Sienimuumioita metsässä

Olin kuvaamassa lähimetsässä haperoita, kun silmiini osui hassu kerroskakkusieni. Kun kuljeskelin ympäriinsä, havaitsin kolmenlaisia kerroskakkuja eli kolmessa eri vaiheessa olevia lahottajasieniä. Valokuvasin niitä, jotta voisin tunnistuttaa löydöksen sieniasiantuntijakälylläni, ja laitoinkin hänelle sähköpostia kuvineen. Samanaikaisesti käly oli löytänyt kyseisen sienen kesämökiltään ja lähetti sen kuvaviestinä minulle kysyen tunnistanko sienen.

 

Selvisi, että molempien valokuvissa oli haperonvieras, joka loisii toisilla sienillä eli nimensä mukaisesti käyttää ravinnokseen haperoita. Sen löytääkin usein jo lahoavan tai lähes mädänneen sienen lakin päältä. Haperonvieras kasvaa lehdoissa, havu- ja sekametsissä loisena ja lahottajana, laji on yleinen ja sitä esiintyy Pohjanmaalle asti elo-syyskuussa.

Tatinriesan suosikki puolestaan on samettitatti, mutta se loisii mielellään myös herkkutatin päällä. Tatinriesan pilaaman sienen kasvu on häiriintynyt, jalka pullistunut ja koko sieni on valkoisen homemaisen kalvon peitossa. Lopulta sieni muuttuu keltaiseksi ja pahanhajuiseksi. Koska sen ensimmäinen vaihe muistuttaa hometta, tatinriesan vaivaamia herkkutatteja luullaan usein homeisiksi ja kansanomaisesti vaivaa on kutsuttu ”taudiksi”.

Kuva Heli Niskanen

Tatinriesa ei sinänsä tee herkkutattia myrkylliseksi, mutta syömäkelvottomaksi kyllä, sillä haju ja epäilemättä maku ovat epämiellyttäviä ja siitä voi seurata vatsavaivoja, koska itse herkkutatti alkaa pilaantua riesan otteessa. Joskus herkkutatin lakissa ei näy tatinriesaa, mutta jalka haisee epämiellyttävälle. Jalkaa kannattaa siis haistaa, jos se on vähänkin epäilyttävän näköinen. Tatinriesa on harmittavan yleinen ja joissakin metsiköissä se tuhoaa suuren osan herkkutattisadosta jo nuoresta pitäen.

 

Suomessa on kehotettu suhtautumaan varauksellisesti riesojen vaivaamiin tatteihin, rouskuihin ja haperoihin. Länsi-Euroopassa ei olla yhtä varautuneita; silminnäkijä-havaintojen mukaan riesan vaivaamia sieniä on ollut tarjolla italialaisilla toreilla, ja myös ranskalaisten kerrotaan arvostavan niitä.

Tatinriesan vaivaamia sieniä voidaan käyttää kyllä sienivärjäyksessä, sillä tatinriesa sisältää aromaattista väriainetta, jolla saadaan lankoihin keltaisen sävyjä.

Sienitieteessä tatinriesaa on tutkittu enemmän omana lajinaan kuin sen vaikutusta herkkutattiin. Kuitenkin herkkutattien poimijalle tatinriesa aiheuttaa harmia ihan käytännön tasolla, jos sato on pilaantunut, ovathan ne on tärkeimpiä kauppasieniämme. Voi olla myös niin, että kaikki eivät edes tunnista tatinriesan pilaamia herkkutatteja ja poimivat niitä myyntiin tai ostajat puolestaan ostavat pilaantuneita sieniä.

Pitkien sateitten jälkeen
syksyn keltaisten lehtien lomista
puhkeavat sienet
omituisesti tuoksuvina.
--
Haperoiden lakit ovat kuin himmeästikiiltävää,
punaista tai kellertävää porsliinia.
--
Tatit komeilevat suuruudellaan,
ruskeankeltaisina, kömpelöinä ja tyhminä.
Imevät itseensä paljon kosteutta ja matoja
ja putoavat lopulta ilettäviksi, liinaisiksi kasoiksi.

Mutta tummanruskean, kiinteän herkkutatin
tahtoisi syödä juuri maasta poimittuna, vielä mullalle tuoksuavana.

Katri Vala

Lähteet: Pinkka - lajintuntemuksen oppimisympäristö/Helsingin yliopisto; LuontoPortti/Jarkko Korhonen; Svengunnar Ryman ja Holmåsen Ingvar, Pohjolan sienet,  Katri Vala, Kaukainen puutarha.