Olemme kenties jo koulussa oppineet, että jäkälä on sienen – tarkemmin sanottuna kotelosienen – ja levän liitto. Science julkaisi äskettäin jäkälätutkimusta ravisuttavan uutisen, jonka mukaan jäkälä onkin kahden sijasta kolmen kauppa: jäkälän muodostavat levä ja kaksi hyvin erilaista sientä.
Punatorvijäkälä
Mikroskoopin läpi katsottuna jäkälä näyttää ruisleivältä: siinä on tiivis kuori ja löyhä pesusienimäinen sisus. Kantasieniin kuuluva hiiva on kääriytynyt jäkälän kuorikerrokseen niin taitavasti, ettei sitä löydetty liki 150 vuodessa mikroskoopillakaan tarkasteltuna.
Torvijäkälät ovat yksi suurimmista jäkäläsuvuista, sillä Suomesta niitä tunnetaan noin 70 lajia. Kasvupaikkavaatimuksiltaan useimmat torvijäkälät ovat aika samankaltaisia, niinpä hyvillä paikoilla voi kasvaa pieninä laikkuina monen näköisiä puikkoja ja pikareita vieretysten tai lomittain.
Torvijäkälä
Lajirunsauteen pääsee tutustumaan parhaiten kuivilla avoimilla paikoilla, myös kannot, puiden tyvet ja maahan hautautuneet vanhat havupuut kelpaavat monille torvijäkälille kasvualustaksi.
Mäntykankailla torvijäkälät ovat vallitseva ryhmä metsän pohjakerroksessa parinkymmenen vuoden kuluttua kulopalosta ennen poronjäkälien ja sammalten runsastumista.
Puikkotorvijäkälä
Mätästävät tyvisuomut ja niistä kohoavat joko teräväkärkisen puikkomaiset tai leveän torvimaiset pikarit ovat ominaisia torvijäkälille. Pikarien pinta on lajin mukaan jauheinen, suomumainen, halkeillut tai aivan sileä.
Monet lajit haarovat runsaasti. Pikarien kärkiin voi kehittyä itiöitä tuottavia lavoja, jotka ovat vaihtelevan ruskeita tai punaisia.
Punatorvijäkälä
Punatorvijäkälä on hyvin tavallinen laji kivillä ja kallioilla. Parilla muullakin lajilla on torven reunassa punaista. Punatorvijäkälää tavataan myös ympäri maailmaa Etelämannerta lukuun ottamatta.
Alle viisisenttisen jäkälän kasvullinen sekovarsi on tyvestä kuoren peittämä ja suurisuomuinen. Kotelomaljojen jalkaosat ovat tanakoita, haarattomia, kellertävänvihreitä ja pikarillisia. Jäkälän pikarit ovat säännöllisiä, ehytreunaisia ja joskus kerroksellisia.
Punatorvijäkälän kirkkaanpunaiset laikut ovat sieniosakkaan muodostamia kotelomaljoja, joista itiöt sinkoutuvat tuulten kuljeteltaviksi. Itiölavat ovat punatorvijäkälällä yleisiä.
Puikkotorvijäkälä
Puikkotorvijäkälä kasvaa erittäin yleisenä koko maassa, runsaimmin Etelä- ja Keski-Suomessa. Se viihtyy erityisesti kuivissa kangas- ja kalliometsissä pienehköinä ryhminä lahopuulla tai turpeella ja humuspitoisella kivennäismaalla.
Puikkotorvijäkälä on nimensä mukaisesti kapean puikkomainen pensasjäkälä. Se voi kasvaa jopa yli kymmenen senttiä korkeaksi. Laji on harmaanvihreä, ja sileäkuorinen tyvi on ruskehtava.
Puikkotorvijäkälän kotelomaljojen jalkaosa on lähes haaraton ja kärjestään hienojakoisen jäkälämurun peitossa, tyvi on usein harvasuomuinen. Kotelomaljat eli itiölavat ovat väriltään ruskeita, mutta harvinaisia.
Puikkotorvijäkälän alalaji lapintorvijäkälä (subsp. groenlandica) on matalampi ja kasvaa vain Pohjois-Suomessa. Kuvien puikkotorvijäkälät voivat olla lapintorvijäkälää, koska kuvasin ne Pyhä-Luoston kansallispuistossa.
Tässä on kaunis paikka
jossa joku syntyi ja joku kuoli
Kauriin tallaama polku
Torvisienen rihmaverkko
Puut venyttelivät satoja vuosia
Kun sulkee silmät
kuulee miljoona vuotta taaksepäin
tässä samassa hetkessä
Kirsti Schreck
Lähteet: Lajitietokeskus. Laji.fi; Laura Hiisivuori, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus 3.8.2016/Veera Tuovinen; Luopioisten Kasvisto; Mikko Kuusinen, Torvijäkälät. Suomen luonto. Kasvit; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko, Suomen Luonto 25.11.2016; Timo Nieminen, Apu-toimitus 8.11.2016; UPM, Metsiemme jäkäliä; Valokki-nettikasvio; Wikipedia; Kirsti Schreck, Raasepori. Kirjoituskilpailu Luovuutta ilmassa 24.4.2020.
Lähetä kommentti