Koskea kosken perään

31 maaliskuuta 2016

Järven tarina -dokumentissa koskikarat hyppelivät koskien kivillä ja sukelsivat vesiputousten läpi, mistä sainkin innostuksen lähteä etsimään koskia ja koskikaroja lähiseuduilta. Tuumasta toimeen, niinpä eräänä maaliskuisena lauantaiaamuna läksimme - mieheni ja minä - karttojen kera kohti Luumäkeä.
 

Ensimmäinen kohteemme oli Kivijärviä yhdistävä Huopaisenvirta. Kovillakin pakkasilla sulana pysyvässä virrassa on tavattu satunnaisesti talvikaudella joutsenia, sinisorsia ja koskikaroja. Taavetti - Savitaipale-tien ylittävältä sillalta katsottuna virta olikin sula molempiin suuntiin. Jalkauduimme maastoon, mutta yhtään vesilintua ei näkynyt, sen sijaan huomasimme saukon jälkiä, jotka kiertelivät jäällä ja johtivat avoveteen sekä avantoihin.  
 

Huopaisenvirralta ajoimme Luumäen länsiosaan, jossa Väliväylän varrella sijaitseva Kannuskoski edustaa vanhaa kaunista kylämiljöötä, jopa vanha vesivoimalla toimiva saha on edelleen käytössä. Saharakennuksen ja sillan läheisyydessä on koskialue, joka pysyy paikallisten ihmisten mukaan talvella ainakin osittain jäättömänä. Virta olikin pitkälti sula, mutta linnuton.
 

Kannuskosken kylältä puolisen kilometriä länteen sijaitsee Ruokokoski, jossa on sähkövoimala. Sula-aluetta oli jo laajalti, ja yksi kalastaja heitteli perhoaan kosken kuohuissa. Kävelimme pitkin rantaa molempiin suuntiin voimalasta, ja näimme kaksi joutsenta uiskentelemassa - ne olivat minulle kevään ensimmäiset.
 

Seuraavaksi matkamme jatkui Kymenlaakson puolelle Tirvaan. Ruunakosken alajuoksulla koski kuohui oikein kevään innolla! Tämä koski olikin retkemme komein ja pisin, kävelimme pitkin sen rantoja ihastellen veden voimaa.

Tällä kertaa emme tavanneet koskikaroja, ehkä ne olivat siirtyneet jo pohjoiseen. Kantava hanki auttoi liikkumista koskimaisemissa, tosin lumikengät olisivat mahdollistaneet vielä laajemman kulkemisen maastossa. Lähiseutumatkailupäivä oli erittäin mielenkiintoinen! Sen innostamana rupesimme jo paluumatkalla suunnittelemaan uutta käyntiä ensi helmikuussa näille samoille koskille - mutta sitä ennen haluan tehdä monta muuta luontoretkeä, ensimmäiset jo tässä kevään korvalla.

Miten tämä kaikki
onkin opeteltava aina uudestaan
ensimmäinen kukka
lumen alta sulaneen sammaleen pehmeys
jäiden lähdön sinfonia
maan vapautuessa roudasta
vapaudun minäkin
onneksi osaan vielä oppia perhoselta.
Gabriel Sydänvirta

Lähteet: Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys; Kainuun Kirjailijat ry/Runoja lainan päivänä 2016/Gabriel Sydänvirta

2 kommenttia

  1. Hienoja koskikuvia, vaikka karat olivatkin piilossa tai muuttaneet muualle. Mehän asumme tuon Väliväylän "yläpäässä", eli tästä ohi on aikanaan mennyt miljoona tukkia kohti Kymijokea ja Suomenlahtea. Olisikin tosi kiva retkikohde seurata tuota väylää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei. Te siis asutte Väliväylän yläpäässä. Väliväylähän on 155 km pitkä vanha uittoreitti - ilmankos teidän ohi on tukkeja lipunut solkenaan - nykyisin se on melontareitti. Teillä on siellä kauniit ja rauhalliset maisemat!

      Poista