Meillä on takapihalla korkea vesitynnyri, josta linnut käyvät juomassa mielellään kesäisin. Tikan, tiaisen ja punatulkun olen nähnyt kurkottelevan tynnyrin reunalla, vaikka siitä on vaikea saada pitävä ote pienillä varpailla. Yritänkin pitää tynnyrin mahdollisimman täynnä, että linnut pääsevät juomaan paremmin.
Eräänä päivänä satuin näkemään, kun tynnyrin reunalle liihotteli harakka. Aluksi juominen näytti onnistuvan hyvin...
...mutta sitten meni tasapainoiluksi ja lopulta ote lipesi - niinpä lintu humpsahti tynnyriin!
Vedestä noustuaan harakka oli hölmistyneen näköinen, mutta pian se räpisteli höyhenpeitteensä kuivaksi ja lähti lentämään, tottapahan vedet siitä karisevat.
On olemassa sellainen sanonta kuin kyllä kesä sen kuivaa, minkä kastelee. Niin lienee käynyt nytkin.
Minun on hauska olla
kotisi kartanolla.
Mulla on juhlatakki,
musta samettilakki,
valkoiset liivit ja paita,
siivessä silkkinen laita.
Mulla on vikkelä kieli,
reipas ja iloinen mieli.
Yllä oleva runo on osa Martti Haavion kirjoittamasta pitkästä Harakka-runosta.
Lähetä kommentti