lauantai 18. toukokuuta 2019

Muualla May, meillä toukokuu

Tiesitkö, että ennen kevät-sanan vakiintumista kieleemme käytimme talven ja kesän välisestä ajanjaksosta nimitystä touko. Touko on yksi suomen kielen vanhimmista sanoista ja sillä on vastineita kaikissa sukukielissämme kaukaista unkaria myöten. Siellä kevät tunnetaan nimellä tavasz.















Myöhemmin meillä siirryttiin käyttämään sanaa kevät ja touko erikoistui tarkoittamaan ennen kaikkea kylvötöitä. Kuukauden nimeen touko siirtyi luontevasti, koska toukotyöt ajoittuvat juuri toukokuuhun. Silloin touotaan eli tehdään toukoa, kylvetään, kuka kasvimaallaan, kuka pelloillaan. Muita kansanomaisia nimiä toukokuulla ovat sulamakuu, mahlakuu ja kyntökuu.













Toukokuun nimi ja sen merkityssisältö ovat kaikille nykysuomalaisillekin täysin tajuttavissa, sillä maanmuokkaus ja kylväminen muodostavat varhaiskevään tärkeimmän vuotuistoimituksen: uuden sadon valmistelun. Uuden kuun syntymisen jälkeistä aikaa on pidetty suotuisimpana hetkenä kevätkylvöille, kun taas kuunkierron viimeistä päivää huonoimpana.

Suomenkieliset kuukaudennimet poikkeavat eurooppalaisista, koska meillä ne on nimetty yleensä vuodenkierron mukaan eli mitä töitä missäkin kuussa on tehty. Monissa muissa kielissä käytetään roomalaisia nimityksiä, jotka ensin levisivät germaaneille ja näiltä muihin kieliin. Jopa viron ja venäjän kielessä käytetään latinalaisperäisiä nimityksiä. Meidän toukokuumme on ruotsiksi maj, saksaksi Mai, espanjaksi mayo ja viroksi mai sekä latinaksi Maius roomalaisen jumalan Merkuriuksen äidin mukaan.


Varsinkin entisajan ihmisille maan ja vesien keväinen avautuminen oli suuri ilon ja ihastuksen aihe, tae elämän jatkumisesta. Varsin sattuvan värssyn on Mikael Agricola kirjoittanut Rucouskirjaansa toukokuun kohdalle. Viimeisin säe on muuten terveysopillinen neuvo suonta iskettäville potilaille, että muuten paitsi käsiin kuppaaminen on hyvä asia.

Koko luonto nyt virkoopi,
Meri, maa ja taivas ihastuupi.
Iloitkoon siis vanha ja nuori.
Linnut laulavat ja maa on tuore
Kylve ja älä yrttejä säästä,
älä kädestä ja käsivarresta verta päästä.

  
Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Edith Holden, Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906; Heikki Hurtta, Kotimaisten kielten keskus Kotus; kirlah-kielet.blogspot.com 8.11.2007; Klaas Ruppel, Kotimaisten kielten keskus; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Vuorenkilpi, perenna ja voimaruoka

Ikivihreä, helppohoitoinen herttavuorenkilpi on lähes joka kodin perusperenna. Se on vähään tyytyväinen, vaatimaton kivikkojen puutarhakasvi, joka menestyy varjossakin. Vuorenkilpi ei kuulu peruskasvistoomme vaan on kotoisin Itä-Aasiasta. Juurakonpaloista se saattaa levitä kukkapenkkien ulkopuolellekin puutarhajäte- ja maakasoille

Vuorenkilven tunnistaa isoista, leveän herttamaisista lehdistä sekä korkeista, vanojen latvassa olevista ruusunpunaisista kukinnoista touko-kesäkuussa. Kasvin nahkeat lehdet säilyvät vihreinä läpi talven.


Tiesitkö, että maaperennana käytettävä vuorenkilpi taipuu myös juomaksi ja sitä voi jopa hyödyntää kokkailuissa? Villiruokalähettiläänä tunnetuksi tullut kokki-kirjailija Sami Tallberg sai idean vuorenkilven hyödyntämiseen aikoinaan Villimies Heikki Ruususelta, joka on ammattikeräilijä ja villiruokakouluttaja.

Mustanruskeat, talven aikana luonnostaan fermentoituneet eli hiostuneet lehdet tuottavat kuumassa vedessä haudutettuna kauniin, syvän kuparinvärisen uutoksen, joka tuoksuu ja maistuu tattarihunajalle sekä vienosti mentolille. Uutosta voi juoda sellaisenaan tai käyttää sitä vaikkapa booliaineksena. Tällainen uutos tunnetaan alkujaan venäläisenä taikajuomana, sillä itäisissä vuoristoissa ja muissa ankarissa olosuhteissa elävät kansat ovat juoneet sitä jo pitkään. Siperiassa se on arkinen juoma, kuten meillä kahvi konsanaan.



Venäjällä tätä juomaa kutsutaan Mongolian teeksi ja englanninkielisessä kirjallisuudessa se kulkee nimellä Siperian tee. MTT:n entisen yliagronomin, yrttiguru Bertalan Galambosin mukaan vuorenkilpeä käytetään Venäjällä lisäämään jaksamista. Vuorenkilven voimaa ihmiskehossa ei ole todistettu, mutta venäläisissä eläinkokeissa on hiirillä saatu merkittäviä tulosten parannuksia kestävyydessä. Juoma piristää ja antaa suorituskykyä, mikä on todistettu Suomessakin hiirikokeissa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Mikkelissä.

Yön pisarat eivät jäätyneet vaan puhkesivat aamulla
soimaan vuorenkilpien lehdillä.
Taivaan siniharmaat helmat hipovat
vihreää tanssimattoa, sävyt heijastavat
valoa,
ihmisen uskosta huo
limatta
yhä uudelleen
kaiken pimeän lävitse virtaavaa

riemua.

Lähteet: LuontoPortti. Kurssit ja koulutus, Villiyrtti 22.4.2019; OmaKoti; Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja 2016; Sampo Rouhiainen, TS Hyvinvointi. Terveys 9.4.2015; Tuula Puranen, Keskisuomalainen. Kotimaa 1.11.2015; Lealiisa Kivikari, lahtisoundspoetry.blogspot.com 10.7.2012.

torstai 9. toukokuuta 2019

Norppalive: suomalaisen luonnonsuojelun menestystarina

Kun norppakuvaaja ja kalastaja Juha Taskinen viritteli ensimmäistä kertaa kameroita Saimaan Haukivedelle vuonna 2003, hän ei osannut kuvitellakaan, että vuonna 2018 Pullervo-norpan touhuja seuraisi WWF:n norppalivessä yli kuusi miljoonaa katsojaa. Aluksi kamera pystyi kuvaamaan vain kaksi tuntia vuorokaudessa, mutta nykyisin se voi olla käytössä koko ajan, koska tekniikka on niin kustannustehokasta.

Taskinen sanoo livekameroita nykyajan eläintarhoiksi, näyttäväthän ne kuvaa uhanalaisten lajien elämästä. Kuvaamisen ehtona on muun muassa, että se palvelee opetusta, tiedonvälitystä ja suojelua. Lupa kameroiden käyttöön pyydetään vuosittain Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY), lisäksi tarvitaan maanomistajan lupa. Juha "Norppa" Taskinen toimii asiantuntijana, joka etsii kameralle sopivan, lajille tyypillisen kuvauspaikan ja rakentaa kokonaisuuden valmiiksi, mutta itse kuvauspaikat pidetään salaisina.

Luontolive-lähetyksistä vastaavan WWF:n ohjelmapäällikön mielestä livekamerat vaikuttavat kansalaisten asenteisiin enemmän kuin mittarit kertovat. WWF:llä on nimittäin jo vuosia ollut käynnissä kampanja, jossa voi vapaaehtoisesti sitoutua olemaan kalastamatta verkoilla Saimaalla, ja sitoumuksia tulee eniten juuri Norppaliven ollessa käynnissä. 


Norppalive on nyt asennettu samaan paikkaan kuin kolmena edelliskeväänäkin. Tämän kevään ensimmäinen Pullervo-havainto on tehty - joko sinä olet bongannut tämän Norppaliven tähden?


Norppa selällään rantakivelle ui
ja pian nukkumatti norppaa kutsui.
Siinä nukkui saimaannorppa tovin
sitten heräsi ja näki vedessä vilisevän norppia kovin.

--

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.10.2018; Saimaannorppa, WWF; Suomen luonnonsuojeluliitto; Tiina Jensen, Yle luonto 9.3.2018; Tiina Kukkonen, Etelä-Saimaa 18.4.2019; koti.kainuu.com. Lastenrunoja kuvineen. Saimaannorpan syntymäpäivä.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Töyhöhyyppä on kevätpellon akrobaatti

Hieman yli sata vuotta sitten töyhtöhyyppä pesi ensimmäisen kerran maassamme, minkä jälkeen hyypän levittäytyminen ja runsastuminen on ollut ripeää. Kanta on kuitenkin kääntynyt laskuun parin viime vuosikymmenen aikana maataloudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi.


Töyhtöpää on näkyvimpiä peltolintujamme. Se on melko karaistunut ja ensimmäiset tunnustelijat palaavat jo maaliskuussa talvehtimisalueiltaan Länsi- ja Etelä-Euroopasta. Varhaisten muuttajien kohdalla on nimittäin aina se riski, että ne joutuvat palaamaan takaisin, jos olosuhteet eivät vielä olekaan sopivat. Hyyppä on tällainen tyypillinen kevätmuuton "siksakkaaja". Palasikohan se tänä vuonna etelämmäksi odottamaan ilmojen lämpenemistä?

Koska töyhtöhyypät saapuvat varhain, ne pystyvät valloittamaan itselleen parhaimmat pesimäpaikat ja kasvattamaan poikaset aikaisin lentokykyisiksi. Pesänä on yleensä mullospellossa oleva heinin vuorattu kuoppa. Töyhtöhyypät pesivät usein keskellä viljelyksiä, siksi ne ovat alttiita pesien tuhoutumiselle toukotöiden aikaan. Ystävällismieliset viljelijät auttavat hyyppiä merkitsemällä pesät ja jättämällä ympärille pienen suojakaistan. 


Olin huhtikuun alkupäivinä Konnunsuon suurilla pelloilla katselemassa töyhtöhyyppiä. Niitä olikin jo kymmenittäin ”ottamassa aurinkoa” eli ne seisoivat ryhmänä nokka samaan suuntaan kääntyneenä. Yksi koiraista esitti samaan aikaan lentonäytöksen. Se lensi poukkoilevassa soidinlennossa reviirinsä yllä heittäen voltteja, kallistellen ruumistaan puolelta toiselle ja sukeltaen naarasta kohti. Samalla lintu päästeli koko ajan naukuvia ääniä.

Ympäristöään tiiviisti tarkkaileva työhtöhyyppä kävelee ripein askelin, pysähtyy äkisti ja nokkaisee maasta jotain ja piipertää taas eteenpäin, minkä vuoksi kuvaajan pitää olla valppaana. Töyhtö keikkuen tämäkin hyyppä haeskeli ruokaa jäisen pellon sulapaikoista.



Kesykyyhkyn kokoinen, tanakka töyhtöhyyppä on pitkän töyhdön ja leveiden, pyöreäkärkisten siipien takia hyvin erikoisen näköinen kahlaaja. Höyhenpuku on kauempaa selvästi mustavalkea, mutta suorassa auringonvalossa linnun selkä peilaa välillä vihreän ja punertavan sävyistä metallihohdetta. Sen värit suorastaan rakastavat auringonpaistetta, siksi hyyppää oli hauska kuvata. Lentävä ja maassa kävelevä töyhtöhyyppä näyttävät mielestäni ihan eri linnuilta.


Töyhtöhyyppä on elinvoimainen ja rauhoitettu, sen nykyiseksi pesimäkannaksi Suomessa on arvioitu 70000 – 120000 paria, levinnäisyyden keskittyessä maan eteläosiin. Maailmanlaajuisesti se on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Näin hyyppiä runsaasti jo lapsuuteni Pohjois-Savossa, mutta vasta aikuisiällä pääsin valokuvaamaan niitä toden teolla Etelä-Karjalassa.
Kevät keikkuen tulevi.
Keltaisena kuin leskenlehti.
Hupaisana kuin töyhtöhyyppä.
Vihreänä kuin hiirenkorva!
Vikkelänä kuin sisilisko!
Mikä se on, tiedätkö? 


Lähteet: Jorma Laurila, Suomen Luonto 28.5.2013; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jussi Murtosaari, Erä ja luonto, Keskisuomalainen 25.3.2013; Lintuatlas; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Napapiirin luontokansio; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies. Jorma Laurila, Suomen Luonto 14.3.2014; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 30.5.2017.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Seuraa kyyn, metsäpeuran ja sääksen puuhia suorassa lähetyksessä!

WWF:n luontoliven kautta pääset seuraamaan kyyn, metsäpeuran ja sääksen asuinympäristöä reaaliajassa. Viime vuonna yli kuusi miljoonaa katsojaa saanut norppalive avautuu puolestaan toukokuussa.

Jokaisen luontolivessä olevan lajin sivulta löydät myös viime kesältä videopätkän, jossa eläin on tallentunut kameraan. Klikkaamalla sivun ylälaidassa olevaa Lisää-kohtaa näet puolestaan hölkkäävän ahman, kutevan taimenen ja vilkasta poikastaan paimentavan liito-oravan. Voit myös ladata älypuhelimeesi Luontolive-applikaation, jonka avulla pääset seuraamaan lähetystä suoraan kännykästäsi!


Koko Suomessa tavattavaa kyytä tuskin sekoittaa muihin matelijoihimme, sillä se on helppo tunnistaa selän tummasta sahalaitakuviosta ja kolmiomaisesta litteästä päästä, joka erottuu selvästi muusta ruumiista. Kyykäärmeen pistävä katse johtuu sen silmäterästä, joka on kissamaisen kapea pysty viiru. Kyy liikkuu yleensä maassa, mutta se osaa myös kiivetä puuhun ja on kohtuullisen hyvä uimari. Myrkyllinen kyy väistää ihmistä aina, kun se on mahdollista.  Kuitenkin paras suoja käärmeenpuremia vastaan on liikkua metsässä kumisaappaat jalassa. Jos kyy kuitenkin puree, purema vaatii pikaista hoitoa.

Kyy ei ole rauhoitettu eläin. Käärmettä ei kuitenkaan tarvitse tappaa, vaan sen voi siirtää vaikkapa kannellisessa sangossa viiden kilometrin päähän omasta pihapiiristä. Kyitä löytää keväällä muun muassa etelään viettäviltä kivisiltä rinteiltä ja metsäaukioiden reunoilta, myös kallioille voi kerääntyä kymmeniä kyitä lämmittelemään kevätaurinkoon. Ne ovat uroksia, jotka heräilevät horroksesta ennen naaraita huhtikuun tienoilla.

Metsäpeura on ollut Suomen asutushistorian tärkeimpiä riistaeläimiä. Se metsästettiin kuitenkin 1950-luvulla lähes sukupuuttoon monen muun lajin tavoin. Tällä hetkellä metsäpeura ei ole varsinaisesti uhanalainen, mutta määritellään uhanalaisuusluokituksessa (NT) silmälläpidettäväksi.

Kainuun alueen metsäpeurakanta on kuitenkin lisääntynyt rajan takaa tulleiden yksilöiden ansiosta. Sieltä metsäpeuraa on siirtoistutettu myös Suomenselän alueelle, jonne on kehittynyt elinkelpoinen, jopa Kainuuta suurempi kanta. Molempien kantojen kasvu on tosin hidastunut ja Kainuussa jopa kääntynyt laskuun. Suurimpana syynä lienee se, että sudet verottavat varsinkin peurojen vastasyntyneitä vasoja. Tällä hetkellä Suomessa metsäpeuroja on noin 1 900. Suomen lisäksi metsäpeuraa tavataan ainoastaan Venäjän Karjalassa, jossa salametsästys tosin vähentää peurojen määrää.

Metsäpeura on poron villi sukulainen, joka on sopeutunut lumiseen havumetsään. Peuran tarkka hajuaisti auttaa löytämään jäkälää lumen alta, lisäksi sen sorkat ovat suuremmat ja jalat korkeammat kuin porolla. Metsäpeurojen sorkista kuuluu naksuva ääni, jonka avulla lauman jäsenet kuulevat toisensa.


Haukkoihin kuuluva sääksi eli kalasääski on Kanta-Hämeen maakuntalintu. Lintu muistuttaa lentäessään isoa lokkia, mutta on rotevampi. Sääkseä tavataan koko maassa, sen pesimäkannaksi arvioitu 1150 – 1300 paria. Sääksi ei ole uhanalainen, mutta sen pesimismahdollisuudet ovat heikentyneet Saimaan lisäksi maailmanlaajuisesti, sillä vahvalatvaisia puita ei enää tahdo löytyä pesäpuiksi.

Yllä on kuvakaappaus sääksilivestä, jolla oli viime pesintäkaudella noin 100 1000 katsojaa. Jo 20 vuotta samalla paikalla pesinyt lintupariskunta saapui Kongon sademetsistä tuttuihin maisemiin Saimaalle 17.4. 

Sääksen ravinnoksi kelpaavat vain kalat. Niinpä se pesii vesistöjen tuntuman rantapuissa. Sääksi sisustaa pesänsä sammaleilla, turpeella ja jäkälällä muodostaen suuren risulinnan puun latvaan. Sääksen pesäpuu on aina rauhoitettu. Kalasääski munii huhtikuun lopulla yhdestä neljään munaan, joita pääasiassa naaras hautoo runsaan kuukauden ajan. Poikaset ovat lentokykyisiä vajaan kahden kuukauden ikäisinä.


Saimaannorppa on herkimmillään häiriölle kevättalvella, kun emot synnyttävät ja imettävät kuutteja rantakinoksiin kaivamissaan pesissä. WWF:n 17.2. julistaman   Saimaannorpan pesärauhan tarkoituksena kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista Saimaalla luotojen ja saarien lähellä.

Metsähallitus on julkaissut karttoja saimaannorpan tärkeimmistä häiriöille herkistä pesimäalueista. Paikkatietoanalyysiin perustuva pesätiheyskartta auttaa jäällä liikkujia hahmottamaan sitä, missä on suurin riski häiritä saimaannorpan pesimärauhaa. 

Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.


Lähteet: Emilia Kemppi. Yle Oppiminen; Korkeasaari Zoo; Lajitietokeskus; Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva, Aarrelehti 21.4.2017; Luonnonvarakeskus Luke; LuontoLiitto; Matti Nukari, Maaseudun Tulevaisuus 3.1.2018; Suomen Lajitietokeskus; Suomen luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi; Suomen Metsästäjäliitto; Sääksisäätiö; Tiina Kukkonen, Etelä-Saimaa 18.4.2019; Turun Sanomat 17.2.2019; WWF Suomi; Maaria Leinonen.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Huhtikuussa humahtaa

Huhtikuussa luonto on täynnä elämää. Leskenlehdet värittävät tienvarren maisemaa. Orava on paraikaa vaihtamassa harmaan talviturkkinsa ruskeaan kesätakkiin. Lähimännikössä peipposet laulavat riemukkaasti ja räkättirastaat iloitsevat äänekkäästi. Sitruunaperhosenkin näin liihottelevan pihamaalla. Järvien jäät ovat muuttuneet  hauraiksi. Siitä kertoo lokkien parveilu jäällä rannan tuntumassa, kun ne kirkuen yrittävät valloittaa parhaat pesintäpaikat. Tuoksuukin jo huhtikuulta. 
 
Huhtikuu on sekä gregoriaanisessa eli meidän nykyisessä kalenterissamme että juliaanisessa kalenterissa vuoden neljäs kuukausi. Vietämme aprillipäivää huhtikuun ensimmäisenä, latinan aprilis ja useiden nykykielten april tarkoittavatkin meidän kielemme huhtikuuta. Huhtikuun suomalaisesta nimestä on annettu monta selitystä.



Luonnollisin on sen johtaminen talonpojan vanhasta työkalenterista samaan tapaan kuin neljän seuraavan kuukauden nimet. Huhtikuun nimi viittaa kaskeamiseen, joka on vanha viljelytapa. Kaskeamisen perusidena oli muokata metsämaa polttamalla ja hakkaamalla, niin että metsän ravinteet muuttuivat viljelyyn sopiviksi. Kaskiviljely jaettiin neljään eri tyyppiin sen perusteella, millaiseen metsään kaski tehtiin. Havupuumetsään raivattu kaski oli nimeltään huuhta eli huhta. Huhta puolestaan esiintyy yhdyssanoissa muodossa huhti-, kuten nimissä Huhtiniemi ja Huhtasaari.

Muita huhtikuun kansanomaisia nimiä ovat muun muassa sulamakuu ja suvikuu, jotka viittaavat leutonevaan säähän. Suvi nimittäin tarkoittaa Itä- ja Pohjois-Suomessa talvista suojasäätä. Lisäksi huhtikuuta kutsuttiin myös kiimakuuksi, koska se on metsojen, teerien ja muiden metsälintujen soidinaikaa. Erään toisen näkemyksen mukaan huhtikuun nimi tulisi sanasta huhtoa, koska huhtikuussa lumi sulaa ja maa aivan kuin huhtoutuu, siis huuhtoutuu.

Kevään kulkua kuvaavat myös monet sananparret, kuten Huhtikuu huuhteleepi lumen maasta, jään vedestä, ohrat aitan loukkahasta. Puoli suksin, puoli venein. Jos hatutta päin huhtikuussa halkoja hakataan, niin turkit päällä toukoja tehdään. Huhtikuu hullu kuu. Tämän keväisen kuukauden sään sanotaan olevan yhtä arvaamaton kuin pikkulapsen peppu.

Huhtikuussa kevät koittaa, pajut punaa luki lapsuuteni lorukirjassa. Toden totta, pajukot ovat jo muuttuneet punertaviksi. Pajupensaat ovat myös täynnä valkeita pörröisiä pajunkissoja, niiden oksilla olenkin koristellut runsaskätisesti pääsiäiskotini.

Pajunkissan hento pää
iloisena pilkistää.
Kevätsade ropsahdellen
kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu,
on siis metsän huhtikuu.

Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; Maria Komppa, Essi Juvonen. Mustialan opetusmaatila. Virtuaalikylä; Ortodoksinen kirkko; Sirkku Laine, Metsähallitus. Luontoon.fi; Wikipedia; Kuukausirunot&lorut.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Aamurusko sateeks, iltarusko pouraks

Taivaan ruskotuksesta löytyy kansanviisauksia monella kielellä. Suomessa tunnetaan muun muassa sanonnat "iltarusko aamun usko, aamurusko hatun kastaa” ja ”ehtorusko kaunist ilma, aamurusko nahat kasta". Sanotaan siis, että iltarusko merkitsee kaunista ilmaa tulevalle päivälle. Aamuruskon taas on kerrottu olevan merkki sateisesta säästä. Monesti nämä kansanuskomukset pitävätkin paikkansa.

Kuulin tällaisia sanontoja jo lapsena, mutta en silloin ymmärtänyt, miten aamurusko tai iltarusko voisi ennustaa tulevaa säätä. Meteorologi Seija Paasonen valottaa meille, mistä syystä taivas on aamulla tai illalla tulenpalavan punainen.

Aamurusko tarkoittaa auringon punerrusta sarastuksen aikana. Auringon valo hajoaa ilmakehässä spketrin väreihin, joista yleensä päivällä näkyy vain sininen väri.

Kun taivas ruskottelee auringonnousun aikaan, valon sirottajana eli heijastajana ovat yleensä kosteus eli pienet ilmassa leijuvat pisarat tai jääkiteet. Ne ovat ehtineet itätaivaalle ensi merkkeinä lännestä tulevista sateista, jotka saattavat saapua jo illaksi. Aamurusko on erityisen näyttävä silloin, kun auringon edessä on yläpilveä.

Yllä olevat valokuvat otin 1.2.2018 Saimaan saaressa klo 10.44. Kalenteriini olin kirjoittanut tuolle päivälle: Komea aamurusko. Illalla oli merkintä ilman kellonaikaa: Lumisade alkoi.

Usein sanotaan, että iltarusko puolestaan tietää kaunista säätä seuraavaksi päiväksi - mutta pitääkö tämä kansanuskomus paikkansa?



Kun länsitaivas punertaa illalla auringon laskiessa, ilmakehässä on yleensä päivän tuulien jälkeen pölyä tai muita pieniä hiukkasia, jotka sirottavat valoa. Nämä eivät enteile sadetta. Auringon laskiessa varsinkin vaaleanpunaiset sävyt ovat merkkinä siitä, että valon säteet ovat kulkeneet pitkän matkan ilmakehässä.

Jos lisäksi läntisellä taivaalla on osaksi pilvistä auringon laskiessa taivaanrantaan, osa auringon säteistä valaisee punaisella valollaan pilvien alareunaa. Silloin taivas näyttää koostuvan punertavista pilvistä. Koska meidän leveysasteillamme sateet tulevat usein juuri lännestä, iltarusko on monesti merkkinä siitä, että sadealueen tuloa ei ole välittömästi odotettavissa.

Vanhan kansan sanonta "iltarusko, aamun usko ja aamunrusko, päivänpasko" pätee läntisten ilmavirtausten aikana. Huomispäivän sään ennustamisessa ei siis pelkkä taivaanrannan seuraaminen riitä, vaan pitäisi olla tietoinen myös ilmavirtausten eli tuulen suunnasta.

Kun näen iltataivaalla vaaleanpunaisia pilviä, kuvittelen niitä Niiskuneidin pilviksi, hänhän leijaili sellaisilla Muumilaaksossa.

Paista, päivä, lämmin päivä,
paista mulle, paista muille,
koko kylmälle kylälle;
anna mulle uusi usko,
muille armas aamurusko,
enin orjille elämän. Leino

Poljet maailmanpyörää.
Vanhalla Tonavalla
Vaihtuvat iltaruskot. Suvilehto

Lähteet: Ilmasto-opas; Ilmatieteen laitos; Kaijaleena Runsten, Maaseudun Tulevaisuus. Ympäristö 30.4.2018; Kotimaa 29.6.2015; Seija Paasonen, Tiede-lehti 5/2010; Suomalaisia sananlaskuja; Tiedekeskus Tuorla.Turun yliopisto;  Timo Leponiemi. Yle. Uutiset 20.10.2016; Eino Leino, Paista päivä (runon toinen säe); Eero Suvilehto; Maailmanpyörää polkemassa 30.8.2010.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Tule mukaan seuraamaan keväistä luontoa!

Menneen talven lunta ja jäätä on vielä jäljellä, mutta kevät on jo ottanut vallan suuressa osassa Suomea. Kevään merkkejä on aina jännittävää tarkkailla, mitä havaintoja sinä olet tehnyt?


Minä kevätihmisenä hullaannun lisääntyvästä valon määrästä ja luonnon ihmeistä. Katselen uteliain silmin pälvistä ujoina nousevia leskenlehden nuppuja, kevätpiipon vaatimattomia kukkasia ja metsäkortteen varren venymistä.

Lämpötilojen puolesta kevät alkoi jo kaksi viikkoa sitten, silloin Etelä- ja Keski-Suomi nimittäin siirtyivät termiseen kevääseen. Kevät on ylipäätään aikaistunut muutaman päivän verran kunkin kymmenen vuoden kuluessa. Lumien sulaminen on aikaistunut noin viikolla 40 vuoden takaisesta.


Meidän pihalle ensimmäinen sepelkyyhkypari ilmaantui 27.3. ja peipposia 28.3. Peippo kuuluukin niihin lajeihin, joiden saapumisen ajankohtaan ilmastonmuutos on jo selvästi vaikuttanut. Huhtikuun alkupäivinä havaitsin puolestaan lumisilla Konnunsuon pelloilla sadoittain töyhtöhyyppiä. Samojen peltojen pälvillä liikkui kymmeniä kiuruja, joiden viserrys kuulosti korvissani kevätmusiikilta.

Luonto-Liiton kevätseurannassa tarkkaillaan kevään edistymistä 41 vakiolajin kautta. Vuosittain vaihtuva teema vie meidät tänä keväänä veden äärelle tarkkailemaan erityisesti rantoja, sillä seurannassa ovat vesilinnuista tiirat, kaloihin liittyen hauen kutu, rantakasveista rentukka ja pikku ötököistä järven pinnalla ”luistelevat” vesimittarit. Perheen pienimmille on oma lasten kevätseuranta, jossa havainnoidaan 13 tuttua lajia.

Luonto-Liiton vuosittain järjestämässä kevätseurannassa tutkitaan kevään etenemistä ja kerätään ensihavaintoja lajeista sekä tietoa niiden runsastumisesta. Seurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta ja sen tarkkailusta kiinnostunut.

Arviointeja voi tehdä kaikkiaan kahdeksana viikonloppuna maaliskuun alusta kesäkuun alkupäiviin. Lisätietoja saat kevätseurannan sivuilta www.kevatseuranta.fi. Seuraavat havainnointipäivät ovat muuten 13. ja 14.4., jolloin teemana on sammakoitten ja kalojen kutu.





Kevään viimeinen havainnoitava asia liittyy ihmisiin ja mökkeilyyn, sillä tarkoituksena on seurata veneiden vesille laskua. Jonain keväänä meidän perheellä oli niin kiire vesille, että lähdettiin jopa jäiden sekaan. Kuvassa on kuitenkin kälyni vene, joka on kesäkäytössä.


Luonto-Liitto pyytää meitä kaikkia mukaan kevätseurantaan. Havaintomme päätyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkimuskäyttöön, ja niiden ansiosta vuoden 2019 keväästä piirtyy mahdollisimman tarkka kuva.

Tänään syntyi kevät.
Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmiselle.

Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin, kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainioille, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä.

Lähteet: Edu.fi; Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto; Päivi Repo, Helsingin Sanomat 2.4.2019; Uuno Kailas, Kevät.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Monet Suomen luontotyypit ovat uhanalaisia, samoin niissä elävät lajit

Suomessa elää arviolta noin 43 000 eliölajia, mutta miten nämä lajit voivat? Kuinka moni lajeistamme on uhanalainen? Mitkä eliöryhmät ovat uhanalaisimpia? Millä keinoilla lajistomme tilannetta voidaan parantaa?

Suomen lajien uhanalaisuus arvioitiin tänä vuonna viidettä kertaa. Aiemmin lajien uhanalaisuutta on arvioitu vuosina 1986, 1991, 2000 ja 2011.  Tämän mittavan työn tuloksena on syntynyt Suomen lajien punainen kirja, joka sisältää arvion lähes 22 500 lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Arvioidut lajit jakautuvat hävinneisiin, äärimmäisen uhanalaisiin, erittäin uhanalaisiin, vaarantuneisiin, silmälläpidettäviin, puutteellisesti tunnettuihin ja elinvoimaisiin. Suomessa arvioiduista lajeista joka yhdeksäs on uhanalainen.

Suomessa on runsas joukko erilaisia luontotyyppejä, on merta rannikkoineen, järviä, jokia, soita, havumetsiä ja lehtimetsiä sekä tuntureita. Lajien määrä pienenee pohjoista kohti, mutta pohjoisessa elää lajeja, joita etelässä ei tavata. Suomen kaikista uhanalaisista lajeista yli kolmannes elää metsissä, ja uhanalaisista metsälajeista yli 82 prosenttia elää vanhoissa kangasmetsissä tai lehdoissa. Eniten uhanalaisia on selkärangattomien ja sienten ryhmissä.

Metsäluonnon monimuotoisuutta heikentävät metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Esimerkiksi hömötiaisten ja töyhtötiaisten määrän rajuun pienentymiseen on syynä vanhojen metsien ja lahopuun väheneminen. Nämä tiaiset olivat ennen Suomen metsien runsaimpia lajeja, mutta nyt töyhtötiainen on vaarantunut ja hömötiainen erittäin uhanalainen.

Metsien monimuotoisuusohjelma Metso yhdistää metsien suojelun ja talouskäytön. Siitä toivotaankin löytyvän apua sekä suojeluun että ennallistamiseen.
Metsissä toteutetut suojelu- ja luonnonhoitotoimenpiteet on havaittu oikeiksi, sillä niillä on kyetty  vaikuttamaan luonnon monimuotoisuuteen. 

Niityt, kedot ja metsälaitumet ovat kasvaneet umpeen karjan laiduntaminen vähennyttyä. Juuri metsittyminen ja pusikoituminen ovat aiheuttaneet monien lajien uhanalaistumisen, niinpä perinneympäristön kasvilajeista lähes kolmannes on uhanalaisuudesta kertovalla Punaisella listalla. Esimerkiksi alla olevan ketoneilikan uhanalaisuusluokitus on silmälläpidettävä eli kanta on taantunut. Maatalousympäristöissä perinnemaiseman hoito, kosteikot, metsän suojakaistat sekä nurmipellot ja luonnonhoitopellot hyödyttävät luonnon monimuotoisuutta, joten niitä on syytä jatkaa ja kehittää.

Kulttuuriympäristön lajeista varpunen on taantunut voimakkaasti peltomaisemien vähäisyyden ja rakentamisen vuoksi. Selvityksen mukaan varpuskanta on vähentynyt jopa 62 prosenttia vuodesta 2015.

Uhanalaisia nisäkkäitä Punaisella listalla ovat äärimmäisen uhanalainen naali sekä erittäin uhanalaiset saimaannorppa, ahma, susi ja ripsisiippa. Vaarantuneita puolestaan ovat pikkulepakko, liito-orava ja hilleri. Silmälläpidettäviä lajeja ovat euroopanmajava, kenttämyyrä, karhu, itämerennorppa ja metsäpeura.



Kaloista korkeimmassa uhanalaisuusluokassa ovat ankeriaan lisäksi Saimaan alueen nieriä, järvilohi sekä merialueen harju. Erittäin uhanalaisiin kuuluvat vaellussiikakannat, eteläiset taimenkannat ja meritaimen.Vesi- ja rantalinnuilla menee huonosti muun muassa soiden ja rantojen umpeenkasvun sekä vesien rehevöitymisen takia, esimerkiksi punasotka ja haahka ovat muuttuneet  äärimmäisen uhanalaisiksi. Näiden lintujen poikastuotantoa voidaan elvyttää muuan muassa kosteikoiden sekä soiden kunnostamisen ja ennallistamisen avulla. 







Maamme lajiston uhanalaisuuskehitystä ei ole vielä onnistuttu pysäyttämään, sillä vuonna 2010 arvioiduista lajeista uhanlaisia oli 10,5 prosenttia, mutta tänä vuonna luku oli noussut 11,9 prosenttiin.  Kun verrataan vuoden 2010 arviointitilannetta vuoteen 2019, uhanalaisuus on heikentynyt 461 lajilla, mutta aidosti parantunut 263 lajilla. 

Suomen hyönteislajeista noin 10 prosenttia on uhanalaisia. Uhanalaisia on kaikissa lajiryhmissä, mutta suhteellisesti niitä on eniten kuitenkin linnuissa ja sammalissa. Suurin syy uhanalaistumiseen on lajien elinympäristöjen väheneminen ja laadullinen heikkeneminen. Paljon on tehtävissä uhanalaistumisen pysäyttämisessä, mutta toimilla on kiire. Arvioiduista lajeista on elinvoimaisia kuitenkin noin 70 prosenttia. 

Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä
mennyt ja tuleva, tuulen suhina
auringonnousu, rastas kuusen latvassa,
hämähäkki ilmapurjehduksella
ja ryteikössä hirven rytinä.
   Mitään ei puutu,
ja kuinka ei mitään puutukaan;
harakka räkättää julkeasti
   jonakin aamuna saan siitä selvän.


Hämmänauteensuon (Lappeenranta), ketoneilikan (Lappeenranta), ruskeakarhun (Ranuan eläinpuisto) ja punasotkan (Parikkala) olen kuvannut vuonna 2017. Hömötiaisen bongasin Ruokolahdellla keväällä 2019.

Lähteet: Heli Saavalainen, Kotimaa Helsingin Sanomat 9.3.2019; Jenni Frilander. Yle Uutiset 8.3.2109; Kai Nieminen; Luonnonvarakeskus Luke; Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK; Peda.net; Suomen Kalakirjasto; Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, toimittajat Hyvärinen, Esko; Juslén, Aino; Kemppainen, Eija; Uddström, Annika; Liukko, Ulla-Maija; Suomen lajien Punainen Lista 2019; Tiina Jensen, Yle Luonto 11.3.2019; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ympäristö fi; Ympäristökeskus; Ympäristöministeriö; Kai Nieminen, Perimmäisten kysymysten äärellä.