Talventörröttäjien siemenkodat, osa 1

Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuoleutuneet osat säilyvät pystyssä läpi talven. Ne ovat talvisiementäjiä eli ainakin osa siemenistä varisee vasta talvella hangen pinnalle.

Jotta kasvit menestyisivät pohjoisissa oloissamme, niiden täytyy talvehtia juurakkona, maavarren avulla, itusilmuna, sipulina, mukulana, varren osana tai siemenenä, joka on kaikkein talvenkestävin. Talvella kasvien siemenet ovat lepotilassa, mikä estää siementä itämästä väärään aikaan. Useimpien törröttäjien siemenet tarvitsevat myös kylmänkokemuksen itääkseen. Talventörröttäjien siemenet voivat olla muodoltaan hyvin erilaisia, mutta jos kasvilla on pyöreät siemenet, ne leviävät lumen päällä parhaiten. Kasveilla on lukemattomia tapoja pakata siemenensä, esittelen seuraavissa kuvissa siementuppiloita, -ruukkuja ja -laukkuja.

 

Kannusruohon kodat ovat ruukkumaisia ja repalelaitaisia. Kauniit keltaisenoranssit kukat ovat syystalvella muuttuneet vaaleanruskeiksi pyöreähköiksi kotahedelmiksi. Kota on noin sentin mittainen ja kärjestä hammastettu. Karistessaan hangelle parin millin mittaiset mustanruskeat kiekkomaiset siemenet kulkeutuvat helposti kauas emokasvistaan.

Keltainen kannusruoho on yleinen koko maassa ja kukkii teiden varsilla ja ojien reunoilla kauniisti keskikesästä pitkälle syksyyn.

Lehtoakileijalla on kookkaat monilokeroiset tuppilohedelmät, jotka ovat täynnä mustia pyöreitä pienenpieniä siemeniä. Vaaleanruskeat, keskeltä paksuuntuneet ja kärjistään suipot tuppilot sijaitsevat yksittäin varren haarojen päissä ylöspäin kääntyneinä. Olen joskus kokeillut siemenien kypsyysastetta helisyttämällä noita tuppiloita. 

Akileija on minulle tuttu jo lapsuudesta, sillä sitä kasvoi kotipihassani vaaleanpunaisena, mutta akileijan kukat voivat olla myös sinisiä tai valkeita. Lehtoakileijaa onkin kasvatettu koristekasvina jo 1700-luvulla, sittemmin tämä joka pihan puutarhakasvi on levinnyt myös lehtimetsiin ja pientareille.

Puna-ailakin oljenkeltaiset maljamaiset siemenkodat ovat kauniisti liuskalaitaisia. Maljan pohjalla on nähtävissä runsaasti mustia pallomaisia millin kokoisia siemeniä, jotka lentelevät hangelle vasta lopputalven tuulissa ja tuiskuissa. Puna-ailakki on kaksikotinen, mikä tarkoittaa, että talvisia siemenruukkuja kantavat ainoastaan naaraspuoliset kasviyksilöt. 

Kesäkuussa puna-ailakin magentanpunaiset kukat helottavat teiden varsilla ja niityillä ympäri Suomen. Kun olin lapsi, toimme puna-ailakkeja Kemistä mummolareissuilla kodin pihapiiriin, koska niitä ei silloin kasvanut Pohjois-Savossa.

Pikkulaukun siemenet sijaitsevat litteässä kodassa, pullean ja ahdassuisen verhiön sisässä. Syksyllä pientä laukkua muistuttava kota aukeaa. Siemenet putoavat kodan pohjalle, jolloin hento tuuli kalistelee niitä kuin pienoiskokoisia marakasseja. Vasta voimakkaalla tuulella siemenet sinkoavat ja leviävät kauas emokasvistaan. Samankaltainen kota- ja siemenratkaisu on myös kannusruoholla.

Pikkulaukut ilmestyvät vaatimattomine kukkineen kesä-heinäkuussa polkujen varsille ja joutomaille. Lapsena keräsimme niiden hedelmiä leikkeihin kahvinpavuiksi.

 

Varjoliljan kukittua sen kotahedelmät jäävät talveen saakka pystyssä olevaan varteen. Itse asiassa siemenkodat varistavat siemenensä vasta talvenmyrskyjen heilutellessa talven törröttäjäksi jäänyttä kasvia. Varjolilja on helppo kesällä tunnistaa sinipunaisista tai tummanpunaisista kukistaan. Itse asiassa tutustuin ensiksi sen hauskannäköisiin kotahedelmiin toissa syksynä, ja vasta viime kesänä kasvin puhjettua kukkaan sain selville, että kyseessä on varjolilja.

Varjolilja on hyvin perinteinen koristekasvi, jota on viljelty Suomessa satoja vuosia ja Ruotsissa mahdollisesti jo keskiajalla. Varjolilja on myös viljelykarkulainen, sillä se hyppää pihasta helposti metsään ja kasvaa siellä luonnonkasvin tapaan. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, sillä kasvin luontainen levinneisyysalue ulottuu Suomen rajoille saakka. Minä olen havainnut yksittäisen karkulaisen Lappeenrannassa kahdessa eri paikassa, jotka sijaitsevat  kymmenen kilometrin päässä toisistaan.

Jos tulppaanin annetaan siementää, sipulin voima menee siemenien valmistamiseen. Sen sijaan kun kuoleutunut kukka poistetaan kukinnan jälkeen ja vain varsi lehtineen jätetään lakastumaan, kukkasipuli kerää voimaa seuraavan kevään kukintaan.

 

Viime keväänä päätin kuitenkin jättää poistamatta kukinnot, koska niistä alkoi muodostua kauniita siemenkotia. Seurasin nimenomaan siemenkotien kehitystä, sillä tulppaanin kasvattaminen siemenestä vaatii kärsivällisyyttä, ja voi kulua vuosia ennen kuin pieni siemen varttuu kukkivaksi sipuliksi. Jos kuitenkin käy oikein hyvin, voi lähivuosina meidän piharinteeseen ilmestyä uusia kasvitieteellisiä tulppaaneja.

Siemenet kysyvät lupaa

Siemenet kysyvät lupaa lähteä
lentämään tuulessa,
lupaa tippua kosteaan maahan,
sadat siemenet tutkivat tuulta,
tunnustelevat aurinkoa pinnallaan,
kuuntelevat varsien rapinaa,
kuorensa jännittynyttä hiljaisuutta.

On melkein oikea aika,
on aika
hypätä tuntemattomaan,
aika siirtää sukupolvia yli hetken,
yli sen mahdottoman hetken,
kun mikään ei ole enää varmaa,
kun äiti ei enää kanna,
äiti ei enää jaksa, kantaa siemeniään.

Ohieletyn kesän jälkeen on hiljaisuus
ja kuolema nousee kuivuvaa runkoa ylös.
Siemenien hiljaisuus maassa näkee jo unia
keväästä.

rajarailona

Lähteet: Ari-Pekka Huhta, Talventörröttäjät; LuontoPortti: Pertti Ranta, Villit vihreät kaupungit. Suomen kaupunkikasvio; www.rajarailona.com, Tätä metsää minä rakastan