Halot ovat luonnossa esiintyviä pienten jääkiteiden synnyttämiä valoilmiöitä. Ne ovat valorenkaita, -kaaria tai -keskittymiä taivaalla. Halot syntyvät tavallisesti 5–10 kilometrin korkeudella ohuissa huntumaisissa harso- ja untuvapilvissä. Sateenkaari puolestaan syntyy, kun aurinko paistaa vesipisaroiden läpi.
Kun esimerkiksi Auringon (mahdollisesti myös Kuun) valo kulkee tällaisen pilviverhon läpi, voi samalla syntyä myös haloja. Talven pakkaskeleillä haloilmiöitä aiheuttavat myös lähellä maanpintaa leijailevat jääkiteet.
Meidän pohjoisilla leveysasteillamme haloja esiintyy melko runsaasti. Oletko sinä nähnyt niitä? Viimeksi minä näin haloja viime talven hiihtoretkilläni Saimaalla. Joskus aamun työmatkoilla olen havainnut auton ikkunasta hyvinkin voimakkaita sivuaurinkoja.
Erilaisia halomuotoja on todistettavasti havaittu noin 60 erilaista, tosin on olemassa koko joukko teoreettisia muotoja odottamassa ensimmäistä havaitsijaansa.
Hain uusia sävyjä
avaruuden kiteistä
auringon säteistä
Löysin jotain muuta
planeettojen pinnoilta
sateenkaaren takaa
Kirjoittaja Jenni
Kuvat ovat Leena Karosen Kauhajoelta
Lähteet: astro.kuvat.fi; Tähtitieteellinen yhdistys Ursa; Wikipedia¸ Kirjoittaja Jenni 9.7.2022, Aukeni tieni vapauteen.
Mielenkiintoista! Olen nähnyt vain himmeitä ja vaaleita pystyhaloja, en mitään noin hienoja kuin kuvissasi.
VastaaPoistaOlet siis nähnyt haloja Anna. Kiitos kommentistasi. Nehän voivat erilaisia vaaleusasteiltaan.
PoistaThose halos are spectacular, Sirpa. I have never seen one, but I suspect that southern Ontario is too far south for them to occur. It’s easy to see how ancient people would have ascribed religious significance to these phenomena.
VastaaPoistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Halo_(optical_phenomenon)
PoistaSuomessa haloilmiöt Halo light effect ovat yleisiä.
Olen kanssasi samaa mieltä, että tuollaiset ilmiöt ovat ihmetyttäneet muinaisihmisiä, ehkä pelottaneetkin.
Hienoja kuvia ja haloja.
VastaaPoistaHyvää alkanutta uutta vuotta 2025.
Kiitos kiittämästä ja toivotuksista Kruunuvuokko. Hyvää alkanutta vuotta toivotan myös sinulle!
PoistaUpeita kuvia olet saanut otettua. Kuun ympärillä oli kehä, mutta on varmaan erilainen kuin halo. Jotkut ennustavat kehästä lumipyryä (enkulin käsityöt)
VastaaPoistahttps://www.ursa.fi/ilmakeha/ilmiot/kehat-ja-varipilvet.html
PoistaKuun ympärillä voi tosiaan olla kehä, minäkin olen nähnyt sellaisia. Vesipisarat aiheuttavat ne kehät. Haloilmiön synnyttävät jääkiteet.
Kiitos kiittämästä enkulin käsityöt.
Näen haloja suhteellisen usein. Syy siihen saattaa osin olla se, että läheisillä hiihtokeskuksilla lumetetaan? Laajakulmalla olen saanut kerran kolme autrinkoa samaan kuvaan.
VastaaPoistaSinulle upeita luontohetkiä tällekin vuodelle,
Kiitos toivotuksistasi. Samoin sinulle aimarii upeita kuvaushetkiä ja nautittavaa luonnossa liikkumista!
PoistaIhana aihe postaukselle!
VastaaPoistaSen innoittamana etsin omia kuviani: https://mywoodlandgarden.blogspot.com/search/label/halos
Kiitos kommentistasi tänään! Ilo on minun puolellani, siis blogien löytämisestä. :)
Kuvauksellista vuotta 2025!
Kiitos Sara. Kävin katsomassa halot antamassasi osoitteessa. Upeita!
PoistaKiitän toivotuksistasi - meille molemmille kuvauksellista alkanutta vuotta!
Mahtava aihe!
VastaaPoistaOlen aina yhtä innoissani kaikista näkemistäni haloista!
Olen joskus jopa junassa purkanut innostustani näkemästäni tuntemattomille kanssamatkustajille, mutta he eivät ole tavoittaneet innostukseni ydintä. Nykyään jaan innostuksiani hieman valikoivammin.
Kiitos Susanna.
Poista