Jos mielin hiihtämään, se toteutuu nopeasti, sillä latukoneen tekemä latu on muutaman sadan metrin päässä kotoa. Eilen läksinkin ladulle. Oli hyvä luisto, pakkasta kymmenkunta astetta. Sauvat ja sukset narisivat hiihtäessä hauskasti.
Muutama päivä aikaisemmin olin hiihtänyt vastasataneessa lumessa, se on aina luistoltaan huonompaa kuin vanha lumi. Latukoneenkin tekemällä ladulla eron huomasi selvästi. Lumen laatu voi vaihdella päivittäin, mutta kaikilla keleillä on hauska hiihtää, kun haluaa liikkua raittiissa ilmassa - kauniit talvimaisemat saa kaupanpäällisiksi.
Kilometrin verran hiihtelin latukoneen sileää jälkeä, mutta koska olin menossa Saimaan jäälle, käännyin metsään päin. Siellä oli rinnakkain koirankävelyttäjien polku ja melkein lumen alle jäänyt laduntapainen. Runsaslumisessa maastossa hiihtäminen on hieman vaivalloista ja vaatii tarmoa, sen huomasin taas kerran.
Metsän jälkeen saavuin rantaan ja jäälle. Se oli umpihankihiihtoa. Yhtään hiihtäjää eikä latua näkynyt, myös minun muutaman päivän takaiset jälkeni olivat peittyneet lumeen. Oli aurinkoinen maaliskuun aamu, vähäistä koillistuulta. Yön pakkanen oli kirjonut järviruokoihin ja pensaisiin pitsikoristeita kuin silmäniloksi.
Lumituisku oli peittänyt kaiken entisen. Silti oli hauska hiihdellä päämäärättä - tai oikeastaan keksin kohta päämääräkseni läheisen saaren kiertämisen. Toisella puolella saarta olikin hieman kantavampaa hankea, vanhaa lunta, mutta paikoin tuuli oli pyörittänyt uutta lunta pehmeiksi nietoksiksi.
Eläinten jäljet hangella kertovat yöllisistä kulkijoista. Lahden poikki kulki ketun askelten helminauha, toisaalla näin saukon liukumisjäljet. Kauriit olivat tehneet polkuja saaresta toiseen. Pohdiskelin, olisikohan rinteessä ollut eläinten liukumäkikisat, tosin näyttivät pikemminkin jänisten jäljiltä.
Hiihdin upottavassa hangessa tarkoituksena päästä pois jäältä kohti metsän reunaa ja sitten suon laitaa pitkin aurinkoiselle aukealle, ja pääsinhän minä perille.
Ehkäpä myöhemmin kevättalvella hanget kantavat ja voin hiihdellä pitkin järven selkää vauhdikkaasti, nyt meno oli enemmänkin tarpomista. Etenemisen vauhdin saneli lumen syvyys, mutta enhän lähtenytkään hiihtelemään kiire kantapäillä.
Hiihtää, hiihtää saa on lumi valkeaa
niin puhdas on ja valkea maa
On kukat jääneet hangen taa
ja lepoon pitkään uinahtaa
Hiihtää, hiihtää saa metsän rantaan
ja kauas, kauas nevan maan
On kevät jo rinnassa luontomaan
on korppi jo naurattanut naarastaan
Hiihtää, hiihtää mies suksillaan
ei ladulta eksy hän milloinkaan
On hangessa jälkiä eläinten
hän katsoo niitä tutkien
Ahti Hietikko
niin puhdas on ja valkea maa
On kukat jääneet hangen taa
ja lepoon pitkään uinahtaa
Hiihtää, hiihtää saa metsän rantaan
ja kauas, kauas nevan maan
On kevät jo rinnassa luontomaan
on korppi jo naurattanut naarastaan
Hiihtää, hiihtää mies suksillaan
ei ladulta eksy hän milloinkaan
On hangessa jälkiä eläinten
hän katsoo niitä tutkien
Ahti Hietikko
Lähteet: Anna Sievinen, Suomen Luonto 1/2023; The Home Of Sports. Lumi ja keliolosuhteet; Ilmasto-opas. Suomen ympäristökeskus, Luke, Ilmatieteen laitos; Scandinavian Outdoor; Antti Hietikko, Keväisellä Chydenius-instituutin Kirjoituskurssi verkkokurssina -opiskelija. Alkuosa runosta Keväisellä hangella.
Lähetä kommentti