lauantai 30. toukokuuta 2020

Pikkukäenrieska on nurmikoiden kevätkukka

Luontomme pienimpinä liljoina tunnetut käenrieskat kasvavat jo varhain keväällä vihreinä lehtituppaina pihoilla, puistoissa ja pellonpientareilla. Lehtien kärjet ovat teräviä ja tuovat mieleen pääsiäisruohon. Käenrieskaa onkin nimitetty neulaheinäksi kapeiden lehtiensä takia.

Viikkoa myöhemmin heleänkeltaiset kapeat terälehdet erottuvat jo hyvin. Käenrieskan kukat ovat tosin auki vain auringonpaisteessa, kasvi siis sulkee kukkansa niin yöaikaan kuin sadesäälläkin. Keltainen väri houkuttelee varhaisia hyönteisiä, kuten kärpäsiä ja kovakuoriaisia, jotka siirtävät siitepölyä käenrieskan kukasta toiseen ja saavat vastalahjaksi runsaasti mettä.




Kasvin siementuotanto on silti kuitenkin vähäistä, minkä vuoksi käenrieskat pyrkivät levittäytymään lilliputin kokoisten sipulien avulla muutaman sentin vuosivauhdilla.  

Käenrieska on tosin onnistunut saamaan yhteistyökumppanuuden muurahaisten kanssa, jotka osaltaan auttavat kasvia leviämään.
Käenrieskan siementen rasvalisäkkeet nimittäin kiinnostavat muurahaisia, joiden mukana kasvi kulkeutuu uusille kasvupaikoille.







Käenrieskan nimi kertoo tarkasti kukinta-ajan eli sen tähtimäiset kukat ovat kauneimmillaan Etelä-Suomessa silloin, kun käki aloittaa kukkumisen. Suomessa tavattu toinen laji eli isokäenrieska kukkii viikkoa aikaisemmin kuin pikkukäenrieska. Nämä pienet liljakasvit hyödyntävät lehtojen valoa ennen lehtien puhkeamista puihin, sillä pienet kasvit tukahtuvat varjostukseen, kun pensaiden ja puiden lehdet ovat kasvaneet suuriksi.


Pikkukäenrieskat ovat paitsi kevään ensimmäisiä, myös kiireisimpiä kukkakasveja, sillä niiden kukinta kestää alle viikon ja lehdetkin lakastuvat jo ennen keskikesää. Lyhyen elämänsä jälkeen käenrieskan varsi muuttuu pehmeäksi ja taipuu maata vasten, jolloin kasvi muuttuu liki huomaamattomaksi. Kasvu ja kukinta ovat imeneet emosipulin tyhjäksi, mutta sen vieressä on maan sisällä jo uusi sipuli odottamassa seuraavaa kevättä. Pikkukäenrieska on itse asiassa rikkaruoho, mutta kauneutensa takia sitä pidetään koristekasvina.

Varhaisin peltoviljely saapui maamme eteläisimpiin osiin viimeistään 1600-luvulla, sen  mukana saapui myös pikkukäenrieska. Nyt tämä muinaistulokas on kuitenkin täysin kotiutunut ja tulee toimeen luonnossa omillaan. Pikkukäenrieska kasvaa myös pohjoisemmassa, mutta siellä se on levittäytynyt puutarhoista luontoon.

Voit nähdä kartanoiden puistoissa pikkukäenrieskan keltaavan laajalti nurmikoita. Tämä kulttuuritulokas suosii etenkin vanhan asutuksen alueita, mutta puuttuu laajoilta metsäseuduilta sekä uusista lähiöistä. Ensimmäiset pikkukäenrieskahavaintoni tein aikoinaan lähiseudun maalaistalon aholla, joka on myös lajille tyypillinen kasvuympäristö. Tänä keväänä  näin Lappeenrannan kirkkopuistossa  hyviä kasvustoja, mutta vielä vehmaammat käenrieskakukinnot löysin vanhan pappilan pihapiiristä. 
 
Lähden kävelemään.
Kierrän pihan ja katson mitä uutta maasta on versonut esiin.
Kevätesikot kukkivat pihakiven edessä.
Orapihlaja-aidan alta pilkistää pieniä keltakukkaisia käenrieskoja.
Ne ovat jännittäviä kasveja:
Ennen kukkimista niitä ei erota ruohosta.
Lyhyen kukinnan jälkeen ne katoavat.
Maamme pienin sipulikasvi, vain keskisormen mittainen.

Lähteet: Janne Lampolahti, Liljakasvit. Suomen luonto. Kasvit; Johanna Mehtola 12.4.2017, Suomen Luonto; Kai Aulio, Tiedebasaari 30.4.2012; Kasviatlas 2015; Lasse J. Laine, Suomen luontovuoden opas; LuontoPortti; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Keijo Nevaranta, Vuoden runot 2019, alkuosa runosta 27.4.2019.  

lauantai 23. toukokuuta 2020

Sammakot kertovat ympäristön tilasta

Sammakot heräävät horroksestaan kevätpäivien myötä, kun lämpötila ylittää viisi astetta. Huhti-toukokuussa voit kuulla kovaa kurnutusta ojissa, lammissa ja tulvavesipaikoilla, kun sammakkourokset kutsuvat naaraita paikalle. Tuo kaukaisen mopon matalaa pörinää muistuttava ääni kuuluu niin hyvin, että löysin erään kutupaikan kymmenien urosten voimakkaan ääntelyn perusteella. Sen jälkeen olen käynytkin tuolla metsälammikolla vapun seutuun tarkastelemassa tilannetta.

Murto-osa naaraan 1000 – 2000 mätimunasta kehittyy lammikon lämpimässä vedessä toukiksi eli nuijapäiksi parin toukokuisen viikon aikana. Ne järsivät levää, mutta myös eläinten raadot kelpaavat, toukat ovat siis erinomainen vesien siivouspartio.
 
Nuijapäät vaikuttavat varsin hyvin vesielämään sopeutuneilta, sillä niillä on kidukset ja kylkiviiva-aisti niin kuin kaloilla, lisäksi vahvassa pyrstössä on litteä evä uimiseen. Sammakot ovat niin tuttuja, että harvoin tulemme edes ajatelleeksi, miten ihmeellinen niiden muodonmuutos on.

Toukalle kehittyy ensin takaraajat ja sitten eturaajat, jolloin pyrstö surkastuu ja katoaa lähes kokonaan. Tuolloin myös kidukset muuttuvat keuhkoiksi. Muodonvaihdoksen aikana sammakko ei syö mitään, vaan elää surkastuvasta hännästä saamansa vararavinnon turvin. Muutoksen aikana pyöreä suu leviää laajaksi kidaksi ja kallon luut vääntyvät uuteen asentoon. Jopa yhdessä päivässä jalaton ja hampaaton kasvinsyöjä muuttuu kuivalla maalla hyppiväksi saalistajaksi, jolla on suussaan terävät hampaat.

Vedestä voi nousta maalle samoihin aikoihin satoja sormenpään kokoisia sammakkolapsia, kuten meidän mökin saunarannassa, jossa kaikkialla hyppeleviin pikkusammakoihin meinaa kompastua iltahämärällä. Sammakonpojat kasvavat ensimmäisenä kesänään kahden ja puolen sentin pituisiksi. Toisen vuoden lopussa ne ovat jo viisisenttisiä ja kolmannen lopussa kuuden sentin kokoisia. Ensimmäiset ikävuotensa sammakko elää kokonaan maalla ja palaa veteen vasta sukukypsänä eli toisena tai kolmantena keväänä. Pitkäikäisimmät sammakot elävät 10 – 15-vuotiaiksi.
 
Sammakko on Suomen ja koko Euroopan laajimmalle levinnyt ja monilla alueilla yleisin sammakkoeläinlaji. Sitä tavataan kaikkialla maassamme, vaikkakin runsaimpana Etelä- ja Keski-Suomessa. Suomen vähälajinen sammakkoeläimistö edustaa todellisia selviytyjiä, sillä vain karaistuneimmat lajit menestyvät Pohjolan perukoilla. Suomessa elää kolme sammakkolajia, sammakko eli ruskosammakko, viitasammakko ja rupikonna. Ennen niin yleiset sammakot ovat taantuneet niin Suomessa kuin koko maailmassakin. Kaikki sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja, vain tutkimustarkoituksiin saa ottaa niiden munia, nuijapäitä tai aikuisia eläimiä, muussa tapauksessa sammakon ohjeellinen hinta on 17 euroa.

Yksittäisten lajien suojelua tärkeämpää on kuitenkin säilyttää lajien elinympäristö. Luontotoimittaja ja tietokirjailija Juha Laaksosen mukaan hyvästä sammakkopaikasta on syytä pitää visusti huolta. Sammakot ovat hyviä indikaattoreita luonnontilasta, sillä ne vaativat puhtaita ja monimuotoisia elinympäristöjä sekä vedessä että maalla.

Sammakko on aktiivisin hämärässä ja öisin, kosteina aamuina tai iltoina sekä sadesäällä. Se liikkuu hyvin vikkelästi sekä loikkimalla että uimalla. Esimerkiksi ruskosammakko ei ole nirso elinympäristöstään, kunhan löytää varjoisan tai kostean piilopaikan päiväksi, koska sen iho ei kestä kuivumista. Meidän pihamaalla yksi sammakko majailee mielellään suihkulähdealtaan pohjan alla. 

Paikkauskolliset sammakot kohtaavat harvoin toisen sammakkoryhmän jäseniä, sillä ne pysyttelevät tiukasti omalla alueellaan. Niinpä ne voivat olla näkyviltä ominaisuuksiltaan, kooltaan ja muodoltaan hyvin erilaisia, kuten näissäkin kuvissa.

Ensimmäiset yöpakkaset käynnistävät sammakoiden talvehtimisen maamme eteläosissa syys-lokakuussa, pohjoisessa hieman aikaisemmin. Useimmat sammakot talvehtivat oloissa, joissa ne eivät edes ole vaarassa jäätyä, kuten lähteiden pohjalla tai lampien ja ojien pohjamudassa, myös lehtikasoissa niiden on hyvä viettää talven kylmimmät kuukaudet. Talven aikana sammakko ei syö, mutta käyttää energialähteenään maksaansa ja ns. rasvaelimeensä syksyllä keräämäänsä glykogeenia. Ruumiin lämpötila saattaa laskea talvella lähelle nolla-astetta, mutta sammakoiden horrostila on usein niin lievä, että ne saattavat liikehtiäkin. Voit löytää talvehtimaan hakeutuneita sammakoita kaivosta, mutta todennäköisesti ne eivät kuitenkaan vaikuta veden laatuun huonontavasti eivätkä parantavasti. 

Tiesitkö, että sammakoita on hyödynnetty maassamme vielä 1950-luvulla piimän valmistuksessa? Piimäastiaan on nimittäin laitettu sammakko, joka uidessaan sekoitti piimän kunnolla. Sammakoiden tunnetuin hyötykäyttö on niiden valmistaminen ruuaksi, ovathan sammakonreidet kulinaristien arvostettua herkkua niin Ranskassa kuin muissakin Etelä-Euroopan maissa. Ruuaksi käytetty laji on tieteelliseltä nimeltään Rana esculenta eli syötävä sammakko. Lajia on levitetty ympäri Eurooppaa aina Etelä-Ruotsiin asti. Myös Aasiassa sammakot kuuluvat arkipäivän aterioihin. Niitä kasvatetaan riisiviljelmien yhteydessä, jolloin sammakot huolehtivat samalla tuholaistorjunnasta.

Marjan pikku sammakko
hiivapalan söi,
paisui niin kuin taikina
ja päänsä kattoon löi.
Ja puhkas katon huis hais hois
ja hotki pilvet huis hais hois
ja popsi tähdet huis hais hois
ja kuustakin söi palan pois
ja aamusella auringon
huh auringon
se vahingossa nielaisi
ja poltti suunsa pahasti.

Marjan pikku sammakko
Jansmakko Erikois
sanoi silloin kvo kvo kvo
kvo vadis kvo kvo kvo
ja noitui noitui: trekators
simsalabim pors vors vors
ja sitten loikki pois
.

Lähteet: Eero Aro, Sammakkoeläimet, Suomen luonto. Eläimet; Finlex. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista; Heli Saavalainen, Helsingin Sanomat 25.4.2019; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Terhivuo, Sammakkoeläimet, Suomen luonto. Eläimet; Kauri Mikkola, Suomen Luonto 19.10.2014; Lasse J. Laine Suomen luonto, tunnistusopas; Lasse J. Laine, Suomen luontovuoden opas; Luontoilta, toimittanut Veikko Neuvonen; Maija Karala, Uudenkaupungin Sanomat 27.7.2017; Markus Hotakainen, Tiedetuubi 26.8.2013; oulu.fi. Suomi. Pohjoisen luontomme talvi; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Salla Hongisto, Heidi Brucker, Yle Luonto 27.4.2015; sammakkolampi.fi; Turun Sanomat. Lukemisto 30.4.2005; Uolevi Skarén, Helsingin Sanomat. Tiede 27.2.1999; Yle. Oppiminen 3.6.2005, päivitetty 28.4.2016; Yle Luonto; Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu, Jansmakko Erikois.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Punarinta, suurisilmäinen suosikkilintu

Soma pillikoipinen pikkulintu hyppi pirteästi pihallamme. Mutta onpas sillä suuret silmät ja ruskeanpunainen rinta! Tällaisia muistan ajatelleeni, kun näin punarinnan ensimmäisen kerran.

Palleroinen punarinta on yksi suomalaisten suosikkilinnuista, joka on helppo tunnistaa, jos sen pääsee näkemään kerran kunnolla. Oranssinpunainen rinta näkyy selvästi, kun lintu hyppelee maassa. Punainen toimiikin varoituksena saalistajille, sillä mitä kirkkaampi väri, sitä vahvempi lintu. Huomiota herättävän suuret silmät ovat merkkinä hämärä- ja yöaktiivisuudesta, kuten kaikilla rastaansukuisilla linnuilla.

Suomessa punarinta esiintyy pihalintuna enimmäkseen muuttoaikoina. Karaistuneimpia yksilöitä havaittiin jo maaliskuun lopulla, mutta pääjoukot saapuivat huhtikuun puolella.

Voit kuulla kauniin huiluäänen kaikuvan huhtikuisessa aamussa metsän reunasta. Siellä punarinta helskyttää kuusen latvassa ja on aloittanut jo aamuyöllä ensimmäisten laulajien joukossa. Punarinta on jopa varhaisempi kuin soitimelle heräilevät ukkometsot, mistä se onkin saanut kutsumanimen metson kello. Lintua sanottiin aiemmin punarintasatakieleksi, myöhemin nimen loppuosa jäi pois. Punarinnalla on myös kansanomainen nimi tapinviäntäjä. Päivän koittaessa punarinta vaikenee ja keskittyy hyönteisten noukkimiseen. Uuden hämärän tultua se jatkaa puunlatvasta hentoa liverrystään iltayöhön asti rastaiden ja peippojen jo lopetettua laulunsa.

Pohjoissavolaisen metsälammen rannalla pari vuotta sitten kuljeskellessani kuulin erikoisia lintujen ääniä, ne helisivät kuin pienien hopeakellojen soitto. Terästin katsettani veden rajaan, siellä hyppeli pajujen rungolla pikkiriikkisiä poikasia, jotka LuontoPortin toimittaja vahvisti myöhemmin punarinnan poikasiksi. Oli elokuu eli kyseessä kai kesän toinen poikue.
 
 


Punarinta vaikenee kuitenkin pian vapun jälkeen, sillä onhan reviiri vallattu ja haudonta alkanut. Pesä on useimmiten maassa kiven kolossa, puunjuuren alla tai muuten vaikeasti löydettävässä paikassa, kuten risukasassa. Onkalopesässä ensimmäinen poikue varttuu toukokuussa ja toinen keskikesällä. Nuoret linnut ovat loppukesään asti voimakkaasti kellanruskeatäpläisiä, kuten alla olevasta kuvasta voit huomata. Jossain kotini lähellä lienee punarinnan pesä, koska lintujen uima-altaalle ilmestyy kesän mittaan täplikkäitä nuoria lintuja. Nykyisin punarinta pesiikin Suomessa jopa pihapiirissä.

Punarinnalla oli muutama vuosi sitten pesä meidän mökin rankapuukasassa. Kun maltoin pysyä paikallani, puntarinta hyppeli pirteästi kohti ja pyrähti uteliaasti tähystelemään kivelle, niksautti pikku kumarruksen ja puikahti taas jonnekin. Se on rohkea ja utelias lintu.
 

Punarinta pesii erittäin runsaslukuisena Etelä- ja Keski-Suomen kuusivaltaisissa havu- ja sekametsissä, joissa on mieluiten tiheä nuori kuusikko. Suomen nykyinen pesimäkanta on kaksi miljoonaa paria, kun se vielä 1980-luvulla oli miljoona paria. Kanta on siis kasvanut nuorehkojen kuusimetsien yleistymisen ja Länsi-Euroopan talvien leudontumisen ansiosta.

Alkukesän punarinnat piileskelevät tiheissä havumetsissä, kunnes täplikkäät poikaset itsenäistyvät. Loppukesällä ne siirtyvät ihmisten pihoihin ja voitkin nähdä ruosterintoja hyppelemässä tasajalkaa puutarhassa pensaiden lomassa etsien matoja ja hyönteisiä.

Kerättyään kunnollisen energiavaraston punarinnat lähtevät muuttomatkalle syyskuussa, mutta viimeisimmät matkaavat vasta vuoden lopulla talvehtimisalueilleen Välimeren maihin ja Pohjois-Afrikkaan. Tiesitkö punarinnan olevan rastaiden tapaan yömuuttaja, joka hyödyntää suunnistaessaan kvanttimekaniikkaa. Suomeenkin jää sinnittelijöitä talveksi, sillä BirdLifen vuoden 2020 pihabongauksessa havaittiin 133 pihassa 135 punarintaa.


Euroopassa yleinen punarinta luokiteltiin ennen rastaisiin, mutta on nyttemmin siirretty sieppojen heimoon. Suomessa ja muualla Manner-Euroopassa punarinta on ujo ja piileskelevä, mutta suurimmassa osassa Britanniaa se pysyttelee reviirillään ja laulaa ympäri vuoden. Siitä onkin tullut rakastettu kulttuurilintu.

Muuten kovin vaatimattoman näköisen pikkulinnun punainen rinta on synnyttänyt monta tarua. Keskiajalta peräisin oleva legenda kertoo, kuinka punarintaa säälitti ristillä kärsivä Jeesus. Niinpä se kävi nokallaan nappaamassa irti orjantappurapiikin Jeesuksen otsasta, jolloin veri tahri linnun rinnan. Sen huomatessaan Jeesus sanoi, että jääköön punainen väri linnulle muistoksi hyvästä teosta.

Toisen legendan mukaan Jeesuksen syntymätallissa ollut nuotion tuli värjäsi linnun rinnan oranssiksi, kun punarinta auttoi vastasyntyneen Jeesus-lapsen perhettä, tuosta legendasta on kolme eri versiota. Vanha joulutaru on vaikuttanut osaltaan siihen, että punarinta on paikoin Keski-Euroopassa, mutta varsinkin Britteinsaarilla joulun lintu. Se esiintyy joulupostimerkeissä, lahjapapereissa ja joulukoristeissa sekä joululauluissa. Punarinta on siellä joulukorttien suosikkiaihe samaan tapaan kuin meillä punatulkku. Koska kortteja kuljettavilla postinkantajilla oli 1800-luvulla punainen virkapuku, heitä ruvettiin kutsumaan nimellä Robin, punarinta.

Muinaiset germaanit pitivät punarintaa ukkosenjumala Thorin pyhänä lintuna, jonka pesiminen talon lähettyvillä tiesi avio-onnea. Eurooppalaisille luonnonkansoille punarintainen lintu oli auringonvalon tuoja, joka ilmestyi samaan aikaan kevätauringon kanssa - näin mekin voimme ajatella Suomessa.


Kevät
toi oksanhankaan
talven
auringon,
lämpö aukaisi
silmunoksan.
Ja se punarinta
lauloi.


Lähteet: Alice Karlsson, Linnut Suomen luonto 12.2.2015; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; BirdLife; Esa-Pekka Avela, Suomen Kuvalehti, Kotimaa 13.12.2019; Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys EKLY. Lintujen nimistöä; Hannu Jännes, Linnut, Suomen luonto; Hannu Kauhanen, Tykkimiehen linnut, Karjalainen 20.4.2019; Heikki Vasamies, Suomen Luonto 3/2020; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Keskisuomalainen, Erä ja luonto 1.1.2015; LuontoPortti; Maija Ala-Jääski, Uudenkaupungin Sanomat 9.5.2019; Maija Karala, Uudenkaupunginsanomat 20.4.2017; Paavo Voipio, Tuomas Manninen ja Seppo Lahti, Värikäs lintukuvasto; peda.net; Pertti Koskimies, Linnut/Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen eläimet. Linnut. Muut rastaslinnut; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Suomen lintuatlas; Suomen Luonto. Blogi: vuosi luonnossa 1.4.2020; Tiira; Topi Linjama, Kaleva 16.8.2008; Turun Sanomat, Luonto 22.3.2011; Ville Vanhala, Seura. Tiede&luonto 13.8.2019; Wikipedia; Risto Rasa, Kaksi seppää.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Saimaannorppa, Saimaan alueen tunnetuin asukas

Huomaamattomasta elämästä nauttiva norppa on pohjoisilla alueilla esiintyvä hyljelaji, jota tavataan Suomessa niin Saimaalla kuin Itämerelläkin. Saimaan kanta luetaan omaan alalajiinsa, joka tunnetaan saimaannorppana Pusa hispida saimensis tai saimaanhylkeenä, nimi norppa tulee sen venäjänkielisestä nimestä njerpa. Saimaannorppa on yksi harvoista makeassa vedessä elävistä hylkeistä.

Pyöreä, sympaattinen saimaannorppa on siis Saimaan oma hylje, eikä niitä elä missään muualla. Tämä nisäkäseläimistömme suurharvinaisuus jäi eristyksiin Suomen suurimpaan järveen 8000 vuotta sitten mannerjään sulaessa, kun maan kohoaminen katkaisi väylän Itämereen. Sopeutuessaan elämään sameavetisessä ja sokkeloisessa Saimaassa sen aivot ja silmät kehittyivät suuremmiksi kuin lähisukulaisillaan. Kivellä köllöttelevä norppa ei näe kauas, sillä se on likinäköinen, mutta vedessä se näkee kuitenkin hyvin. Sen sijaan norpalla on hyvä kuulo, sillä se on erikoistunut kuulemaan ja paikallistamaan äänen suunnan veden alla. Esimerkiksi lähestyvän perämoottorin äänen se kuulee kaukaa, mutta pikaveneen alta se ei ennätä pois.

Saimaannorppia arvioidaan olevan nykyisin noin 410. Norppa katosi välillä kokonaan Pohjois-Saimaalta ja Puruvedeltä, mutta viime vuosina se on alkanut levittäytyä uudestaan näille alueille. Myös Etelä-Saimaalla norppakanta on viime vuosina hitaasti elpynyt. Eniten norppia on Savonlinnan seudulla, sillä yli puolet poikasista eli kuuteista syntyy Savonlinnan pohjoispuolella sijaitsevalla Haukivedellä ja sen eteläpuolella sijaitsevalla Pihlajavedellä.

Saimaa on norpalle ihanteellinen elinympäristö, sillä se on rauhallinen, pedoton ja kalaisa. Kesällä saimaannorppa liikkuu yli 90 km2 alueella, mutta talvella sen elinpiiri on pieni, noin 7 km2. Aikuinen saimaannorppa on hyvin kotipaikkauskollinen, se myös pyrkii pesimään samalla rannalla vuodesta toiseen. Jos veneilijä näkee norpan samalla kivellä useana vuonna peräkkäin, kyseessä on todennäköisesti sama yksilö. Muina kuin lisääntymisaikoina norppa vaeltaa muutamien kymmenien kilometrien matkoja.

Saimaannorpat ovat pieniä hylkeitä, joiden poikaset eli kuutit ovat syntyessään viisikiloisia. Aikuiset urokset painavat tavallisesti 60 - 80 kiloa ja ovat 1,3 metrin pituisia sekä reilun metrin paksuisia. Suurin tunnettu saimaannorppa on Haukivedellä punnittu Viljo. Viljo oli epätavallisen kookas, mutta myös sen kuparinen turkki oli poikkeavan värinen. Norppa-Taskisen eli luontokuvaaja Juha Taskisen mukaan Viljo oli paikkakuntansa ”merkkihenkilö”. Itä-Suomen yliopiston tutkijat mittasivat Viljon 2009, jolloin sen paino oli 124 kg, pituus 154 cm ja ympärysmitta 150 cm. Se on siis kaikkien aikojen suurin mitattu saimaannorppa. 30-vuotiaana menehtyneen Viljon kuolinsyyksi selvisi ruumiinavauksessa suoliston paha kiertyminen. 

Saimaannorppa tai hyle, kuten paikalliset sanovat, on taitava sukeltaja ja sopeutunut elämään vedessä, jossa se viettää elinajastaan 65 – 80 % ja siitä 80 % pinnan alla. Yöaikaan se kiipeää usein kiven päälle lepäämään ja nukkumaan, mutta se voi nukkua myös unisukelluksessa syvällä viileässä vedessä. Hellekesän kuumuutta norppa pakenee viileisiin kivilouhikkoihin ja muihin varjoisiin paikkoihin. Norppa suunnistaa saarten ja luotojen täyttämässä Saimaassa näköaistin ja viiksikarva-aistin avulla. Norpilla viiksikarvat ja niiden tyvessä olevat karvatupet muodostavat tuntokarva-aistin, jota sanotaan norpan tärkeimmäksi aistiksi. Sen välittämä tieto veden värähtelystä kertoo norpalle esimerkiksi kalaparvien liikkeistä.

Saimaannorpan älykkyyden on arveltu vastaavan koiran älykkyystasoa. Luonteeltaan norpat ovat leikkisiä ja uteliaita, myös emot voivat leikkiä poikasensa kanssa. Avovesiaikaan norppa ei juuri pelkää edes ihmistä, sillä se voi kurkistella rantalaiturilla seisojia tai lähteä seuraamaan venettä. Koloveden kansallispuistossa leireilleet kälyni kertoivat norppien joskus seuranneen heidän kanoottiaan, ja rohkeimmat tekivät tuttavuutta ihan muutaman metrin etäisyydeltä. Toisen kerran yksi kälyistäni oli ollut pesemässä astioita leirirannassa, kun täplikäs paksukainen oli uinut ihan ”tiskialtaan” vierestä säikäyttäen pesijän. 

Pikkuinen kuutti on väriltään kellertävä kuin ruovikko, minkä vuoksi sitä ei juuri erota lumen, jään ja kaislikon lomasta. Kun kuutti vaihtaa asunsa aikuisen tummaan turkkiin, siihen ilmestyy uniikki kuviointi. Jokaisella saimaannorpalla on turkissaan kiehkuraisia kuvioita, jotka ovat yksilöllisiä kuten ihmisen sormenjälki. Näiden turkkikuvioiden avulla voidaan norpat yksilöidä, Saimaalla onkin 436 tunnistettua saimaannorppaa. Saimaannorpat vaihtavat karvansa kerran vuodessa, mutta turkkikuviot pysyvät samoina

Jos olet joskus nähnyt saimaannorpan, tiedät, miten harvinainen ja iloinen asia se on. Norpan havaitsemiseen tarvitaan suotuisat olot, paljon luonnossa liikkumista ja runsaasti hyvää onnea. Norpat viihtyvät kevätkesän aurinkoisina päivinä rantakivillä ja luodoilla, sillä lämpö nopeuttaa karvanvaihtoa, toukokuussa niitä näkeekin parhaiten. Kivillä lepäillessään norpat rapsuttavat usein itseään, sillä vanhan karvan irtoaminen kutittaa nahkaa. Myöhemmin kesällä kohtaamismahdollisuudet ovat suurimmillaan tyyninä aamuina ja iltoina sekä auringonnousun että auringonlaskun aikaan kanootti- tai souturetkellä.

Kokeilin onneani toukokuussa 2018 Lappeenrannasta järjestetyllä norpparisteilyllä, jolloin emme harmiksemme tavanneet ensimmäistäkään saimaannorppaa. Kevät helteineen oli tullut varhain, sen myötä norpat vaihtoivat karvan tavallista aikaisemmin ja palasivat Saimaaseen. Me olimme siis auttamatta myöhässä. 


Sen sijaan toukokuussa 2019 onnisti. Sää suosi risteilyämme Suur-Saimaalla, ilma ja ilta oli kaunis. Risteilimme Taipalsaarella sijaitsevan Kyläniemen pohjoispuolella, retken lähtö- ja paluupaikkana oli puolestaan Sarviniemi, joka myös kuuluu Taipalsaareen. Näimme peräti kuusi saimaannorppaa kellottelemassa kivillä oppaamme eli WWF:n aluevastaavan, norppa-asiantuntija Ismo Marttisen ansiosta. Hän tietää kaikki norppien suosikkikivet ja niillä loikoilevat viiksekkäät. Kiersimme norppaluodot riittävän kaukaa, jolloin eläimet saivat jatkaa köllöttelyään kaikessa rauhassa. Etäisyys oli niin suuri, että norpat pystyi näkemään vain kiikarilla tai pitkän kameraobjektiivin avulla. Muutamia norppia näimme myös uimassa, mutta valokuvassa näkyi vain pyöreä musta pää, se lieneekin Saimaalla liikkuvien yleisin norppahavainto.

Tuhat kiloa kalaa vuodessa syövän saimaannorpan ruokavalion kuuluvat pääasiassa kiiski, kuore, ahven, muikku ja särkikalat. Kuten huomaat, norppa suosii enintään kymmensenttisiä kaloja, sillä se ei juuri pureskele ruokaansa, vaan nielaisee kalan kokonaisena. Norpalla on kyllä hampaat, mutta niillä se pitää vain kiinni saalistaan. Vaikka norppa on kömpelö kivelle noustessaan, se liikkuu sulavasti vedessä, ja isot takaräpylät mahdollistavat nopeat liikkeet ravinnon perässä.

Saimaannorpan paino, erityisesti rasvan määrä, vaihtelee voimakkaasti vuodenajan mukaan. Mitä paksumman rasvakerroksen norppa saa kerrytettyä, sitä paremmin se tulee toimeen niin kylmää kuin liiallista lämpöäkin vastaan. Kun ravintoa on niukasti saatavilla, rasva toimii myös energianlähteenä. Syksynorpalla rasvakerros voi olla jopa kymmenen senttiä, ja laihimmillaan se on alkukesällä lisääntymis- ja karvanvaihtoajan jälkeen. Karvaa vaihtaessaan norpat paastoavat suurimman osan ajasta mutta palaavat sen jälkeen taas veteen kalastamaan ja lihomaan.

Kalanpyydykset ovat saimaannorpan isoin uhka. Etenkin kuutit jäävät helposti kiinni verkkoihin tai katiskoihin, joita ei ole tehty norpalle turvallisiksi. Myös aikuiset norpat voivat kuolla kalanpyydyksiin. Saimaan kokonaispinta-alasta (n. 4400 km2) on säädetty norpan suojelemiseksi 2 770 km2 kokoinen rajoitusalue, joka on laajentunut viimeiseen kolmen vuoden aikana noin 700 km2. Rajoitusalueella ei saa kalastaa verkoilla 15.4. –30.6., minkä lisäksi siellä ovat ympäri vuoden kiellettyjä tietyt norpalle vaaralliset pyydykset, kuten riimuverkko. Voit halutessasi lukea lisää kalastusrajoituksista Maa- ja metsätalousministeriön sivuilta. Ilmastonmuutos on toinen iso uhka norpan tulevaisuudelle, sillä lumi ja jää ovat elintärkeitä kuuttien selviytymiselle. Ellei lunta riitä pesätarpeiksi, poikasilla ei ole suojaa tuulta, kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan.
 

Metsähallituksen julkaisemat Saimaan eri osa-alueille laaditut pesätihentymäkartat auttavat kevätjäillä liikkuvia hahmottamaan, missä saimaannorpan pesiä on tiheimmin ja missä riski häiritä norpan pesimärauhaa on suurin. Saimaannorppa on herkimmillään häiriölle kevättalvella helmi-maaliskuussa, kun emot synnyttävät ja imettävät kuutteja luotojen rantakinoksiin kaivamissaan pesissä. Erityisesti moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo voivat ajaa emon ja kuutin pesän suojasta veteen, jolloin pieni poikanen kylmettyy herkästi.

Saimaannorppa-LIFE-hankkeessa laaditut pdf-kartat ovat vapaasti tulostettavissa Metsähallituksen julkaisutietokannassa, josta löydät yhdeksän eri aluetta: Suur-Saimaa, Lietvesi-Luonteri, Katosselkä-Tolvanselkä, Pihlajavesi, Pieni Haukivesi ja Hevonniemi, Haukivesi ja Linnansaaren kansallispuisto, Joutenvesi, Koloveden kansallispuisto, Orivesi-Pyhäselkä. Tärkeiden pesimäalueiden lisäksi kartoille on merkitty Saimaalle perustetut luonnonsuojelualueet sekä niillä voimassa olevat liikkumisrajoitukset.

Viime vuosien vähälumisina talvina norppien avuksi on kolattu apukinoksia. Niistä on ollutkin hyötyä, sillä vuonna 2014 kaikki 60 kuuttia syntyivät apukinokseen. Metsähallituksen mukaan Saimaan jää- ja lumitilanne oli menneenä talvena heikoin koko 40-vuotisen saimaannorppakannan seurannan aikana, minkä takia niiden pesintä oli suuressa vaarassa. Huonosta tilanteesta huolimatta norpille saatiin kuitenkin kolattua pesintää varten noin 150 apukinosta, joita olivat tekemässä ympäristöjärjestö WWF, Metsähallitus, Itä-Suomen yliopisto ja suuri joukko vapaaehtoisia.

Saimaannorpan pesälaskennoissa löytyi kevättalvella 32 kuuttia, joista yhdeksän oli kuolleita, kuusi niistä oli ketun tai muun pedon tappamia, kolmen kuolinsyytä ei vielä tiedetä. Laskennat tehtiin vaikeissa olosuhteissa, eikä kaikkia poikasia löydetty, sillä avojäälle syntyneiden kuuttien löytäminen on sattumanvaraista. Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskelan mukaan synnyttäviä emoja on kuitenkin ollut sama määrä kuin viime vuonna. Alla on kuvakaappaus vuoden 2018 norppalivestä.

Itä-Suomen yliopisto on vienyt Saimaan Haukivedelle kaksitoista norpan suojelemiseksi rakennettua keinopesää. Pesät ovat prototyyppejä, joita vasta kehitetään ja testataan. Pesiä on valmistettu eri materiaaleista, jotta nähdään, millaista rakennelmaa norppa suosii. WWF kertoo tiedotteessaan, että valtaosa keinopesistä oli tänä vuonna käytössä ja yhteen syntyi myös poikanen.

Norppia uhkaavat myös lisääntyvä loma-asutus ja Saimaan säännöstelystä aiheutuvat veden korkeuden muutokset. Lisäksi geneettinen vaihtelu on vähäistä, koska norppakanta on hyvin pieni ja hajallaan, mikä voi heikentää kannan kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Myös sattuman vaikutus lajin tulevaisuuteen kasvaa, kun kanta on pieni.

Metsästyksen, ympäristömyrkkyjen, pesimäaikaisen vedenpinnan vaihtelun ja kalanpyydyskuolleisuuden vuoksi norppakanta romahti 1900-luvun loppupuolella. Osa uhista on jo voitettu ja saimaannorppakanta on tällä vuosituhannella hitaasti kasvanutkin, mutta paljon on vielä tehtävää norpan tulevaisuuden turvaamiseksi. Norpat saavuttavat sukukypsyyden vasta 4 – 5-vuotiaina ja synnyttävät vuosittain yleensä yhden poikasen. Erityisesti nuoriin ikäluokkiin kohdistuvan suuren kuolleisuuden vuoksi keskimääräinen elinikä jää usein alle kymmeneen vuoteen, tosin hyvällä onnella norppa voi elää jopa 30-vuotiaaksi.

Norppaliven 2018 parhaat palat on koottuna alla olevaan videoon. Luultavasti muistat vielä Suomen tunnetuimman saimaannorpan, Pullervon, joka nousi koko kansan suosikiksi WWF:n norppaliven toisena päätähtenä 2016. Tästä erityisen vaaleasta ja isohkosta uroksesta käytettiin tuolloin vielä nimeä Phs106, mutta nimikilpailun ja yli 6000 nimiehdotuksen myötä siitä tuli tuttavallisesti Pullervo.

Suosittu Norppalive on taas katsottavissa, sillä kamerat asennettiin entiseen paikkaan 1.5.2020
.







Järven rannalla pieni asumaton torppa
vedestä sitä katselee saimaannorppa.
Norppa iloiselta näyttää
tänään viisi vuotta täyttää.
Synttärit siis tänään sillä
sitähän pitää juhlia, mutta millä?
Voisi vaikka rentoutua tuolla rantakivellä
antaa poutapilvien uneen hivellä.

PS Mikäli norppaliven tähdet ovat kivellä köllöttelyn sijaan Saimaassa uiskentelemassa, tarjoaa lauantaina 9.5. klo 5 - 13 järjestettävä BirdLifen Pihojen taisto viihdykettä omalla kotipihalla tai miksei parvekkeellakin, myös ikkunasta voit seurata lintuja.
Tänään on muuten Maailman muuttolintujen päivä.


Lähtee: Arja Kivipelto, TiedeLuonto-lehti 3/2020; Suomi; Heini Kilpamäki Ilta Sanomat 18.1.2020; Heli Saavalainen, Helsingin Sanomat 21.1.2020; Hyvärinen, Kunnasranta, Nieminen, Taskinen, Hyle – Saimaan oma norppa; Ilkka Koivisto, Saimaannorppa, Suomen eläimet, nisäkkäät; Imatran seudun ympäristötoimi; Jenni Frilander, Yle uutiset 14.11.2016; Juha Taskinen, Yle Luonto 9.1.2017; järvi&meri wiki; Katarina Taleva Iltalehti 6.4.2020; Keskisuomalainen 23.2.2020; Laura Tolonen, Yle uutiset 5.7.2019; Metsähallitus; Metsähallitus. luontoon.fi, Koloveden kansallispuisto 6.5.2020; Petri Nummi, Nisäkkäät, Kotimaan luonto-opas; Suomen luonnonsuojeluliitto; Susanna Pekkarinen, YIe uutiset 13.2.2020, 15.4.2020; Suomen YK-liitto; Tiede 15.11.2016; Ulla Ylisaari, Kesälehti Etelä-Karjala 2019; WWF; WWF Mediatiedote 6.4.2020; Tuomas Väätäinen, Hunajakarhu ja hunaja, lastenrunoja. Saimaannorpan syntymäpäivä –runosta alkuosa. Norppa.