lauantai 27. helmikuuta 2021

Pakkaslumi – luonnon oma suojapeite

Lumihiutaleiden tanssi ei naurattanut sitä autoilijaa, jonka auto oli juuttunut lumeen Toini-pyryssä. Tämä talvimyrsky riehui tammikuussa kaksi päivää ja aiheutti lukuisia liikenneonnettomuuksia, sähkökatkoksia sekä muitakin ongelmia. Kevyessä lumisateessa neliömetrin kokoiselle alalle saattaa pudota sekunnissa tuhansia kiteitä – mutta mikä onkaan niiden määrä kovassa tuiskussa! Talven kovimmassa lumimyräkässä lunta kertyikin niin paljon, että Helsinki-Vantaan mittausaseman 58 sentin hanki oli virallisesti Suomen paksuin.
 
Lumen syntyminen lähtee liikkeelle pilvien yläosasta, kun lämpötila on nollan paikkeilla. Pilvessä vallitsevan lämpötilan mukaan vesihöyry alkaa tiivistyä pisaroiksi tai härmistyä. Pudotessaan maahan kiteet tarttuvat matkalla toisiinsa ja muodostavat lumihiutaleita.

Lumen ominaisuuksia ovat korkea valon heijastuskyky, lämmöneristävyys ja keveys. Juuri sataneet lumihiutaleet heijastavat valoa muutaman päivän, koska puhdas ja kuiva lumi suuntaa auringon valosta suurimman osan takaisin ilmaan. Kun aurinko paistaa kirkkaasti lumeen, säteilyn vaikutus voi tuplaantua, niinpä auringon ultraviolettisäteilyllä voi olla merkittäviä vaikutuksia silmien terveyteen varsinkin keväällä.

Kilossa lunta voi olla miljoonia kiteitä. Litra uutta lunta painaa vain 100 grammaa – vertailun vuoksi vuoden vanha lumi painaa 400 grammaa. Tuore, kuohkea ja ilmava pakkaslumi on erinomainen eriste, koska siinä on 90 % ilmaa ja 10 % vettä. Tosin hangen eristävyys vaihtelee lumen laadun mukaan: kuiva, kerroksittain satanut pehmeä pakkaslumi on eristeenä tehokkaampi kuin nuoskainen suojalumi.

Kinokset ovat hyvä eriste korkean ilmatiheyden ansiosta, sillä jo kymmensenttisen lumivaipan alapuolella pakkaslukemat putoavat kolmasosaan ulkoilmaan verrattuna. Metrin paksuisen lumikerroksen alla lämpötila pysyy noin nollassa asteessa riippumatta ulkoilman pakkaslukemista. Lumi myös estää lämpöä karkaamasta maasta, niinpä lumen ja maanpinnan välissä sekä maakerroksissa pikkujyrsijöiden ja vielä pienempien eliöiden on hyvä oleilla talven kylminä kuukausina.

Muutamassa viikossa lumen tiheys kaksinkertaistuu, lumi tiivistyy ja sen huokoisuus häviää, myös eristävyys vähenee. Kun säät vaihtelevat, hankeen muodostuu erilaisia kerroksia, joiden välissä voi olla pehmeämpää lunta. Lauhat jaksot tuottavat silkkaa jäätä. Tiheän ja jäisen hangen lämmöneristyskyky on vähäisempi kuin uuden lumen, ja lumen sulaessa sen eristyskyky katoaa.

Lumella on suuri merkitys paitsi eläinten myös kasvien talvehtimiselle. Eläinten aktiivista hakeutumista lumen suojaan on paljon tutkittu, mutta eri kasvilajien suorista reaktioista ei tiedetä läheskään yhtä paljon. Lumesta on sekä hyötyä että haittaa kasvikunnalle. 

Talventörröttäjät ja puut varistavat edellisen kesän siemensadon talven mittaan hangelle, josta tuuli vierittää siemeniä lumen pinnalla paljon pidemmälle kuin ne leviäisivät ilmassa. Vaikka siemenet jäisivätkin paikoilleen pehmeään hankeen, lumien sulamisvedet kuljettavat keväällä niitä kauas emokasvista.

Lumipeite on useimmille kasveille välttämätön. Lumi suojelee niitä erityisesti kuivumiselta, sillä sen suhteellinen kosteus on lähellä sataa prosenttia. Sen sijaan lumeton talvi on kasveille raskas, silloin maanpäällisiin versioihin syntyy pakkasvaurioita ja lumen puutteen aiheuttama roudan vahvistuminen heikentää kasvien juuristoa. 

Suoraa hyötyä lumivaipasta on pienikokoisille ruohovartisille ja varpukasveille, joilla ei ole paleltumisriskiä kinosten alla. Herkästi paleltuvaa mustikkaa lumiset talvet hyödyttävät, koska tuuli ja pakkanen eivät pääse vahingoittamaan sitä hangen alla. Jos mustikan varvut jäävät ilman lumipeitettä, ne kuivuvat varsinkin kevättalvella, kun valon määrä alkaa lisääntyä. Lumeton talvi viivästyttää mustikan kasvua ja kukintaa, ja se voi vaikuttaa jopa uusiin versoihin syksyllä. Pohjois-Suomessa paljaaksi jäänyt mustikka tuhoutuu usein, sen sijaan etelässä laji on sopeutunut sietämään vähälumista ja jopa lumetonta sydäntalvea.

Hyödyn lisäksi lumesta on myös haittaa puille ja pensaille, joiden oksille satanut ylimääräinen kuorma aiheuttaa helposti tykkyvahinkoja, pitkien oksien ja joskus jopa runkojen katkeamisia. Lapissa tykkylumi on tavallista, mutta talvella 2019 puut kantoivat valtavaa lumikuormaa kaikkialla Suomessa. Etelä-Karjalassakin varoitettiin silloin niin metsäpoluilla, puistoissa kuin hautausmaillakin liikkuvia ihmisiä suurista männynoksista, jotka saattoivat lumen painosta katketa ja pudota päälle. Runsasluminen talvi voi myös vaikeuttaa eläinten ruoan hankintaa tai niiden liikkumista.

Lumi eristää tehokkaasti paitsi pakkasen, myös valon. Hanki heijastaa takaisin valtaosan auringonvalosta, ja vain pieni osa auringonsäteilystä läpäisee puolimetrisen hangen. Keväällä tästä on hyötyäkin, koska lumipeite suojaa kasveja liialliselta valolta.

Kasveilla yhteyttäminen ei maan rajassa pimeän aikana onnistu, mutta keväällä se voi alkaa jo hennonkin valon turvin. Tiheä tai jäinen lumi päästää enemmän valoa läpi kuin vastasatanut löyhä lumi. Aikaista yhteyttämistä edesauttaa myös lumihankeen sitoutunut hiilidioksidi. Hiljattain tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että muun muassa puolukka ja muut ainavihannat kasvit voisivatkin yhteyttää lumen alla, tosin hitaammin kuin kesällä. Yhteyttämisessä puolukan lehtiin muodostuu sokereita, mikä auttaa kasvia selviytymään talvesta.

On arveltu, että ilmastonmuutos nostaa Suomen keskilämpötilaa 3 – 5 asteella vuoteen 2050 mennessä. Talvella tämä merkitsisi pakkaskausien vähenemistä ja lumettomia talvia, millä olisi ilmeisiä vaikutuksia kasvien talvehtimiseen. 

Keskimääräisenä talvena on maassamme 40 000 miljoonaa tonnia lunta. Tänä talvena lumisateet voivat vielä jatkua, mutta pian on maaliskuun puoliväli. Se on talven lakipiste, jonka jälkeen kuukausia kasvaneet hanget katoavatkin muutamassa viikossa.

Maailma alkaa laulaa!
Maailma laulaa valkeaa ääntä
helmen ääntä
pumpulin ääntä
valkean kyyhkysen ääntä.
Unta pitkin putoaa
valkoinen soiva verho,
silkkikellojen hiljaisuus.

Lähteet: Jonna Niiniaho koonnut, Lumen ja jään valtakunnassa. Oma kansallispuisto tutuksi -hanke; Jukka Ruukki. Tiede. Luonto 1/2021; Kai Aulio, Tiedebasaari 29.3.2011; Kai Aulio, Turun Sanomat. Luonto, verkkolehti 2.3.2010; Kristiina Huttunen, LuontoPortti 20.12.2010; Leena Leppänen, YIe 14.1.2021; Marjaana Tahkokorpi, Oulun yliopisto; Markus Mäntykannas Erä-lehti 7.2.2020; Martat; Oulu. Suomi. Talvikansio; Mtv-uutiset 5.10.2016; Reetta Judén, Peda.net; Sanna Koskinen, Erkki Makkonen ja Kirsi Verkka, Talventaikaa. Talvinen luonto elämysten, tutkimisen ja leikkien aarreaittana; Tapio Mainio, Helsingin Sanomat. Ville Maliniemi 5.10.2016; Tiina Jensen, Yle Uutiset 12.1.2021 ja 13.1.2021 sekä 26.1.2019; Timo Domisch, Luke Luonnonvarakeskus 20.3.2019; Wikipedia; Ymparisto.fi 18.2.2011; Hannele Huovi, Matka joulun taloon. Lumisade.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Harvinainen lintuvieras Siperiasta

Jos syksyinen pähkinänakkelivaellus on ollut voimakas, lintulaudalle saattaa ilmaantua värikäs vieras. Näin kävi talvella 2014–2015, kun vaeltajalintuina tunnettuja nakkeleita (Sitta europaea) matkasi syksyllä idästä Suomeen. BirdLifen pihabongauksessa tammikuussa 2015 niitä ilmoitettiin lähes 400. Nakkeleilla on joukkovaelluksia muutaman kerran vuosisadassa, pienempiä kerran pari vuosikymmenessä. Pääosa saapuu idästä ja kaakosta, suurimmat joukot ohjautuvat Laatokan ja Äänisen kautta Itä- ja Pohjois-Suomeen.

On yleisesti tiedossa, että valtaosa maamme linnuista muuttaa talveksi lämpimämmille alueille varmistaakseen ravinnonsaannin ja selviytyäkseen kylmän vuodenajan yli. Toisin sanoen muuttolinnut viettävät eri vuodenajat säännöllisesti eri maantieteellisillä alueilla. Mutta ovatko vaelluslinnut sinulle tuttuja? Toisin kuin muuttolinnut, ne siirtyvät paikasta toiseen satunnaisesti esimerkiksi ravinnon perässä. 

Siperian keski- ja eteläosista Suomeen loka-marraskuussa vaeltavat linnut jäävät talvehtimaan meille ja nauttimaan lintulautojen antimista, kuten pähkinöistä, auringonkukansiemenistä ja talipalloista. Hyönteiset, toukat, kärpäset ja hämähäkit maistuisivat parhaiten, sillä ne ovat nakkelien ruokaa kesällä. Talvella linnut puolestaan syövät metsässä havupuiden siemeniä. Nakkeleita on tilastoitu 2000-luvulla vuosittain 50–500 yksilöä pihapiireissä ja puistoissa sekä lehti- ja sekametsissä, useimpina talvina ne ovat kuitenkin äärimmäisen harvalukuisia.

Näin pähkinänakkelin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten Lappeenrannassa Pappilanniemen ruokintapaikalla. Siniharmaa selkä, musta naamari ja vaalea vatsapuoli tekivät linnusta niin erikoisen näköisen, ettei sitä voinut sekoittaa muihin lintulajeihin.

Hieman talitiaista kookkaampi pähkinänakkeli on vilkas ja terhakka, jatkuvasti liikkeessä oleva lintu. Se nappasi ruokintapaikalta pikaisesti siemenen tai rasvapalan nokkaansa ja lehahti piilottamaan sitä. Nakkelihan on varastoija ja kiilaa saaliinsa tikarimaisella nokallaan kaarnanrakoseen. Lisäksi nakkeli on mestarikiipeilijä, joka liikkuu akrobaattina petäjien rungoilla. Se onkin ainoa pohjoinen lintulaji, joka kiipeää myös pää alaspäin. Tämän mahdollistavat voimakkaat jalat, joissa on poikkeuksellisen pitkät kynnet. Sen sijaan lintu ei käytä ollenkaan hyväkseen pyrstöä, kuten tikka ja puukiipijä tekevät.



Punaisen kirjan 2019 arviointikriteerien perusteella pähkinänakkelin uhanlaisuus on vaarantunut, koska kyseessä on pieni populaatiokoko. Tosin arviointikriteerien perusteella saatua uhanalaisuusluokkaa on laskettu yhdellä luokalla Suomen ulkopuolelta saatavan täydennyksen vuoksi.

Nakkeleita on kuitenkin kaksi toisistaan eroavaa alalajia; sen läntinen muoto on punaruskeavatsainen ja itäinen kauniin valkovatsainen. Lisäksi itäisellä pähkinänakkelilla on valkoinen silmäkulmajuova, ja usein myös sen otsassa on valkoista. Läntiset linnut pysyttelevät yleensä läpi vuoden samalla alueella, mutta itäiset vaeltavat joskus Suomeenkin saakka.
 
Kevään koittaessa valtaosa talvehtimaan jääneistä nakkeista katoaa, ja on ilmeistä, että ne siirtyvät takaisin kohti alkuperäisiä kotiseutujaan. Pähkinänakkeli ei siis kuulu suomalaiseen pesimälinnustoon.
 
Suomen lintuatlaksen mukaan Kannanarviota on turha lähteä veikkailemaan, ja pesivien parien määrä on hyvin oletettavasti sidoksissa maamme lähialueilta tulevien lintujen (Venäjän Karjala) pesimäkantojen kokoon ja vaihteluun. Valtaosa tuoreimmista atlaksen varmoista ja todennäköisistä pesinnöistä on itärajan tuntumasta, mikä sopii hyvin yhteen lajin leviämisreitin kanssa. Pähkinänakkeli pesii meitä lähinnä Ruotsissa, Eestissä ja Venäjällä, mutta meille Suomeen nämä läntiset linnut eksyvät harvoin, sillä ne eivät uskalla ylittää Itämeren kaltaista suurta vesialuetta.

Pohjoisen maan siunaus:
kevättalven
huikaiseva kirkkaus,
kaikkialle tulviva valo
vastustamaton.
Ja me kaikki
kaamoksen kurittamat
nousemme yön sylistä
päästäinen
oravan poika
perhosen toukka
uudestisyntyneinä.
Talvilinnun reviirilaulukin
pelkkää iloa. Kiitosta.

Lähteet: Antti Halkka, Suomen Luonto 3.2.2015; Apu-toimitus 7.11.2017; BirdLife Suomi; Hannu Jännes, Suomen luonto, linnut. Pähkinänakkeli; Juha Laaksonen, Koko perheen luontokirja; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Juho Rahkonen, Apu 28.10.2018; Jyrki Leskinen, Umami 10.7.2018; LuontoPortti; Olavi Hildén, Suomen eläimet. Linnut; Olli Korhonen 6.10.2016; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Punainen kirja 2019; Suomen lintuatlas 2003 - 2010, Ville Vepsäläinen; Maaria Leinonen, Ilo siltana päiväsi yli. Toivon ja valon runoja.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Tervetuloa luonnonilmiöiden mielenkiintoiseen maailmaan

Vuonna 1921 perustettu Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry juhlii nyt satavuotista taivaltaan. Sen kunniaksi yhdistys kutsuu meitä kaikkia osallistumaan Bongaa 100 -haasteeseen, jossa havainnoidaan sata luonnonilmiötä vuoden 2021 loppuun mennessä. Omalta kotipihaltakin voi tehdä runsaasti havaintoja, jos vain osaa kiinnittää niihin huomiota. Monet niistä näemme ihan paljain silmin, tosin kiikari on usein oiva lisäapu.
 
Helmikuussa voit havaita tähtitaivasta hallitsevan Orionin, joka on mahdollista nähdä aina maaliskuulle asti. Mikäli kyseinen tähdistö on haasteellista löytää, voit aloittaa etsimällä katseellasi Orionin vyön, joka koostuu kolmesta samalla suoralla olevasta kirkkaasta tähdestä. Orionin sumu on sen sijaan vaikeampi havaita, sillä se näyttäytyy silmälle hennon vihreän värisenä. Orionin vyön ohella taivaalla kirkkaana loistava Sirius on suhteellisen helppo löydettävä. Sitä sanotaankin koko taivaankannen näennäisesti kirkkaimmaksi tähdeksi.

Helmikuussa planeettojen tarjonta on niukkaa, sillä vain Mars näkyy matalalta aamutaivaalla. Myös Uranus ja Neptunus ovat havaittavissa, mikäli sinulla on mahdollisuus käyttää kaukoputkea.
 
Helmikuussa korkealle kohoava kuu antaa mahdollisuuden sen pinnan piirteiden, kuten kraattereiden havainnointiin. Uusi kuu syntyi 12.2., ja ystävänpäivänä siitä on nähtävissä jo kapea sirppi. Kuu kasvaa kasvamistaan ja loistaa lauantaina 27. helmikuuta taivaalla täysikuuna.

Oletko huomannut kovilla pakkasilla jääsumua katulampun valossa? Sekin on luonnonilmiö. Samoit voit havaita kangastuksia, helmiäispilviä tai auringon ympärillä haloilmiöitä. Nämä halot on kuvattu Kauhajoella 28.1.2021.

 


Ursa on konnut Bongaa 100 -sivustolle yli sata mielenkiintoista luonnonilmiötä, joita voit suodattaa esimerkiksi vaikeustason tai näkymiskuukauden mukaan. Lisähaastetta kaipaaville on tehty oma Bonus-kategoria. Luomalla tunnuksen sivustolle voit pitää kätevästi kirjaa havainnoistasi. Tärkeintä ei kuitenkaan ole kaikkien sadan ilmiön löytäminen, vaan Ursa kannustaa meitä avaamaan silmät ympäristön tapahtumille ja oivaltamaan, missä niistä oikein onkaan kyse.
 
Rakastan valoa,
koska se näyttää minulle tien.
Siedän silti pimeää,
koska se näyttää minulle tähdet.

Lähteet: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry; Ursan tiedottajan Anne Liljenströmin haastattelema professori Markku Poutanen; Ilmatieteen laitos; Tieteen Kuvalehti Tieke; Yle Areena. Oppiminen. Avaruuskansiot; Kuun kuva Neven Krcmarek; Halokuvat Leena Karonen 28.1.2021 Kauhajoki; Runo Tommy Tabermann
.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Lumikuningattaren maassa eli talvinen päivä mökkisaaressa

Helmikuun alussa yhden päivän aikana ehdin nähdä paljon kaunista, kun kiertelin mökkisaaren ympäristössä ja jäällä. Mittari näytti seitsemää pakkasastetta aamun sinisen hetken aikaan, kun läksin liikkeelle lumisten lehtipuiden taakse peittyvästä tukikohdastani. Keskipäivällä aurinko ilahdutti kulkijaa sydäntalven lempeällä paisteellaan. Herkkien pastellisävyjen kadottua illan siniset varjot hiipivät ikkunan taakse varhain, mutta silloin olin jo tuvan lämmössä.
 

Yöllä on satanut lunta
valkeaa ja pehmeää.
Puilla on villavanttuut
aitapaaluilla angoralakit,
aurinko piilossa näreen takana,
puolukanvarvut unessa
hangen alla.
Näitkö pienen metsähiiren
joka juoksi yli unohduksen lumen
keveänä kuin ajatukseni
jälkiä jättämättä
pehmeään pesäänsä
sylissään huomisen eväät. Sinikka Nieminen

Pimeys.
Taivas valkenee
ja lumi putoaa ensimmäisen kerran maahan.
Lumi kimaltelee ja
koristelee viittani säihkyväksi.
Puiden oksissa on lunta
ja hentoisia, keveitä lumihipsuja putoaa hitaasti päälleni
kuin valkoisia höyheniä.
Lumikuningattaren maassa
ei ole huolen häivääkään
ennen kuin varis raakkuu ja herättää
näytelmä loppuu
olen taas minä
minussa. Tiinan Taidepäiväkirja

Talvi tuli valkein varpain,
huulin huurteisin.
Vilun viitta hartioilla,
hiuksin hileisin.
Peitti pellot nietoksilla,
järvenselät jäällä.
Pupuperhe puikkelehti
talviturkit päällä. Seija Silvennoinen

Kumarrus kohti valoa,
paikaltani veden ylle kurkotan,
yli jäisen kannen oksaltani,
säkeitä kirkkaita siivilöin,
runkoni juurelta, nietoksista
harsohunnut kaislikosta

tuulenvire kylkiäni hyväilee
tuohipintaa pakkasen sivelee
oksakiharoitani tuuli suorii, puuteroi
hentoon huuruun, ilokoi
valon ja varjon leikkeihin
herkkä hetki talvinen. Mauri Laakkonen

Hetkeksi
aurinko raottaa toista silmäänsä,
katsoo lumista metsää,
maiseman unta.
-Taidan tässä vielä torkkua vähäsen,
sanoo, pudottaa silti
kultahilettä huurteeseen.

Unenpöpperössä kaivautuu pimeään pilvipetiin. Inkeri Karvonen

Puhdas lumi on pessyt luonnon,

raskaat taakat keinuvat
latvoissa, oksissa, korsissa

sama sininen sävy kynsien alla
pastelliväri pölynä
latvoissa, oksissa, korsissa Uuna Syrjäsuo
 
Ehtoo alkaa hämärtyä, päivä painua mailleen.
Aurinko rusottaa vielä taivaan rannassa ja punertaa koivut palaviksi latvuksiksi.
Vain hetki - sinisyys valtaa tienoot.                                                                Nuottaruoho
Jänis jättää vieläkin sinisemmät jälkensä pihan hangelle loikkiessaan metsän tummaan syleilyyn.
 
Tämän sinisen hetken haluan säilyttää
luminen metsä seisoo hiljaa,
aurinko painuu maiseman taa

Tämän sinisen hetken haluan säilyttää
vuosien jälkeen,
kun kaikki jo hämärtää Raili Heikkilä

Lähteet: Sinikka Nieminen, Lumi; Tiinan TaidePäiväkirja. Talven runoja. Lumi, valkaisee 14.3.2017; Seija Silvennoinen, Talvi tuli valkein varpain; Mauri Laakkonen,Tanssiva metsä. Pieni tarina; Inkeri Karvonen; Uuna Syrjäsuo, Ikkuna joka oli ovi. Kiinnitetty maisema -runon kaksi ensimmäistä säettä; ET-lehti. Nuottaruoho. Sininen hetki 25.1.20212; Raili Heikkilä, Hallan helmoista. Sininen hetki. Lähteissä runoilijat on mainittu samassa järjestyksessä kuin heidän runonsa ovat postauksessa.