lauantai 24. huhtikuuta 2021

Leskenlehti, tuntematon tuttu

Leskenlehden keltaiset kukat kurkistavat huhtikuussa etelään viettäviltä tienpientareilta. Muutama lämmin päivä voi saada kasvin kukkimaan jo maaliskuussa. Turkulainen ystäväni lähetti 21.3. kuvan juuri löytämistään kevään ensimmäisistä leskenlehdistä. Opin tuntemaan kasvin lapsena, kun etsiskelin niitä pälvipaikoilta toukokuun toiseksi sunnuntaiksi äidilleni, nehän olivat meillä Pohjois-Savossa valko- ja sinivuokkojen korvikkeita. Kun katsot tarkkaan leskenlehden kukkaa ihan läheltä, niin näet sen ihan eri näköisenä kuin ojanpenkalla.

Leskenlehden lehdet eivät itse asiassa elä leskinä vaan kukat, jotka elävät yksin. Kukinnot nimittäin kehittyvät valmiiksi jo edellisenä syksynä; kun aurinko keväällä herättää valmiit kukkasilmut, kasvilta ei kulu enää energiaa kukintojen kehittämiseen. Tällä tavalla leskenlehti pyrkii välttämään kilpailua muiden kasvien kanssa ja varmistamaan oman pölytyksensä. Leskenlehtien mykeröt houkuttelevatkin aikaisin liikkeelle lähteviä hyönteisiä, etenkin kimalaisia.

Pölytyksen jälkeen kukintovanat venähtävät pitkiksi ja mykeröt muuttuvat hapsupalloiksi, joiden haivenellisia pähkylähedelmiä tuuli vie mukanaan kohti uusia kasvualueita. Vähän rapaperin lehtiä muistuttavat lehdet alkavat kehittyä vasta kukkavanojen lakastuttua, ja keskikesään mennessä ne voivat peittää maan lähes aukottomana mattona.

Leskenlehdestä on käytetty monia eri nimiä, kuten kirsikukka, karhunkämmenheinä ja kylmänkukka, Luhangassa vilukukka. Kasvin erikoisen vuosirytmin takia kukkaa ja myöhemmin maan pinnalle nousevia lehtiä on voitu pitää aivan eri kasveina, ja niitä on ehkä kutsuttukin eri nimillä. Hämeenkyrössä kukkamykeröä on kutsuttu siansilmäksi. Ikaalisissa leskenlehden lehteä on sanottu maakilveksi, Asikkalassa ja Lammilla puolestaan peltikilveksi. Iso lehti on antanut aiheen myös yleiskieliseen nimeen leskenlehti, joka esiintyy ainakin jo Elias Lönnrotin vuonna 1860 ilmestyneessä teoksessa Flora fennica. 

Kukinnan ja lehtien ilmestymisen eriaikaisuus on synnyttänyt myös muita kansanomaisia nimiä. Karjalankannaksella kasvi on nimetty emintimänlehdeksi äitipuolen eli sikäläisittäin emintimän mukaan. Itärajan taakse jääneissä Suursaaressa ja Äyräpäässä sillä oli nimenä armottomanlehti; armoton merkitsee noilla seuduilla orpoa. Ruotsissa eriaikaisuutta on tulkittu myös uskonnollisesti, sillä yksi leskenlehden vanhoista nimistä on Sonen före Fadern, poika ennen isää. Nimen esikuvana lienee aikoinaan englannin kielessä leskenlehdestä käytetty samamerkityksinen nimi Son-before-father.

Leskenlehden yleiskielinen nimi on ruotsiksi hästhov eli hevosenkavio, mikä viittaa lehtien isoon muotoon. Nimen on arveltu olevan käännös vanhasta saksankielisestä leskenlehteä tarkoittavasta sanasta Rosshuf. Samansisältöisiä nimiä kasvilla on muissakin kielissä, esimerkiksi englannissa coltsfoot varsanjalka ja horsehoof hevosenkavio, ranskassa pas de cheval eli hevosenaskel ja pas d’âne aasinaskel. Ulkomaisten mallien mukaan leskenlehteä nimitettiin muutama sata vuotta sitten myös suomenkielisessä kirjallisuudessa ja sanakirjoissa hevosenkavioksi ja varsankavioksi.

Leskenlehti on vanha rohtokasvi, mistä kertoo sen tieteellinen sukunimi Tussilago. Nimi koostuu sanoista tussis yskä ja agere karkottaa, toisin sanoen kasvi on yskänkarkottaja. Vesuviuksen purkauksessa kuollut roomalainen luonnontutkija Plinius 23 – 79 jKr. neuvoi lähes 2000 vuotta sitten, kuinka hengenahdistus paranee, kun kuivattujen leskenlehtien savua hengitetään putken kautta. Joka hengenvedon jälkeen on otettava myös kulaus rusinaviiniä.

Monessa Euroopan kolkassa on kuivattuja leskenlehtiä vanhastaan poltettu tupakan korvikkeena, muun muassa ensimmäisessä maailmansodassa tapa levisi rintamalla tupakanpuutteessa olevien sotilaiden joukossa. Kreikkalaisille leskenlehti oli becion eli yskänrohto. Saksassa leskenlehti vakiintui apteekissa myytävään rohtosekoitukseen, jota nautittiin keuhkoputkentulehdukseen ja sitkeään yskään. Englannissa astmaa ja keuhkoputkentulehdusta on hoidettu rohtotupakalla, jossa on leskenlehteä sekä muun muassa raatetta, rosmariinia, ajuruohoa, laventelia ja kamomillankukkia. Kiinalaisessa luonnonlääkinnässä leskenlehdellä on parannettu muun muassa kurkkukipua.

Myös Elias Lönnrotin mukaan leskenlehti on ollut kiitetty hoitokeino vanhoina aikoina yskässä ja muissa rintataudeissa, sillä sen lehdistä keitetty juoma on irrottanut limaa ja edistänyt hikoilua. Vanhojen yrttioppaiden mukaan leskenlehden kukista ja lehdistä saatuja hauteita ja juomia voidaan käyttää sisäisesti ja ulkoisesti ”niin usein kuin mahdollista”. Leskenlehdellä saatiinkin parannusta moneen vaivaan, sillä se helpotti yskää, irrotti limaa, vähensi ärsytystä hengitysteissä, paransi tulehduksia, lievitti verentungosta, tappoi bakteereita sekä laukaisi kouristuksia.

Leskenlehden kukista on valmistettu aikoinaan myös viiniä kuten voikukistakin. Leskenlehden muita käyttötapoja on ollut kulkutautien aikaan huoneiden desinfiointi leskenlehden savulla ja leskenlehtirohdosten käyttö rasvaisen ihon kosmeettisessa hoidossa sekä leskenlehdillä höystetyn öljyn käyttö ihonhoidossa. Kukissa ja niiden nupuissa on anismainen tuoksu, joka sopii nykyisinkin esimerkiksi pesutilojen kukkasuolan joukkoon.

Meillä vanha kansa käytti leskenlehden tuoreista, murskatuista lehdistä käärittyjä hauteita nopeuttamaan haavojen paranemista sekä lievittämään turvotusta ja kipuja, reumapotilailla kasvia käytettiin kolottavien nivelten ympärille kiedottuina kääreinä. Ikaalisissa mainitaan leskenlehden lehti ensiavuksi päänsärkyyn.

Leskenlehden nauttiminen sisäisesti kannattaa unohtaa, sillä leskenlehdessä on aineita, jotka voivat aiheuttaa muun muassa maksasyöpää. Turvallisinta on siis tyytyä kasvin ulkoisiin käyttötapoihin, kunnes sen alkaloiditasot tunnetaan tarkkaan. Leskenlehti kuuluukin nykyisin virallisen lääkeaineluettelon lajeihin, eikä kasvia sisältäviä valmisteita saa myydä luontaistuotekaupoissa.

Leskenlehden alkukotina pidetään jääkauden ajan Alppivuoristoja. Suomessa leskenlehti on alkuperäisenä niukka rantojen vesijättömaiden ja kosteiden ojanvarsien sekä Kuusamossa ja Lapissa myös tunturikoivikoiden ja -niittyjen sekä ravinteikkaiden soiden laji.

Etelä- ja Keski-Suomessa leskenlehti on muinaistulokas. Tämä kulttuuriseutujen kanta on yleistynyt noin sadan vuoden aikana ihmisen avulla niin paljon, että sitä pidetään jo rikkaruohona tienpientarilla ja viljelyksillä. Muualle Suomeen leskenlehti levisi myöhemmin, esimerkiksi Oulussa kasvista on ensimmäinen tieto 1860-luvulta, kun se on tullut seudulle laivojen painolastien mukana. Pohjois-Suomessa leskenlehti on luokiteltu uhanalaiseksi kasviksi eikä se edes leviä siellä siementen avulla. Leskenlehti oli Itä-Uudenmaan maakuntakasvi ennen liitosta Uudenmaan maakuntaan.

Herään silloin kevääseen, kun linnut laulavat
iloisina ja käskevinä
"Herää!"
Kun lokit lähtevät syöksylentoon
varoittaakseen uusista pesistään.
On luotava silmänsä alas maahan,
josta nousee pieniä, hentoja
sinivuokon ja leskenlehden poikasia.
Maan äiti synnyttää meille taas kaiken sen,
minkä tarvitsemme.
Olemme täysin turvassa.

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Kai Aulio, Tiedebasaari 23.3.2012; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Lasse J. Laine, Suomen Luonto; LuontoPortti; Maarit Cederberg, Aarrelehti 20.4.2018; Marjo Kolmonen, EURL-NRL Workshop Mycotoxins and plant toxins 9. – 10.10.2018; Pekka Rahko, Kaleva 5.5.2020; Riston luontokoulu. Yle Uutiset. Oppiminen 29.9.2016; Seppo Vuokko, Asterikasvit, Suomen Luonto. Kasvit; Suomen Luonto 2.4.2014; Yrttitarha; Tiinan TaidePäiväkirja, Kevään runoja 21.4.2016.