Karttajäkälän kirjomia lohkareita

Palataanpa hetkeksi Ylläksen maisemiin, joissa pääsimme vaeltamaan viime syksynä. Saivon kierrosta kulkiessamme maisemasta erottui erikoisen näköisiä kivenlohkareita, joille ikään kuin olisi asetettu karttoja. Kun menin tarkastelemaan lohkareita lähempää, pinnasta erottui harmaan-, ruskean- ja vihreänsävyisiä laikkuja, joita rajasi parimillinen musta raita tai vyöhyke. Karttamaisen ulkonäön antoi karttajäkälä, minulle ihan uusi tuttavuus.

 

Tiukasti kiven pintaan kiinnittynyt karttajäkälä kuuluu rupijäkälälajeihin, jotka kilpailevat elintilastaan kallion tai kivilohkareen kuivalla ja karulla pinnalla, jossa sammalet ja muut kasvit eivät menesty. Ne kasvavat suurina yhtenäisinä kasvustoina tai pienialaisina laikkuina kuin osana kiven pintaa, mutta voivat tunkeutua jopa kiven sisään.

 

Rupijäkälät voivat kasvaa kivien ja kallioiden lisäksi myös puiden pinnoilla, jopa maassa. Rupijäkäliin kuuluvat karttajäkälät puolestaan esiintyvät suurilla kivillä tai kivenlohkareilla. Suomessa on tavattu noin 45 karttajäkälälajia, joista useimmat ovat vaikeasti tunnistettavissa tai määritettävissä.

Koskemattoman kiven pinta täplittyy ajan saatossa karttajäkälällä. Erityisesti fosforimaisen vihertävät ja keltaiset karttajäkälälajit ovat helpoimmat huomata niiden silmäänpistävän värin vuoksi. Harmaista lajeista tavallisimpia ovat kiventiera-suvun jäkälät. Kaunis kirjailu syntyy tosin hitaasti, sillä jäkälä saattaa kasvaa vain millimetrin vuodessa.

Kuolleelta näyttävässä rakkakivikossa tulevat toimeen vain äärimmäisen ankariin oloihin sopeutuneet sammalet ja jäkälät, kuten kartta- ja torvijäkälät. Rakkakiven kyljessä yön pakkanen voi vaihtua nopeasti päivän kuumuuteen, mikä puolestaan merkitsee kivikossa kovaa kuivuutta.

 

Kaukaa katsottuna Yllästunturin kupeet näyttävät vaaleanvihreiltä. Lähempää tarkasteltuna huomasin, että kellanvihreyden vaikutelman antaa rakkakivikossa kivien pinnalla kasvava rupijäkälä. Korkeiden tunturihuippujen kivikoiden kasvillisuus on karuinta, siellä ovat sopeutuneet elämään vain jäkälät, joista yleisimpinä rupi- ja karttajäkälät.

Sain näyn,
enkä totuutta karta,
selvitän korpin sanoja,
ruska värjää maiseman,
kivissä on kartta,
korppi huutaa oksalla.

Kivissä on kartta, 

Kivissä on taikaa,

Vihreää sammalta,
kiven pinnalla,

ja sen alla,

Tallaan samaa maata kuin eilen,
tänään näen sen toisin,

Kivissä on kartta,

Viisaus odottaa,
katsoo silmillä suden,
enkä minä sure,
odotan vastausta,

Odotan omaa aikaani. 

Tuomo Kesäläinen

Lähteet: Johanna Mehtola, Suomen Luonto 7.10.2015; hopeasaniainen. wordpress.com; Luopioisten kasvisto; Pihlajamäki.info; Suomisanakirja; Suvi Jalokoski, Urho Kekkosen kansallispuistonkävijöiden viihtyvyys, Kevätsesonki 2017; Valokki-Nettikasvio; Wikipedia; Tuomo Kesäläinen, Kivissä on kartta.

LUE LISÄÄ

Vihervarpusen elämä pyörii puiden ympärillä

Tiedätkö, minkä lintulajin parimäärä voi vaihdella eri vuosien välillä viisinkertaisesti? Mikä lintu voi siirtää pesintäänsä pari kuukautta ravinnon saannin vuoksi? Entä tiedätkö, mikä lintu pesii ensiksi Etelä-Suomessa, mutta toisen kerran muutaman kuukauden päästä Keski- tai Pohjois-Suomessa? Sehän on pieni vihervarpunen, jonka elintavat ovat erilaiset kuin monilla muilla linnuilla. 

 

Vihervarpunen on sinitiaisen kokoinen pieni lintu, jolla on aika pitkä, terävä nokka sekä lyhyt lovipäinen pyrstö. Koiras on väriltään kellanvihreä ja sillä on musta baskeri. Naaras on koirasta väreiltään selvästi himmeämpi ja viiruisempi eikä sen päässä ole mustaa.

Pajulinnun ja peipon ohella vihervarpunen on Etelä- ja Keski-Suomen runsaimpia lajeja kuusivaltaisissa metsissä. Eri puulajit rytmittävät vihervarpusten vuodenkiertoa, sillä ne ovat riippuvaisia puiden siemensadosta. Kesällä ne ovat havumetsien lintuja ja voivat vaeltaa jopa tuhansia kilometrejä etsiessään sopivia pesäpaikkoja. Syys- ja talviaikaan vilkasliikkeiset vihervarpuset hyörivät lepissä ja koivuissa, ne ovatkin hauskannäköisiä kieppuessaan ja roikkuessaan oksien kärjissä. Vihervarpuset  liikkuvat kymmenien yksilöiden parvina, joskus myös sekaparvissa urpiaisten kanssa.

 

Vihervarpusen koko elämä pyörii siis puiden ympärillä. Hyvinä kuusensiemenvuosina ensimmäiset vihervarpuset saapuvat maahamme maaliskuussa ja pesintä alkaa huhtikuussa. Sen sijaan hyvinä männynsiemenvuosina ne tulevat vasta huhti-toukokuussa ja pesintä alkaa kesän kynnyksellä, koska männynsiemenet valmistuvat kuusen siemeniä myöhemmin. Vihervarpunen saattaa siirtyä kesken pesimäkauden satoja kilometrejä pohjoisemmaksi ja pesiä toisen kerran kesä-heinäkuun vaihteessa. Vain vihervarpunen ja urpiainen käyttäytyvät näin.
 

 

Jos koivulla tai lepällä on hyvä siemenvuosi, vihervarpuset jäävät sankoin joukoin viettämään talvea maahamme. Tällaisina vuosina voit havaita yksittäisten lintujen vierailevan etenkin lopputalvella ruokintalaudoilla, jolloin ne nokkivat mielellään murskattuja maapähkinöitä. Nyt tammi- ja helmikuussa pihassamme on ollut kymmenittäin talvehtivia vihervarpusia. Hyvin urpiaisten kanssa toimeentulevat vihervarpuset noukkivat tiaisilta tippunutta siemensekoitusta, mutta hirssinsiemenet ovat kaikkein mieluisinta syötävää. Vaikka vihervarpuset ruokailevatkin yleensä maassa, huomasin meidän pihan lintujen oppineen syömään myös jyväautomaatista. 

Vihervarpuset ovatkin  vasta opettelemassa ruokintapaikkalinnuiksi, sillä vuosien 1989 - 2007 lintuseurannassa niiden on huomattu yleistyneen eniten kaikista linnuista erityisesti Väli-Suomessa. Yhdeksi syyksi on epäilty myös sitä, että lintu on alettu tunnistaa vasta 1990-luvun alussa. 

Jos kuulet näinä viikkoina tauotonta siritystä pihapiirissä tai metsän ruokintapaikalla, katselepa ympärillesi, vihervarpusparvihan siellä puikkelehtii oksistossa. Koiraat lentävät perhosmaisesti lepattaen laulaessaan ja välillä istahtavat oksalle jatkamaan säettään. 

 

Tutkijat ovat havainneet pohjoiseen jäävien kesälintujen höyhenpuvun paksuuntuvan talveksi.  Esimerkiksi Moskovan seudulla tehdyn tutkimuksen mukaan vihervarpusella on talvella höyheniä keskimäärin yli 2000, mutta kesällä vain hieman alle 1500.  Höyhenmäärän ero on tutkijoiden mukaan merkittävä. 

Monet metsiemme lintulajit ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan eteläsuomalaisen talousmetsäalueen lintujen kokonaisparimäärä väheni lähes viidenneksen 22 vuoden aikana. Lajien populaatioiden pieneneminen johtui osalla lajeista ensisijaisesti ilmastonmuutoksesta ja osalla taas metsätaloudesta, kuten vihervarpusella. Vihervarpunen suosii vanhoja kuusivaltaisia metsiä, siksi niiden avohakkuut vaikuttivat lajin vähenemiseen ensisijaisesti.

Aamulla, piha täynnä nokkijoita

suuri peippoparvi
mukanaan muutama vihervarpunen
saapunut pihaan parahiksi
Miten ilolla heitä tervehdimme
onnentuntein hypähtelyä
ja kaikkialla vilisevää peippomaista hyyrystelyä
kauneutta tätä, osaksemme tullutta katselimme
Heitimmepä portailta pihaan siemeniä
lisävoimaa matkalaisille

Helena Silvia 

 
Lähteet: Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 18.3.2015; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; LuontoPortti; Peda.net; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät?; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Risto A. Väisänen, Valtakunnallinen linnustonseuranta. Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta 1989 – 2007; suomenluonto.fi; Suomen ympäristökeskus Syke, tiedote 7.1.2016;Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ymparisto.fi; Helena Silvia ”sylvia” Runoblogi Elämän puutarhassa, alkuosa runosta 8.4.2017.

LUE LISÄÄ

Helmikuussa mennään pitkin askelin kohti valoa

Oletko koskaan miettinyt, mistä helmikuu on saanut nimensä? Tämänpäiväisellä metsälenkillä huomasin osuvaksi helmikuun nimen: kuusien ja koivujen oksien kärjissä väikkyi kirkkaiksi helmiksi jäätyneitä vesipisaroita. Lounais-Suomessa helmikuuta on kuvattu sanoin Mettä on jäähelmes, Itä-Suomessa Metsä on tilkassa ja lännempänä pyynsilmällä tai vesihilkalla.

Tammikuu on ollut talven sydänkuista ensimmäinen, siis isotammi vanhassa kielenkäytössä, sitä seuraava kuukausi eli helmikuu oli puolestaan pikkutammi. Itä-Suomessa helmikuuta on kutsuttu myös kaimaloksi eli kaimalkuuksi, koska pikkutammi on tammikuun pieni kaima eli kaimalo.

Ennen aikaan ei toivottu liian lauhaa helmikuuta, sillä ”Helmikuun helpot päivät maksetaan maaliskuussa”.

2000-luvulla kylmimpien päivien mediaani eli keskimmäinen päivä­määrä on ollut Ilma­tieteen ­laitoksen tilastojen mukaan 6. helmi­kuuta, mutta kylmin kuukausi on ollut tammikuu.

Koska helmikuussa pyryttää usein, kuukautta on sanottu myös kinosten käärittäjäksi. Helmikuun pyryt ovat kuitenkin oiva merkki kalastajille, sillä silloin matikka kutee matalissa lahdissa ja käy helposti pyydykseen. Tänä aamuna tuttavani Simo lähti päiväksi pyytämään mateita Taipalsaaren vesille.

Saimaannorpat tarvitsevat lumikinoksia, koska helmikuun lopulla norppaemo synnyttää kuutin lumipesään, jonka se on kaivanut kinokseen Saimaan rannan tuntumaan.

Matin-päivä 24.2. on kevättalven alku, ja lumi alkaa näyttää sulamisen merkkejä. Ennen vanhaan on puhuttu myös Varis-Matin päivästä, koska tuolloin varikset alkavat vilkastua ja olla äänessä, lisäksi talvea karkuun etelämmäksi muuttaneet varikset palaavat kotipuoleen. Asuinseudullani Lappeenrannassa varikset viettävät talvenkin, mutta Torniosta kotoisin oleva tuttavani Valde odottaa variksia saapuvaksi helmikuussa.

Myös talojen räystäistä tippuvia vesiä ja niistä muodostuvia jääpuikkoja seurattiin tarkasti: Jos Matin-päivänä on pitkät puikot räystäällä, se tietää pitkää kevättä. Puolestaan varhaista kevättä odotettiin, jos ruukkukasvit alkoivat kasvaa jo helmikuussa tai jos kissan kiima osui helmikuun alkupäiville. Mikäli aamut olivat helmikuussa sumuisia tai kuuraisia, sen arveltiin ennustavan hallaa elokuussa.

Yllä oleva pätee ns. normaaleina vuosina, mutta tämän vuoden helmikuu on oma luku sinänsä. Etelä-Suomi on lumeton, ja pitkälle Keski-Suomeen asti on vain hyvin vähän lunta. Leudon talven vuoksi myös norpan pesintä on vaarassa. Pohjoisessa puolestaan lunta on vaikka meille muille jakaa. Postauksen kuvat ovat viime vuodelta, jolloin lunta oli runsaasti eteläisintä Suomea myöten.

  

Vaikka helmikuu onkin hiljaisin lintukuukausi, kirkkaina kauniina talvipäivinä on mukava retkeillä ja tutustua talvilintuihin. Kylmyyden keskellä pöllöt ja käpylinnut aloittelevat pesintöjään, ja aikaisina vuosina ensimmäisiä muuttolintuja voi havaita jo helmikuun lopulla, kuten tänä vuonna. Leutoina päivinä meidänkin pihassa varhaisimmat mustarastaat aloittelevat laulukauttaan. Mustarastaista puheen ollen mustarastaspariskunta kasvatti tänä talvena pääkaupungissa yllättäen helmikuussa pesyeen, jonka poikaset lähtivät pesästä viikolla seitsemän eli muutama päivä sitten.

Helmikuussa kannattaa myös suunnata avoinna olevien jokien ja koskien äärelle, jolloin saatat nähdä koskikaroja niiailemassa purokivillä.

 

Talvimetsässä liikkuessasi voit kuulla tiaisten hiljaista ääntelyä. Tarkkailepa silloin niiden liikkumista havupuiden oksilla. Tiaislajien välille voisi tulla turhaa kilpailua, elleivät ne ruokailisi vähän eri kohdissa puuta. Kuusitiaisen kätköt ovat kuusessa oksankärjissä, hömötiainen ruokailee oksan tyvipuolella, yleensä sen päällä. Töyhtötiainen puolestaan nauttii ruokaansa oksan keskivaiheilla ja sen alla. Puukiipijä lennähtää rungon tyvelle ja lähtee kiertämään sitä ylöspäin tutkien samalla, mitä kaarnan raoista löytyy. Talitiainen ja sinitiainen eivät tee varastoja kuuseen, sillä ne viihtyvät lehtipuissa.

Helmikuussa yöt alkavat selvästi lyhentyä. Silti Etelä-Suomessa on pimeää kuukauden alussa noin 13 tuntia ja pohjoisessa 14 tuntia, kuun lopussakin lähes puoli vuorokautta. Aikaa tähtitaivaan tutkiskelulle riittää vielä oikein hyvin, sillä talven pakkaset tekevät ilmasta usein kirkkaan.

 

Kun Rooman kaupunki perustettiin 700-luvulla ennen ajanlaskun alkua, otettiin käyttöön kalenteri, jossa oli vain kymmenen kuukautta. Loppuvuodella ei ollut roomalaisille merkitystä, koska se ei ollut viljelykautta. Kaupungin toinen kuningas Numa Pompilius lisäsi sitten kalenteriin tammi- ja helmikuun, joista sijoitti helmikuun vuoden viimeiseksi kuukaudeksi. Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi Julius Caesar määräsi 46 ennen ajanlaskun alkua otettavaksi käyttöön juliaanisen kalenterin, joka yhtenäisti kalenteria määrittelemällä vuoden 365 päivän mittaiseksi. Tällöin vuoden alkamisajankohta määrättiin alkavaksi 1. tammikuuta. Ongelmallinen karkauspäivä tarkistettiin myöhemmin nykyisenlaiseksi gregoriaaniseen kalenteriin, joka otettiin käyttöön 1582.

Helmikuun latinakielinen nimi februarius tulee sanasta februa, joka oli roomalaisten sovinto- ja puhdistusjuhla. Englanniksi helmikuu on February, saksaksi Februar, ruotsiksi februari, viroksi veebruar ja küünlakuu sekä venäjäksi февраль (fevral). 

 
Jos olet syntynyt helmikuussa,
on sinulla varmaan lunta suussa.
Laulava koira näin visersi
ja tuostapa tulikin mieleeni:
Lumesta – kautta karhunkallon –
pyöritän sinulle onnenpallon.

Elina Karjalainen

Lähteet: Anniina Wallius. Yle uutiset 23.2.2013/William Rasmussen, tanskalainen Videnskap-tiedesivusto; Anssi Alhonen, taivaannaula.org; Asko Palviainen, Helsingin yliopiston almanakkatoimisto; Heli Saavalainen, Helsingin Sanomat 21.1.2020; Helsingin Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry; HS Sanakirja.org; Ilmatieteen laitos, Ilmasto-opas; Juhlakalenteri 2019 - 2020; Metsähallitus, luontoon.fi; rtodoksikirkko; Suomen Luonto 25.1.2019; Suomen ympäristökeskus SYKE, www.ymparisto.fi; tunturisusi.com; Turun Sanomat. Lukemisto 15.3.2008; Tähtitieteellinen yhdistys Ursa; Wikipedia; Elina Karjalainen, Helmikuu. Uppo-Nallen kuukausilorut.

LUE LISÄÄ