Pörrötukka linnunpoika

Kesäkuun alkuviikoilla oltiin tänä vuonna edellä luonnon tavanomaisesta aikataulusta. Lintujen soidinäänet olivat pääosin vaimenneet ja reviirit vallattu, monissa pesissä oli jo poikasiakin. Kuitenkin käki kukkui vielä, peipponen lauloi ja kaulushaikara puhalteli. Lokit kaartelivat taivaalla ja kuovit huusivat nimeään. Olin kesälomamatkalla Pielavedellä, siellä Pohjois-Savossa kesäyöt olivat valoisia ja aamut raikkaita. Lämpötilat olivat yön jäljiltä juuri tuolloin muutaman kerran nollan tuntumassa, mutta aurinko lämmitti päivät nopeasti kesäisiksi.

Kuljeskelin kameroineni katselemassa ja kuuntelemassa varhaisia kesäaamuja, monesti kävin viljelysten takana sijaitsevalla metsälammella. Joka kerran kolme kurkea kierteli rannan tuntumassa, ne laskeutuivat milloin lähipellolle, milloin joen taakse ja lähtivät taas lentelemään pitäen kuuluvalla toitotuksella yhteyttä toisiinsa. Kurkiperhe ilmestyi aamuisin pellon reunaan, kai etsimään sammakoita ojasta, ja kauempana lammella uiskenteli verkkaisesti joutsenpari pienen harmaan poikasensa kanssa pesän lähettyvillä. Metsän reunan puissa pikkulinnut vilahtelivat oksistossa.

Eräänä päivänä tein metsälenkin lammen toisellekin rannalle. Siellä eteeni osui tämä pieni lintunen tipunen. Linnunpoika tepasteli paksuilla pajujen rungoilla, joita oli rannassa kaartuneina veden ylle. Poikasia lienee ollut useampiakin kuin tämä yksi, sillä juuri niiden ääni oli herättänyt huomioni, olihan se kuin hopeakellojen helähdyksiä. 
 

Pörrötukka linnunpoika katseli maailmaa luottavaisin ja uteliain silmin, pikku kaverilla oli kesä ja koko maailma edessään. Emo piileskeli jossakin, joten lajin tunnistaminen oli vaikeaa, ehkä kyseessä oli ruokokerttunen tai ainakin jokin kerttusistamme.

Kun on oikein pieni

Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Lähteenä Hannele Huovi