Talvivinokas ei säikähdä talvea

Haravoin syksyn viimeisiä lehtiä ennen lumien tuloa marraskuussa. Savossa vapaa-ajan talomme pihan reunassa on pystyyn kuolleita koivuja, joiden rungolla kasvoi sieniä. Sienet tunnistin vinokkaiksi simpukkamaisen ulkomuodon perusteella.

 

Talvivinokas näyttää syksyllä erilaiselta kuin myöhemmin syksyllä sateen ja pakkasen panemana. Vähän kuperan lakin väritys vaihtelee ruskeasta tummanruskeaan, myös vihertäviä ja kellertäviä sävyjä esiintyy. Vinokkaan lyhyt jalka sijaitsee aivan lakin reunassa ja sillä sieni on kiinni puun rungossa. Lakin reuna on vähän kääntynyt sisälle päin.

 

Lahottajasieni talvivinokas kasvaa syys-tammikuussa kuolleilla tai maahan kaatuneilla lehtipuilla, varsinkin lepillä, mutta myös koivuilla. Talvivinokas on varsin sitkeä sieni, sekä kirjaimellisesti että muuten. Se kestää kylmää säätä hyvin, niinpä itiöemiä voi löytää vielä pakkasten alettua.

 

Suomalaisissa ja ruotsalaisissa käsikirjoissa talvivinokkaan makua kuvataan miedoksi tai hieman karvaaksi. Skandinaviassa sienen syömiseen ei ole minkäänlaisia perinteitä.

Talvivinokasta viljellään ja myydään Itä-Aasiassa ruokasieneksi kauppanimellä Mukitake. Pitkään on ollut epäselvyyttä, onko kyseessä sama laji kuin meikäläinen talvivinokkaamme, ja viimeaikaisten tietojen mukaan laji olisi sama. Suomessakin lajia on käytetty ruuaksi lähinnä kokeilunomaisesti ja sitä on jopa kehuttu, mutta tieto ja kokemus sienestä lisääntyvät koko ajan.

 

Suomessa talvivinokas ei saa yhtään tähteä, mutta ei se ole myrkyllinenkään. Japanissa ja Yhdysvalloissa se on syötävä sieni. Jos kohta sienen ruokailukäyttöä ei vielä voida oikein suositella, niin se on hyvä laji opeteltavaksi. Talvivinokashan putkahtaa esille sellaisena aikana, että sitä ei juuri voi sekoittaa muihin sieniin.

Japanilaisten sieniasiantuntijoiden mukaan ruuaksi valmistettaessa talvivinokkaan lakista on tapana kuoria nahka pois. Suuremmista sienistä voi lakin tyviosan leikata pois, se saattaa vähentää karvautta.

 

Suomen Luonto-lehden (artikkeli 19.11.2019) toimittaja kokeili talvivinokasta. Hän kuori yhdestä sienestä nahkan pois, leikkasi tyven ja silppusi pieniä paloja paistinpannulle sekä kypsensi paloja vähässä öljyssä pitkään. Hitaan kuullotuksen jälkeen oli maistamisen vuoro. Kokkaaja yllättyi: sieni oli vähän sitkeää, mutta miellyttävän makuinen, ja sen aromi oli pähkinäinen. Hän ei tekisi talvivinokkaasta muhennosta, mutta se sopisi vaikkapa mausteeksi kasviskeiton pinnalle. Sieni oli ollut kokeilemisen arvoinen.

Rouskut, tatit, vinokkaat,

vanhat sekä nuorekkaat.
Maasta ylös kurkottuu,
nyt on metsän marraskuu.

Lähteet: LuontoPortti; Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 4.12.2018 ja 19.11.2019; Birgitmummu.vikki.fi mukaillen.