Kasvien siemenkodat ovat monesti luonnon taideteoksia. Käsittelin kahdessa aiemmassa postauksessa muutamien luonnonkukkien siementuotantoa Kasvit levittävät siemeniään hämmästyttävän kekseliäin konstein 1, 2. Kaikki siemenkodat ovat erilaisia, myös saman lajin siemenet voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään. Siemenkotien tapaan myös me ihmiset olemme keskenään erilaisia, kukin omalla tavallamme kauniita.
Idänsinililja
Idänsinililja on kotoisin Länsi-Aasian metsistä ja pensaikoista, mutta laji on kotiutunut meille hyvin ja menestyy Etelä-Suomessa. Sinililjaa alettiin viljellä täällä tiettävästi vasta 1800-luvulla vallasväen (herrasväen) kartanoissa ja huviloiden puutarhoissa. Vaikka itse nämä rakennukset olisivatkin kadonneet, sinililja kasvaa usein edelleen elinvoimaisena samassa ympäristössä. Idänsinililjan viljely levisi myöhemmin myös tavallisen kansan pientalojen ja kesämökkien pihoille sekä siirtolapuutarhoihin, joista se karkasi luontoon.
Idänsinililjaa eli skillaa kasvatetaan yleensä kukkasipuleista, jotka istutetaan edellissyksynä. Sinililja on monivuotinen ruoho, joka kukkii varhain keväällä, jo huhti–toukokuussa. Se kasvaa korkeintaan vaaksan mittaiseksi, sen vuoksi tämä pieni lilja kiirehtii yhteyttämään ennen kuin kookkaammat kasvit jättävät sen varjoonsa.
Idänsinililja leviää helposti itsestään; olisikin parasta, jos se voisi levittäytyä luonnonmukaiseen puutarhaan nurmikon laitamille ja pensaiden alustoille siniseksi matoksi. Näin meidän pihassa on käynytkin. Koko sinililja on myrkyllinen ja siitä on valmistettu muun muassa rotanmyrkkyä, mutta sitä on käytetty myös oikein annosteltuna sydänlääkkeeksi.
Skillaan on liitetty monenlaisia uskomuksia, joista vanhimmat saattavat periytyä antiikin ajoista saakka: sinililjojen ja kevättähtien suvun tieteellinen nimi viittaa kreikkalaisessa mytologiassa esiintyneeseen Skylla-jumalattareen, kaunottareen, joka noiduttiin kauheaksi merihirviöksi. Taikauskoinen kansa piti sinililjaa pitkään noitien ja pahojen henkien kukkana, jonka päälle ei uskaltanut edes astua. Tuo taru on minulle vieras, mutta en muutenkaan henno talloa pikkuisia kauniita sinililjoja.
Varjolilja
Varjolilja elää luonnonvaraisena laajalla alueella Euraasiassa. Pohjoismaihin se on tullut lääkekasvina Keski-Euroopasta mahdollisesti jo keskiajalla luostareiden kautta. Se on yksi kauimmin Suomessa kasvatetuista liljoista ja on ollut aikoinaan yleinen kartanopuutarhoissa ja puistoissa. Sieltä kasvit ovat levinneet monen pihan kaunistukseksi – ja karanneet pihoilta.
Varjoliljan tuoksuvat turbaaninmuotoiset kukat aukeavat heinäkuun puolivälissä. Kahdestakin eri metsästä olen löytänyt villiintyneitä kukkivia varjoliljoja. Aluksi tosin ihmettelin kasveja kovasti, koska ne eivät näyttäneet luonnonkukilta.
Pitkäikäinen, sitkeä ja talvenkestävä varjolilja lisääntyy siemenistä ja sivusilmuista, jos maa vain on sopivan muhevaa ja niukkaruohoista. Siementaimia on hyvä harventaa sekä poistaa paikoista, joihin ei haluta varjoliljoja. Siemenestä lähtenyt taimi kukkii yleensä neljän viiden vuoden kuluttua, se ei ole hätäisen hommaa!
Hyvin viihtyvän varjoliljan suuret sipulit jakautuvat säännöllisesti, niinpä vuosien kuluessa maahan muodostuu ryväs, jossa voi olla parikymmentä sipulia. Tuolloin kukinta vähenee, koska varsia alkaa olla liian tiheässä. On siis aika nostaa sipuliryväs maasta, hajottaa se sekä istuttaa kukkasipulit harvempaan, ehkäpä antaa niistä ylimääräiset tuttaville.
Parvitulppaani
Kreetalta lähtöisin oleva parvitulppaani kuuluu villitulppaaneihin ja saattaa hyvinkin olla meillä pitkäikäisin ja tavallisin kasvitieteellinen tulppaani. Parvitulppaani kukkii ahkerasti keväästä toiseen kovienkin talvien jälkeen. Kasvi sopii hyvin myös kivipuutarhaan.
Parvitulppaanin lyhyessä varressa on yhdestä viiteen luunvalkoista keltasisuksista kukkaa, kaikki eivät tosin pidä tuosta kaksivärisyydestä. Tulppaanin kukat avautuvat täydessä auringonvalossa suuriksi, mutta sulkeutuvat auringonlaskun aikaan.
Kun istutat parvitulppaaneja, perusta puolimetrinen hiekkapitoinen kasvualusta ja sen pohjalle soraa, sillä tulppaani viihtyy läpäisevässä maassa aurinkoisella paikalla. Sellainen meidän piharinne juuri onkin.
Parvitulppaani lisääntyy sekä siementen että sivusipulien kautta. Kasvin hedelmänä on kota, jonka sisällä on litteitä ja ohuita siemeniä.
Malvakasvit
Malvoiksi kutsutaan usein ulkonäöltään hyvin samankaltaisia, mutta eri sukuihin kuuluvia kasveja. Malvojen runsas kukinta teki kasveista erittäin suosittuja, niinpä viime vuosisadan alkupuolella jonkinlaisia malvoja kasvoikin lähes joka pirtin seinustalla. Erilaisista malvoista Suomessa on yleisimmin kasvatettu ainakin harmaamalvikkia sekä myskimalvaa, jota voi nykyisin tavata puutarhojen lisäksi viljelykarkulaisena asutusten lähistöltä.
Malvojen käyttö lääkkeenä on hyvin vanhaa perua, sillä niitä on käytetty jo antiikin aikana. Esimerkiksi kiiltomalvan versoja käytettiin antiikin Roomassa ravintona ja keskiajalla kasvin uskottiin toimivan vastalääkkeenä muun muassa lemmenjuomiin.
Myski- ja ruusumalvoja alettiin viljellä 1700-luvulla yleisesti sekä lääke- että koristekasvitarkoituksiin. Malvoja onkin käytetty aikojen kuluessa rohtona moneen vaivaan, kuten hammas- ja päänsärkyyn sekä vatsavaivoihin ja yskään. Ei ole kuitenkaan varmuutta, mikä malva milloinkin on ollut kyseessä.
Elias Lönnrot kirjoittaa meillä nykyään harvinaisesta kylämalvasta ja sen käytöstä: ”Juuri imelä. Lehti-teetä tahi keitettä käyt. korlaus-vesiksi kurkun vihoissa, myös lavemangeiksi. Sisällisesti on keitevettä nautittu kivi- ja punataudeissa. Kelpaa myös kaaliruuiksi ihmisten syödä, ja onki terveellinen.”
Suomessa on viljelty 1700-luvulla myös harvinaisempaa ruusumalvaa, jota on käytetty rohtona muun muassa kurkkukipuun ja hengitystietulehduksiin. Ruotsissa on hyödynnetty yksivuotista kiiltomalvaa, joka kasvaa Suomessa vain viljeltynä tai harvinaisena puutarharikkaruohona.
Sain tuttavalta viime syksynä perennamalvan siemeniä, niille on paikka vielä etsinnässä. Menneenä kesänä puutarhapenkissäni kasvoi yksivuotinen malva. Ostin nimittäin viime toukokuussa kesämalvikin siemeniä sillä perusteella, että pussin kannessa oli minulle lapsuudesta tutun kasvin kuva. Se olikin hyvä ostos!
Malvan kukat ovat mielestäni erinomaisia myös leikkokukkina, sillä ne kestävät kauniina pitkään. Keräsin niiden siemenkotia talteen paperipussillisen. Keväällä kylvän siemenet maahan, niinpä minulle tulee oikein paljon malvankukkia ensi kesäksi. Minusta malvan siemen on söpö, sehän on kuin nukkekodin kahvikakku!
Kevätvuohenjuuri
Kevätvuohenjuuri on asterikasvien heimoon kuuluva laji, joka kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopassa, Turkissa ja Kaukasuksella. Kevätvuohenjuurta on viljelty Suomessa 1800-luvun lopulta lähtien, mutta se oli pitkään harvinainen puutarhakasvi.
Kevätvuohenjuuren raikkaan vihreä lehdistö nousee maasta aikaisin keväällä. Kasvi onkin monivuotinen ruoho. Nykyisin se on tullut suosituksi varhaisen ja näyttävän kukintansa vuoksi. Keltainen päivänkakkaramainen kukka on oikea kevätilo meidänkin pihassa – en vain muista, miten se on pihaamme ilmestynyt.
Kevätvuohenjuuri sietää jakamista ja siirtämistä, jakaminen on paras tehdä joko kukinnan jälkeen tai sitten syksyllä. Tätä perennaa voidaan lisätä myös siemenistä.
Vaahtera
Vaahtera kukkii lehtien puhjetessa touko-kesäkuussa, siemenet kypsyvät kesän lopulla. Vaahteralla on lohkohedelmä, jossa on kaksi siementä vastakkain. Siemenillä on upeat lenninsiivet, oikeat propellit. Nämä isot siivet pyörivät vinhasti, kun siemenet lentävät puusta alas.
Jos haluat itse kasvattaa vaahteran omalle pihallesi, paras aika kerätä niiden siemeniä on ennen hedelmien lopullista tuleentumista (kypsymistä). Silloin siemen yleensä itää yhden kylmäkäsittelyn jälkeen. Jos siemen kuitenkin on päässyt kovin kuivaksi, se voi jäädä yhdeksi vuodeksi lepotilaan ja itää vasta toisen vuoden jälkeen.
Olen huomannut, että vaahtera levittää tehokkaasti siemeniään; kotipihani metsän reunassa kasvoi keskikokoinen vaahtera eikä aikaakaan, kun koko metsä oli täynnä vaahteranalkuja.
Onnenpoika on se, joka kulkee
lauluja taskussaan,
orvokintuiketta silmissä
ja ruohoa hiuksissaan.
Hän tahtoo pienen siemenen
ja kupillisen multaa
tuhat kertaa mieluummin
kuin ison kasan kultaa.
Pia Perkiö
Lähteet: Ahlman, Paja.ahlman.fi; doradin puutarhasivut, doradi.kapsi.fi; Exotic garden; Kekkilä; laji.fi; Laura Tuomela, Kotiliesi 7.5.2010; LuontoPortti; Muistojen kasvit; Piia Ahonen, Aarrelehti 12.4.2019; puutarha.net; Riikka Helenius, Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 17.7.2018; Sarin puutarhat; Suomela 4.10.2020/Kotipuutarha-lehti ja Puutarhaliitto; Viherpeukalot; Wikipedia; Pia Perkiö, Taavetti Tomaatti.
Kiitos kommentistasi Sanna. Onnittelut uuden kodin johdosta! Teillä kaikki on nyt ihanan uutta aloittaa pihan suunnittelu ja laitto. Meillä on jo kolme vuosikymmentä vanha piha.
VastaaPoistaSen vihjeen voin antaa, että pihan ehdoilla on mentävä, maaperän, ilmansuunnan ja taloa ympäröivän kasvillisuuden mukaan. Sen olen oppinut kantapään kautta. Tietysti jos jokin kasvi ei menesty, niin senhän voi korvata toisella.
Keväällä kukkivat perennat eli monivuotiset istutetaan nyt syksyllä, syksyllä kukkivat keväällä. Pensaat ovat aluksi pieniä ja varsinkin puut, mutta kymmenen vuoden päästä piha on ihan erinäköinen.
Työn ja onnistumisen iloa!