lauantai 26. tammikuuta 2019

Tänä viikonloppuna pihabongaillaan jo 14. kerran!

Jokatalvinen BirdLifen järjestämä Pihabongaus on taas täällä! Joko sinulla on aiempaa kokemusta Pihabongauksesta vai aiotko osallistua tapahtumaan kenties ensimmäisen kerran? Viime vuonna talitiainen oli minun listassani kärkisijalla, eikä ihme, sillä se kuuluu Pihabongauksessa tavattujen lajien kärkikymmenikköön. BirdLifen vuoden takaisten tulosten mukaan urpiainen oli Suomessa talitiaisen jälkeen runsain lintulaji, seuraavaksi eniten esiintyi keltasirkkuja, sinitiaisia ja pikkuvarpusia. Meidän pihassa urpiaisia näkyi talven mittaan aika vähän, mutta muut listassa mainitut linnut olivat ruokintapaikkamme vakiovieraita


Vuoden takainen tarkkailuviikonloppu oli säältään pilvinen ja kostea, minkä vuoksi pihalla näytti nuhruisen harmaalta. Lämpöasteita oli pari kolme, niinpä linnut löysivät syötävää metsästä eivätkä tulleet pihapiiriin. Tänä vuonna tammikuun napakat pakkaspäivät jatkuvat, mikä saanee linnut hakeutumaan ruokintapaikoille juuri bongauksen aikaan.

Pihabongaus järjestetään nyt Suomessa 14. kerran, mutta Brittein saarilla pihalintuja on havainnoitu jo 40 vuotta. Sieltä "Big Garden Birdwatch" -niminen tapahtuma onkin napattu niin meille kuin muihinkin Euroopan maihin.



Edellisessä Pihabongauksessa Suomessa oli 14 500 havainnointipaikkaa, Ruotsissa 18 000 ja Norjassa 8500 sekä Virossa 1700 paikkaa. Brittein saari on ihan oma lukunsa; viime vuonna siellä tarkkailtiin talvilintuja 420 000 paikalla, joilla havaittiin lähes seitsemän miljoonaa lintuyksilöä!
Viime talven Pihabongauksessa meillä nähtiin keskimäärin 43 lintuyksilöä kullakin tarkkailupaikalla ja kaikkiaan 105 lajia. Eri maiden bongaustulosten vertailu kertoo eroista ja yhtäläisyyksistä.




Tali- ja sinitiaiset ovat tavallisimmat lintulaudoilla kävijät niin meillä kuin kaikissa bongaukseen osallistuvissa maissakin. Sen sijaan varpuset ovat vähentyneet Suomessa niin, että laji oli Pihabongauksessa kymmenentenä, vaikka se on Länsi-Euroopassa runsain laji. Pikkuvarpusten määrä on kasvanut maassamme varpusten kustannuksella, sen sijaan esimerkiksi Brittein saarilla tämä laji on vähentynyt. Pohjois-Euroopan tyyppilajit urpiainen ja keltasirkku eivät ole Länsi-Euroopassa edes 25 runsaimman joukossa, mutta meillä ne olivat kärkikolmikossa esiintymisrunsaudeltaan.



Pihabongauksen avulla saamme tärkeää tietoa lintukantojen ja talvilinnuston muutoksista. Esimerkiksi reilussa kymmenessä vuodessa viherpeippojen määrä on maassamme romahtanut ja hömötiaisten taantunut, mutta mustarastaat ja tiklit ovat yleistyneet.

Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa: Tarkkaile. Tunnista. Laske. Ilmoita. Tervetuloa mukaan tunniksi tänä lauantaina tai sunnuntaina!

--
Metsä komeilee huurrepuvussaan.
Pehmeää hämärää koko päivän.
Vain lintulaudalla on liikettä.
 

--
Lähteet: Birdlife. Tapahtumat. Pihabongaus; BirdLife tammikuu 2019; Liisa Leppänen, Tutulla tiellä. Runoja ja muistikuvia Kivijärveltä 24.10.2013.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Kyynelehtivä kääpä

Metsissä liikkuville käävät ovat varsin tuttu näky. Mitä vanhempi ja luonnontilaisempi metsä on kyseessä, sitä enemmän kääpiä ja kääpälajeja yleensä näkyy. Suomessa on havaittu noin 230 erilaista kääpälajia, mutta vanhojen metsien kadotessa myös kääpälajit ovat uhanalaistuneet.

Lappeenrannan Pappilanniemi on oikea käävänmetsästäjän paratiisi, sillä alueella kasvaa runsaasti erilaisia kääpälajeja. Rehevästä lehtokasvillisuudesta ja jyhkeistä rantakallioista tunnettu Pappilanniemi on arvokas elinympäristö lahopuita tarvitseville lajeille ja kolopesijöille. Saimaata mukailevan luontopolun varrelta voit havaita myös jääkauden kallioon jättämiä merkkejä, kuten minäkin, kun kuvasin alla näkyviä kääpiä lokakuussa.

Käävät kuuluvat kääväkkäisiin, kuten myös vahverot, haarakkaat ja orakkaat. Käävät ovat siis sieniä, jotka yleensä kasvavat lahoavalla puulla. Suurin osa käävistä ei itse tapa puuta, vaan lahottaa jo kuollutta puuaineista, eivätkä ne siten ole metsän kasvulle haitallisia. Sen sijaan juurikäävät voivat aiheuttaa pahaakin tuhoa.


Kantokääpää voi havaita yleisesti havupuilla kuusen ja männyn levinneisyysrajalle asti pohjoisessa, toisinaan sitä esiintyy myös lehtipuissa, kuten lepissä, koivuissa ja metsälehmuksissa. Voimakkaasti hapanimelälle tuoksuva kantokääpä kasvaa hitaasti jopa parikymmenuotiaaksi ja parhaimmillaan 20 leveäksi. Nopeakasvuisen kantokäävän tunnistat sen lakin reunasta puristuvista kirkkaista vesipisaroista.

Vaikka näemme puun pinnalla käävän eli itiöemän, puun sisällä elää sen monivuotinen rihmasto. Itiöemän alapinnan pilleissä muodostuvat itiöt, joiden avulla kääpä lisääntyy.



Suurikokoisista ja yleisistä käävistämme puunkova kantokääpä on mielestäni kaunein ja värikkäin. Kantokääpä on kiilan muotoinen, sen yläpinta on hieman kupera sekä selvästi vyöhykkeinen. Vanhimmat osat ovat kiiltävänmustia, kun taas sen reuna on usein kirkasvärinen, oranssinpunainen tai violetti.


Käävät ovat osa luonnon monimuotoisuutta. Lahottajasienten toiminnan ansiosta hajoava puuaines muodostaa hyviä elinympäristöjä tarjoamalla useille eliöille suojaa ja ravintoa. Nämä vanhat lahoavat puut ovat tärkeitä monille linnuille, pikkunisäkkäille sekä kovakuoriaisille ja hyönteisille, sammalille ja sienille. Käävät ovat siis erittäin merkityksellisiä metsäekosysteemeissä, sillä ilman niitä metsä ei voisi uusiutua luonnollisesti.



Iittalan, Arabian ja Röstrandin muotoilupäällikkö Irina Viippola on ollut mukana suunnittelemassa muun muassa Arabian Suomi 100 -juhlavuoden mukeja ja tuntee suomalaisen mielenmaiseman astioiden kautta. Hänen mukaansa luonto tekee asioita hyvin ihmeellisellä tavalla ja muodot – kuten käävän muoto – ovat hänestä erittäin inspiroivia. Viippolan mielestä on nautittavaa koskettaa kääpää paljain sormin ja sivellä sitä sitten koko kädellä.

Katso
kuinka kaunis
on koivun runko
ja tuo kääpä
joka kasvaa
siinä kiinni
kuin tatti.

Sen pinta
on kuin
kylmää ja kosteaa
satiinia.
Tiedätkö
mikä laji se on?

Lähteet: Etelä-Karjala. Retkikohteet ja reitit; Irina Viippola; Jarkko Korhonen, Pirjo Penkkimäki, Suuri suomalainen sienikirja; Jonna Saari, Retkipaikka; Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta, Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa; Kai Aulio, Tiedebasaari 2.10.2011; Krister Karttunen, Kotimaan luonto-opas; LuontoPortti, haastattelussa filosofian tohtori, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Heikki Kotiranta; Lusto - Suomen Metsämuseo; Mauri Korhonen, Tunnista sieni; Pinkka. Lajintuntemuksen oppimisympäristö; Suomalainen luonto. Kotimaan maisema lähikuvassa. Toimitusneuvosto; V. Kankaanhuhta, J. Väkevä, Luke Luonnonvarakeskus; Petri Kuhmo, Kääpä 19.6.2012, Lahti Sounds Poetry.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Närhi, metsän jalokivi

Kräääk, kräääk! - Metsästä kantautuva ääni kuulostaa melkein auton vaihdelaatikon rutinalta, kun vaihde ei millään meinaa mennä silmään. Ääni ei kuitenkaan lähde yhdestäkään moottoriajoneuvosta, vaan tällaiselta närhen käheä huuto voi kuulostaa. Närhen tieteellinen nimi on Garrulus glandarius, jonka jälkimmäinen osa tarkoittaakin lavertelijaa tai suulasta. Närhellä on lisäksi kimeitä naukaisuja ja kurahduksia, mutta alkukeväällä sen äänivalikoima laajenee. Se on myös taitava matkimaan muita lintuja, muun muassa kana- ja hiirihaukkaa. Suurimman osan vuotta närhi on äänekäs ja helposti havaittava, mutta pesimäaikaan piilotteleva ja hyvin hiljainen tiheissä kuusikoissa eläjä. 



Suurimman osan vuotta lintu pysyttelee havumetsän suojissa, mutta talven pakkasissa se saattaa hakeutua lintujen ruokintapaikalle. Pähkinät ovat närhen mieliruokaa, mutta meidän pihassa se näyttää nokkivan mielellään talipalloja. Kun närhi on paikalla, muut linnut odottavat vuoroaan. Satunnaisista vierailuistaan huolimatta närhi ei ole sopeutunut elämään kaupungissa. 

Koska närhi on kaikkiruokainen, se tonki aikoinaan mielellään talojen takapihojen tunkioita. Siitä se sai nimen paskonärhi, kun Virossa puolestaan sitä kutsuttiin nimellä pasknäär. Närhi kerää syksyllä varastoja, joita tosin muutkin linnut hyödyntävät talven mittaan. Närhen mieltymys pieniin perunoihin on pantu merkille, minkä vuoksi närheä on sanottu myös pottuhaukaksi tai perunateereksi. Närhi on vähemmän arvostettu, kuten muutkin varislinnut. Se voi johtua rääkyvästä äänestä ja sen tavasta ryöstellä pikkulintujen pesiä. Närhi syöttää poikasaikana kaikenlaista eläinravintoa poikasilleen ja silloin sen mielipuuhaa on peipon sekä rastaiden pesien rosvoilu.

Naakan kokoinen närhi on värikäs lintu, kuin metsän ”jalokivi”. Tämän yleisväriltään harmaanpunertavan, siilitukkaisen linnun pää on ilmeikkään mustaviiruinen. Närhen mustien siipien ja pyrstön taivaansinisestä siipitaipeesta erottuu kaunista kirjailua. Tarkkakatseinen ja terävä-älyinen närhi onkin meidän tuttavaperheen tyttären lempilintu, koska hänen sympatiansa ovat vähemmän suosittujen puolella ja koska närhi on kaunis. 



Närhen merkitys lajistollisen monimuotoisuuden edistäjänä on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka se kerää tammenterhoja ja pähkinöitä talvivarastoihinsa levittäen sillä tavalla tammia sekä pähkinäpensaita laajalle, jopa kilometrien päähän emopuusta. Tammi on nimittäin luonnon tärkeä tukipilari ja useiden eliöyhteisöjen avainlaji Suomessa, koska se tarjoaa elinympäristön ja ravintoa noin 50 uhanalaiselle eliölajille, selvittää Hanna Kettunen kasvibiologian alaan kuuluvassa tutkimuksessaan.

Te oottako kuullu juttua tätä.
Kun tuli närhelle hirveä hätä.
Sai kutsun se metsänjuhliin, aivan totta
ja siitähän se syntyikin aikamoinen soosi ja soppa.
Kun ei ollut pukua hienoa niin,
vaikka kaikki kopat pengottiin.
Ei löytynyt sopivaa untuvaa,
ei höyhentä, ei sulkaakaan.
Ei auttanut närhen muuta kuin kerjuulle lähteä
Ja saatiinhan vihdoin närhelle puku.
Ja sen lupasi pyhästi koko suku, että höyhenet kyllä tuodaan takaisin.
Mutta kun tuli höyhenten palautusaika
närhi ei luopunutkaan untuvastakaan vaikka luvattu oli joka höyhen takaisin antaa.
Vaan siitäpä suuttuikin metsänväki joka närhen kierouden näki.
Ei närhet vieläkään rauhaa saa
vaan täytyy niiden vaeltaa paikasta toiseen peloissaan.


Lähteet: BirdLife 20.5.2018; BirdLife 21.9.2018; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Hannu Järvinen, Lempäälän – Vesilahden Sanomat 14.10.2015; Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 2.3.2015; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies, Yle Luonto 12.10.2016; Maarit Peltokorpi, Närhen sulat.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Tikarin terä meteoriittiraudasta

Meteoroidit ovat avaruudessa kiitäviä erikokoisia kiven kappaleita ja siruja tai jopa pölyhiukkasia. Kun ilmakehän ulkopuolelta tuleva kivi kohtaa ilman, se saa kiven palamaan ja muuttumaan meteoriksi eli tähdenlennoksi, joka havaitaan alle sekunnin kestävänä valoilmiönä. Suuria avaruudessa liikkuvia kappaleita kutsutaan puolestaan asteroideiksi. Useimmat niistä ovat kooltaan muutamia kilometrejä.

Jos avaruuskivi putoaa maahan saakka, sitä sanotaan meteoriitiksi. Useimmat meteoriitit ovat peräisin Marsin ja Jupiterin ratojen välistä. Lisäksi tunnetaan noin 50 Marsista ja runsaat 40 Kuusta peräisin olevaa meteoriittia, jotka ovat sinkoutuneet avaruuteen suurissa meteoriittitörmäyksissä.

Suomesta on löydetty tähän mennessä 14 meteoriittia, joista kuuden on nähty putoavan. Löydetyt meteoriitit eli taivaskivet ovat olleet kivimeteoriitteja, paitsi yksi oli rautameteoriitti. Meteoriittien alkuaineet ja päämineraalit ovat samoja kuin Maassa, mutta meteoriiteissa alkuaineiden runsaussuhteet ja pitoisuudet ovat erilaisia kuin Maan kivissä.


Wikipedian määritelmän mukaan pudonneen meteoriitin aiheuttamaa kuoppaa voidaan kutsuta törmäyskraatteriksi, meteoriittikraatteriksi tai kraatteriksi, joka on siitä luultavasti yleisimmän käytetty ilmaisu. Kraatteri syntyy, kun asteroidi tai komeetta törmää suuremman kappaleen pintaan kosmisella nopeudella. Meteoriitin kosminen nopeus voi olla jopa 40 - 60 km/s. Maailmanlaajuisesti törmäyskraattereita tunnetaan 180 - 190, Suomestakin toistakymmentä, niistä suurin osa on järviä.

Kaikki Suomen kraatterit ovat kymmeniä tai useita satoja miljoonia vuosia vanhoja. Suomen kraatterijärvistä Lappajärvi on suurin ja nuorin. 76 miljoonaa vuotta sitten tuolle alueelle kosmisella nopeudella törmännyt kilometrin kokoinen kappale aiheutti valtaisan räjähdyksen, niin että kaikki elämä kuoli 200 - 300 kilometrin säteellä. Törmäyksessä syntyi halkaisijaltaan 22-kilometrinen kraatteri, josta muotoutui myöhemmin Etelä-Pohjanmaan maakuntajärvi, 24 km pitkä ja 13 km leveä Lappajärvi.

Suomen uusin kraatterilöytö sijaitsee Keski-Suomessa Saarijärvellä osittain Summasjärven alla. Tämä Helsingin yliopiston, Geologian tutkimuskeskuksen sekä Tarton yliopiston yhteistyönä tehty löytö nostaa Suomen maailman kärkimaihin kraattereiden löytämisessä. Tieto Suomen 12. kraatterista julkaistiin 25.6.2018.


Kuva Jouko Varonen Kheopsin pyramidi

Vuonna 1922 löydetty faarao Tutankhamonin hauta on yksi parhaiten säilyneista haudoista Egyptin Kuninkaidenlaaksossa. Kolme vuotta myöhemmin arkeologi Howard Carter löysi Tutankhamonin muumiosta sen oikean reiden ympärille käärityn tikarin, jonka terä on rautaa ja tuppi kultaa. Noin 90 vuotta myöhemmin egyptiläis-italialainen röntgenspektrometritutkimus kuitenkin paljasti, ettei tikarin rautainen terä olekaan tältä planeetalta. Tutkimuksissa terän havaittiin olevan meteoriitin tuomaa materiaalia, sillä se sisältää 10 % nikkeliä ja 0,6 % kobolttia, jotka molemmat esiintyvät meteoriittiraudassa. Tikaria onkin pidetty avaruuden lahjana Egyptin hallitsijalle!

Virossa Saarenmaalla sijaitsevaan Kaalin kylään putosi arviolta 7500 – 7600 vuotta sitten meteoriitti, jonka aiheuttamia tuhoja on verrattu pienen atomipommin räjähdykseen. Se hajosi kappaleiksi viidestä kymmeneen kilometrin korkeudessa ja satoi maan pinnalle palasina, joista suurin on saanut aikaan halkaisijaltaan yli 100 metriä leveän ja noin 20 metriä syvän Kaalin kraatterin.

Kraatteria on perimätiedon mukaan pidetty aikoinaan pyhänä palvontapaikkana. Sitä reunustavat vanhan kivimuurin jäänteet, mikä puolestaan kertonee kraatterialueen käytöstä muinaislinnoituksena. Tämä Viron harvinaisin luonnonnähtävyys ja koko Euraasian vaikuttavin kraatterikenttä on maailman nuorimpien suurkraatterien joukossa kahdeksantena. Tyttäreni vieraili tuolla alueella menneenä kesänä, kuvat ovat hänen ottamiaan.
 
Kraatterijärven ikä on kiinnostanut myös kulttuurintutkijoita, koska Kaalin meteoriittia on monien kansojen runoudessa soviteltu voimakkaan valoilmiön syyksi, näin muun muassa Kalevalassa, kuten huomaat tekstin alla olevasta 47. runosta. Runossa mainitaan Aluenjärvi, se onkin Kalevalanjärven ohella Kaalinjärvestä vanhoissa kansanrunoissa käytetty nimi. Kalevalassa mainittu räjähdys on pahasti ristiriidassa tutkijoiden arvioitten kanssa eikä ole voinut tapahtua 7500 vuotta sitten, mutta 4000 vuotta sitten tapahtuneeksi se sopisi. Jos geologit ovat oikeassa, on kansantaruille etsittävä toista selitystä.

Keski-Siperiassa Venäjällä tapahtui 30.6.1908 erittäin voimakas räjähdys, jonka varmaa syytä ei tiedetä vieläkään. Tämä lähihistorian suurin, Tunguskaksi nimetty räjähdys vastasi jopa 185:tä Hiroshiman atomipommia. Seismografit rekisteröivät tuolloin maanjäristyksen, jonka voimakkuus oli noin viisi Richterin asteikolla.

Valtavan räjähdyksen ääni kuultiin 1200 kilometrin päässä sijaitsevissa kylissäkin. Räjähdyksen voimasta kertoo sekin, että sen aiheuttaman ilmanpaineen seuraukset havaittiin Isossa-Britanniassa saakka. Räjähdys kaatoi 80 miljoonaa puuta, mutta sen ei tiedetä vaatineen kuolonuhreja tapahtumapaikan syrjäisyyden vuoksi. Mikäli Tunguskan kappale olisi osunut suurkaupunkiiin, miljoonat ihmiset olisivat todenäköisesti menettäneet henkensä. Todisteaineiston vähäisyyden vuoksi Tunguskan räjähdykselle on esitetty suuri joukko kilpailevia teorioita, mutta yleisin teoria on, että ilmakehässä räjähtänyt suuri meteoriitti aiheutti tuhot. Tunguskan arvoitus on kuitenkin edelleen ratkaisematta.

Taivas reikihin repesi, ilma kaikkiin ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.

Sanoi vanha Väinämöinen: ”Veli, seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan, saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen, outo valkea valahti
yläisistä taivosista alaisihin maaemihin,
jos olisi kuun kehänen eli päivän pyöryläinen!
--
Vaimo vastaten sanovi, itse virkki, noin nimesi:
”Tuli tuosta mennessänsä, valkeainen vierressänsä
ensin poltti paljo maita, paljo maita, paljo soita;
viimein vierähti vetehen, aaltoihin Aluen järven:
se oli syttyä tulehen, säkehinä säihkyellä.

”Kolmasti kesäisnä yönä, yheksästi syksy-yönä,
kuohui kuusien tasalle, ärjyi päälle äyrähien
tuon tuiman tulen käsissä, varin valkean väessä.

”Kuohui kuiville kalansa, arinoille ahvenensa.
Kalat tuossa katselevat, ahvenet ajattelevat,
miten olla, kuin eleä: ahven itki aittojansa,
kalat kartanoisiansa, kiiski linnoa kivistä.
--
”Jo vettyi Aluen järvi, pääsi päältä äyrästensä
sijallensa entiselle yhtenä kesäisnä yönä. 


Lähteet: Anna Nuutinen, Ilta-Sanomat, ulkomaat 25.1.2017; Anniina Vallius Yle Uutiset ulkomaat 1.6.2016, 3.11.2017; Antti Halonen, Ilta-Sanomat 2.6.2016; Daniella Comelli, The meteoritic origin of Tutankhamun's iron dagger blade 20.5.2016; Jakob Priess, Tieteen kuvalehti Tieku 2.1.2018; Järviwiki; Järviwiki, Miikala 3.6.2017, Matti Lindholm; Kimmo Aaltonen, Kaalin meteoriitin jäljet kielessä; Lasse Yde Hegnet, Tie; Maiju Karhunen, Kotimaa 19.10.2014, Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström; Mikko Naalisvaara, Yle Uutiset; Minna Meriläinen-Tenhu Helsingin yliopisto. Luonnontieteet. Tiedote 26.6.2018; Professori Martti Lehtisen esitelmä meteoriiteista; Retkipaikka; Sakari Nummila, Ursa. Tähdet ja avaruus 11.12.2018; Sami Rainisto, Tekniikan maailma, Teknologia, Tiede 23.1.2017; Suvi Syrjä, Ursa; Tieteen kuvalehti 21.11.2017; Tuomas Kangasniemi, Tekniikka&Talous 30.6.2008; Tähtitieteellinen Yhdistys Ursa 24.8.2018, 6.8.2012, 17.12.2018; ursa.uranuslehti; visit estonia, Viron virallinen matkailusivusto; Wikipedia; Yle. Kraatterit; Kalevalan runo Seitsemäs viidettä (47).