorta, josta se pyörittää pallon ja kuljettaa pesänsä pehmusteeksi.

 

Katajan siirto luonnosta puutarhaan ei hevin onnistu. Parhaiten katajan saa kotiutettua kylvämällä.

 

Maahan kaatunutta katajan runkoa kirjavoi lahottava orvakkalaji, katajanahakka. Pihamme laidalla yhdessä katajassa oli orapihlajankatajan ruostesienitautia, joka lopulta kellastutti neulaset.

Lapinkataja

 

Katajan pohjoinen alalaji, lapinkataja voi saavuttaa tuhannen vuoden iän. Tunturin karuissa oloissa kataja kasvaa hitaasti, ja tällainen vajaan metrin korkuinen paksurunkoinen kääpiökataja voi olla satojen vuosien ikäinen. Vanhin tunnettu kataja on löydetty Lemmenjoen kansallispuistosta, sillä on ikää peräti 1070 vuotta.

 

Tiheäneulasinen lapinkataja kasvaa matalan pöytämäisenä ja jää usein alle metrin korkuiseksi. Se on Lapin tunteilla yleinen, mutta harvinaistuu etelää kohti eikä kasva lainkaan Kainuun eteläpuolella.

”Seuraa sitä,
mikä vahvistuu
hiljaisuudessa”.
Kuiskasi puu ja kuunteli,
miten solut hengittivät.
Susanna Jussila

Lähteet: Hanna Kuusisalo, Anna 27.10.2023; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 2/2025; Kari Järventausta, Suomen luonnonsuojeluliitto, Pirkanmaa 9.10.2019; Luonnonyrtit.fi; LuontoPortti; Metsähallitus; Seppo Vuokko, Sypressikasvit. Suomen Luonto. Kasvit; Sinikka Piippo, Elinvoimaa puista; Suomen Lajitietokeskus; Timo Nieminen, Apu-lehti 26.12.2017; Susanna Jussila, hidastaelamaa.fi.