Metsälehväsammal on rehevien metsien laji

Talvella luonnossa on yhtä monta kasvilajia kuin kesälläkin, vaikka näemme niistä vain osan. Sammalet lepäävät nyt lumipeitteen alla, silti niille tunkeutuu riittävästi valoa ainakin ohuen lumikerroksen läpi. Sammalet kestävät kylmää erinomaisesti eikä jäätyminen haittaa niitä. Monet sammalet kykenevätkin yhteyttämään heti, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle.

Suomen soiden, metsien ja kallioiden alin kasvukerros muodostuu sammalista. Se on meille niin tuttu näky, ettemme kiinnitä siihen juuri huomiota. Sammalkerros on kuitenkin hyvin tärkeä; se eristää ja suojaa sekä luo elinympäristön lukuisille ekosysteemin toiminnan kannalta tärkeille pieneliölajeille. Sammalien värien ja muotojen moninaisuus määrää paljolti myös sen, millaisena luonto meille näyttäytyy. Erään sammalkirjan tekijöiden mukaan ”Sammalten kirjokansi verhoaa ja suojaa Äiti Maata”. 

Sammalet luokitellaan perinteisesti kahteen pääryhmään eli maksa- ja lehtisammaliin tai kolmeen pääryhmään: maksa-, sarvi- ja lehtisammalet. Lehtisammalet ilmaantuivat maapallolle jo hiilikaudella noin 350 miljoonaa vuotta sitten. Ne ovat sammalten yleisin ja suurin ryhmä ja kattavat yli 90 prosenttia Suomen soiden ja metsien maapohjan sammalpeitosta.

Lehtisammalet ovat pienehköjä kasveja, jotka peittävät maanpintaa mättäinä tai laajoina mattoina. Suomesta tunnetaan 678 lehtisammallajia, joihin kuuluu muun muassa metsälehväsammal. Lehväsammalilla on isot lehdet muihin sammaliin verrattuna, ja niiden vihreys johtuu yhteyttävistä viherhiukkasista.

Metsälehväsammalten sukuun kuuluu yhdeksän meillä kasvavaa lajia, niiden tieteellinen luokittelu on muuttunut viime aikoina paljon. Monet lehväsammalet ovat Suomessa alueellisesti uhanalaisia, mutta metsälehväsammal on elinvoimainen.

Metsälehväsammal kasvaa rehevissä metsissä maassa, kivillä, lahopuilla ja lehtipuiden tyvillä yleisenä Etelä-Suomessa, mutta on Lapissa harvinainen. En nähnyt metsälehväsammalta lapsuuteni Pohjois-Savossa koskaan, mutta löysin sen eteläkarjalaisesta metsästä huhtikuisella valokuvausreissullani. Metsälehväsammal on helppo löytää, mutta sen voi helposti myös sekoittaa lehtolehväsammaleen.

Lehtolehväsammal on kasvutavaltaan samanlainen ja viihtyy samantyyppisillä kasvupaikoilla kuin metsälehväsammal. Metsälehväsammal on kuitenkin pienempi ja sen vihreät pystyt varret ovat lyhyempiä, lisäksi lehden kärki on terävä.

 

Metsälehväsammalella on usein itiöpesäkkeitä, joita on aina yksi varressaan, sen sijaan lehtolehväsammalella itiöpesäkkeitä on harvoin. Itiöpesäke on vaakasuora tai nuokkuva, lieriömäinen, kellertävä tai vihreä ja sitä peittää aluksi huntu, joka on tavallisesti lyhytikäinen ja variseva, kehittyvää pesäkettä suojaava rakenne. Itse itiöpesäke säilyy yleensä pitkään.

Neulasmetsissä, oksien alla
kostea sammal nukkuu.
Unisten purojen reunamalla,
maanteillä, metsissä oksien alla
huolen hiukkanen hukkuu.

 Helvi Juvonen

Lähteet: Jouko Rikkinen, Jäkälät ja Sammalet Suomen luonnossa; Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen, Harri Vasander, Sammalten kirjo; Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen, Harri Vasander, Sata sammalta; laji.fi; peda.net; Pinkka oppimisympäristö: Metsälajintuntemus – Sammalet; Sinikka Piippo, Timo Koponen, Suomen sammalet; UPM, Metsiemme sammaleita; wikipedia; Helvi Juvonen, kokoelmasta Kääpiöpuu runo Tuhka ja sammal (toinen säkeistö osittain).