Syksyn kukkaset ilahduttavat silmiä ja hivelevät makuhermoja

Kun katselet ympärillesi, näet vielä siankärsämöitä, syysmaitiaisia, saunakukkia, pietaryrttejä sekä tietysti joka-paikan-lupiineja, mutta myös keltaisia kannusruohoja ja vaaleanpunaisia jättipalsameja.

Laittaisitko kannusruohot ja palsamit mieluummin maljakkoon vai söisitkö ne? Molempi parempi, sanotaan. Jokamiehenoikeuden nojalla kasveja saa kerätä samaan tapaan kuin esimerkiksi sieniä, mutta kasvi pitää tunnistaa syötäväksi, ennen kuin sitä edes maistaa. Jos kasvi sopii ruoanvalmistukseen, kannattaa opetella, mikä osa mistäkin kasvista sopii parhaiten ruoaksi.

Monet tuntevat ainakin ulkonäöltään tai makealta tuoksultaan jättipalsamin, joka on luontomme eksoottisimpia kukkia, mutta vain harva käyttää sitä ravinnoksi. Palsami on luonnossamme kiusallinen valtaajakasvi, joka on tuotu meille puutarhoihin koriste- ja mehiläiskasviksi. Alkujaan tuo röyhkeä rikkaruoho on lähtöisin parin tuhannen metrin korkeudelta Himalajan rinteiden puronvarsilta.

Kauan sitten ihastelin eräässä pihassa valtoimenaan kukkivia parimetrisiä jättipalsameja, ja rupesin heti haaveilemaan, että ne olisivat kauniita myös omassa kukkapenkissä, mutta miten saisin niiden siemeniä. Siemenet pitää kerätä juuri oikeaan aikaan eli ennen kuin kasvi poksauttelee ne itse ympäristöönsä. Lopulta onnistuinkin ajoituksessa, ja innoissani napsuttelin elokuussa siemenkotia auki pihassamme. Seuraavan kesänä myös meillä oli yhtä upeita palsaminkukkia, mutta sitten kasvit alkoivatkin levitä. Ainoa keino saada palsamit kuriin oli siemenkotien poistaminen, sillä kukin kasviyksilö voi muodostaa neljätuhatta siementä, jotka sinkoilevat jopa seitsemän metrin päähän.

 

Jättipalsami valloittaa nyt vauhdilla Etelä- ja Keski-Suomea, esiintymät ovat erittäin runsaita ja niiden hävittäminen työteliästä, vaikka kitkentä- ja niittotalkoita järjestetään pari kolme kertaa kesässä useilla paikkakunnilla. Kuten toinen tulokaskasvi lupiini, myös palsami valtaa koko ajan lisää kasvualueita eri puolilta maata ja Perä-Pohjolaa myöten.

Jättipalsamikasvustot näyttävät olevan vielä syyskuussakin loisteliaita. Palsamin vienosti makeita kukkia voi siis kerätä edelleen paitsi ruokien koristeluun, myös syötäväksi. Palsamin lehdet ja varsi maistuvat pippurisilta, ja niitä voi käyttää varsisellerin tapaan ruoanlaitossa, mutta ne ovat parhaimman makuisia ennen kukintaa.

 

 

Jättipalsamia on käytetty homeopatiassa levottomuuden, ärtyneisyyden ja jännitystilojen hoitoon, mutta jos on taipumusta nivel- tai munuaisvaivoihin, on kuitenkin hyvä välttää palsamia sisältävien valmisteiden säännöllistä ja runsasta käyttöä.

 

Toinen alkusyksyn maisemaa koristava kasvi on keltakukka. Olen kuluneena kesänä ihastunut suuresti tähän keltaiseen, hauskannäköiseen kannusruohoon, joka kasvaa runsaana teitten varsilla, pellon pientarilla ja joutomailla. Suomessa tavataan neljä luonnonvaraista kannusruoholajia, joista yleisin on keltakannusruoho, jota kasvaa koko maassa paitsi Pohjois-Lapissa. Sitä pidetään alkuperäiskasvina merenrannoilla ja uustulokkaana sisämaassa. Keltakannusruohoa kasvatetaan myös puutarhakasvina.

Kannusruoho kukkii aika pitkään syksyllä, jolloin se tuo paljon iloa ja värikkyyttä maljakossa tai ruokalautasella. Kannusruohosta käytetään ruoanlaittoon kukat, ja ne sopivatkin oikeastaan kaikkiin ruokalajeihin värinsä ja imelän, hieman karvaan makunsa puolesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kannusruohoa on käytetty kansanlääkinnässä lukuisten vaivojen hoitoon. Sillä on hoidettu muun muassa turvotuksia, väsymystä ja kuumetta sekä sen lehdistä ja kukista on tehty rohtoja ihonhoitoon. Kannusruohon lehdistä on myös uutettu teetä ruoansulatuslääkkeeksi, sen sijaan maitoon keitettyä teetä on käytetty hyönteismyrkkynä, mistä kai johtuu kasvista käytetty kansankielinen nimitys kärpäskukka. 

Nyt tästä kasvavat
valamon ruusut ja rönsyleinikit,
kissankellot ja koiranputket,
siankärsämöt ja leijonankidat,
häränheinät ja kannusruohot.

Seija Mustaneva

Lähteinäni olivat Suomen luonto/Kasvit; Sami Tallberg, Villiyrtti Keittokirja; Jouni Toivanen, Viettelevät villiyrtit; Vieraslajit; Seija Mustaneva, Marginaaliin kirjoitetutm, osa runosta.