Onkohan metsäpolulla juossut menninkäinen liian vikkelästi, kun sen partakarvoja on jäänyt kuusen oksaan? Joku tosikko sanoisi, että naavaahan se vain on. Luonnossa ne luovat kiehtovan vaikutelman, sillä naavoihin peittyvä pieni käppyräpuukin vaikuttaa ihan satujen maahiselta. Nämä puiden tupsut, sykeröt ja parrat ovat useimmiten luppoja tai naavoja. Vaikka usein nimitämme kaikkia puissa roikkuvia tupsuja naavaksi, kasvaa Suomessa kymmenkunta erilaista naavalajia ja luppojakin on lähes parikymmentä.
Lajit ovat hyvin samannäköisiä, mutta erotat ne toisistaan muistisäännöllä: Luppo lupsahtaa, naava napsahtaa. Naavan keskellä kasvaa joustava puhtaan valkoinen säie, joka napsahtaa poikki jossain vaiheessa naavaa vedettäessä. Lupolta tuo keskijänne puuttuu. Naavat myös selkeästi haarovat, sen sijaan lupot ovat epämääräisen partamaisia. Lisäksi naavat ovat näistä kahdesta vihreämpiä niissä esiintyvän usniinihapon vuoksi. Hapon antibioottisia ominaisuuksia onkin hyödennetty haavojen steriloinnissa ja luontaislääkkeenä tulehduksien hoidossa. Lupoilta usniinihappo puuttuu, minkä takia ne ovat väriltään joko harmaita tai vaaleanruskeasta tummanruskeaan, miltei mustaan väriin asti.
Naava on sienten ja levien yhteenliittymä. Tämä tosin on vain osatotuus, sillä tutkijat ovat viiden vuoden työn tuloksena selvittäneet, että mukana on myös kolmas osapuoli eli kantasieniin kuuluva hiiva. Naavalla ei ole kukintoa eikä vartta, minkä vuoksi se luokitellaan jäkäliin. Naavalla ei ole myöskään juuria, vaan se ottaa kaikki ravinteensa sadevedestä ja ilmasta, mikä herkistää lajin epäpuhtauksille.
Naavoista yleisin on lyhyeksi jäävä tupsunaava, jota voit tavata melko runsaasti valoisissa metsissä esimerkiksi mäntyjen rungolla. Muista naavoista yleisin on riippunaava. Pitkä naavakasvusto on merkki pitkästä iästä. Jäkälät, joihin naavatkin kuuluvat, kasvavat vain runsaat kaksi millimetriä vuodessa eli hyvin hitaasti.
Naavaa ja luppoa käytetäänkin usein ns. bioindikaattori- eli ilmentäjälajeina, joiden avulla voidaan tutkia ympäristön tilaa ja sen muutoksia. Lupot ja varsinkin naavat ovat erittäin herkkiä ilmansaasteille, kuten rikkidioksidille, jota syntyy mm. fossiilisten polttoaineiden palamisen seurauksena. Jos ilmassa on saasteita, naavojen kasvu hidastuu tai ne katoavat alueelta kokonaan. Puhtaassa ilmassa naavat ja lupot kasvavat ja voivat hyvin, naavametsässä on siis helppo hengittää.
Luppo on puolestaan jäkälälaji, joka viihtyy kuusen oksilla ja rungolla, pohjoisessa myös männyssä. Se on naavaa yleisempi. Luppojen ulkonäköä voisi kutsua naavaa partamaisemmaksi, koska päärangan ja sivuhaarojen välillä ei ole selviä eroja. Lupoista yleisimmät ovat harmaaluppo ja tummaluppo, jotka venähtävät pitkiksi puhtaassa ilmassa. Harmaaluppo on Etelä-Suomen laji ja viihtyy talousmetsissä, koska se sietää nykymetsien varjoisuutta. Tummaluppo puolestaan muodostaa suuren osan Etelä-Suomen kuusten parroista, koivun rungolla se näyttää usein tummemmalta kuin kuusen kyljessä.
Metsäntutkimuslaitos Metlan selvityksen mukaan puiden luppoa ja jäkälää on eniten pohjoisen varttuneissa metsissä. Lupon on todettu häviävän jopa kokonaan metsänuudistuksen yhteydessä. Vastaavasti se lisääntyy metsän ikääntyessä, sillä luppoa kasvaa jatkuvasti elävään puuhun.
Pohjoisen vapaasti laiduntavalle porotaloudelle luppo on jopa välttämättömyys rusaslumisina talvina, ja esimerkiksi Enontekion Peltovuoman tokkakunnan pelastivat vaikeina vuosina juuri lähialueen hakkaamattomien metsien lupot.
Kun porot ja linnut haeskelevat naavojen rihmoja, ne murenevat ja osa muruista päätyy puiden rungoille, joissa naava rupeaa kasvamaan. Lupot puolestaan leviävät hyvin yksinkertaisesti: kun niiden rangat katkeilevat pieniksi pätkiksi, pätkät kulkeutuvat tuulen mukana uusille kasvupaikoille.
IImansaasteet hävittivät naavat ja lupot Etelä-Suomen metsistä 1960-luvulla. Parantuneen ilmanlaadun myötä ne ovat kuitenkin vähitellen palanneet takaisin. Runsasnaavaisimmat metsät ovat nykyisin Keski-Suomessa ja etenkin Pohjanmaalla, sen sijaan lupot viihtyvät selvästi pohjoisempana. Pisimmäksi naava kasvaa avointen paikkojen lehtipuilla, mutta varjoisilla kuusen oksilla se jää usein kitukasvuiseksi. Kun kuljeskelin tutussa metsässä Pohjois-Savossa, näin kuusissa runsaasti naavaa. Viikkoa myöhemmin liikuin Lappeenrannassa luonnonsuojelualueella Kaukaan tehtaan kupeessa tekemässä naava- ja luppohavaintoja, mutta löydökset jäivät kovin vähäisiksi.
Naavaa ei saa kerätä elävistä tai kuolleista puista ilman maanomistajan suostumusta, mutta maahan pudonneita saa ottaa mukaansa jokamiehenoikeudella. Sama pätee luonnonsuojelualueella, jossa naava on lain suojeluksessa.
Joissain gourmet-ravintoloissa on käytetty naavaa ruokien koristeena, mutta huippukokki Ismo Sipeläinen suunnitteli ja muutti Puolustusvoimien Ruotuväki-lehden haastamana vuonna 2016 sissien selviytymisruuat fine dining -annoksiksi. Raaka-aineet koostuivat suomalaisen metsän antimista, niinpä yksi hänen ideoimistaan ruuista oli luppokeitto.
Ankarina talvina kovien hankien aikaan poromiehet ovat kaataneet poroille ennen vanhaan luppokuusia ravinnoksi, koska eläimet eivät ole pystyneet kaivamaan jäkälää maasta. Porojen luppoaika siirtyi ilmaisuna ihmisten käyttämäksi, kun tukkijätkät ja muut tilapäishommia tehneet joutuivat työttömäksi jäätyään turvautumaan vähäisempään ravintoon, koska ei ollut rahaa ruuan ostoon. Se oli ihmisten luppoaikaa, hätäruoka-aikaa. Nykyisin luppoaika on kuitenkin saanut myönteisen värityksen hyvän tai joutilaan vapaa-ajan merkityksessä.
On kuin neva aava hiljaa unelmois,
puiden vanha naava värähtelee pois,
ihmeellinen herkkä rauha vallitsee,
kuu ja kuusen kerkkä maata hallitsee.
Einari Vuorela
Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 19.2.2018; Carlos Sunila, Ruotuväki 28.10.2016, puolustusvoimat.fi; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Kirsti Aapala, Kotimaisten kielten keskus Kotus; Leena Myllys, jäkälätutkija Luomus, Suomen Luonto 17.3.2017; Metsäntutkimuslaitos Metla, erikoistutkija Timo Helle; Mikko Kuusinen. Jäkälät. Suomen luonto; Rauno Lahti, Hämeen Sanomat. Kanta-Häme 21.12.2014; Riihimäki; Seppo Vuokko, Metsälehti 22.9.2017; Suomen Latu; Tuomas Aivelo, Tiede 25.7.2016; Valokki-nettikasvio; Vappu Kallio, raahenseutu.fi; Yle Uutiset, artikkeliarkisto 10.3.2005, päivitys 9.6.2008; Einari Vuorela, Kevätyö Kokoelmasta Veräjäpuu.
Lähetä kommentti