lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosi vaihtuu 1.1. gregoriaanisen kalenterin mukaan

Vuodenvaihde on se ajankohta, jolloin vanha vuosi päättyy ja uusi alkaa. Nykyinen kalenterivuotemme alkaa 1. tammikuuta ja loppuu 31. joulukuuta. Suomessa vuodenvaihteen ajankohta 1.1. on alun perin otettu käyttöön 1500-luvulla tarkoittamaan kuninkaan voutien tilivuoden alkupäivää. Uusivuosi on ollut nykyisellä paikallaan siis vain viitisen sataa vuotta, mutta silti se on ehtinyt kerätä itseensä paljon erilaisia enteitä ja taikoja.

Vanhaan aikaan oli luontevaa aloittaa uusi vuosi siitä, mihin edellinen satovuosi päättyi. Kekrinä loka-marraskuun vaihteessa juhlittiin yhden vuodenkierron päätöstä ja seuraavan alkamista. Sana kekri onkin johdannainen pyörää ja kiertoa koskevasta kantasuomalais-ugrilaisesta sanasta kekra, kekraj ja tarkoittaa jonkin päättymistä. Kekriin liittyi sellaisia ikivanhoja tapoja, joista voidaan päätellä ajankohdan olleen paitsi vuoden vaihtumisen, myös vuoden suurin juhla. Kekristä alkoi talvi, joka oli ennen vanhaan vaikeaa aikaa. Niinpä ihmisen ikä laskettiin siitä, miten monta talvea hän oli kokenut.

Vuoden vaihtuminen tammikuun 1. päivänä on roomalaisilta peritty tapa, sillä Julius Caesar otti käyttöön vuonna 46 eKr. juliaanisen kalenterin, jossa vuoden pituus on 365 päivää. Alkujaan vuosi tosin vaihtui roomalaisilla maaliskuun alussa, mikä näkyy edelleen englanninkielisissä kuukauden nimissä, esimerkiksi November (marraskuu eli 11. kuukausi) oli vanhassa roomalaisessa ajanlaskussa vuoden yhdeksäs kuukausi. Nimi perustui latinankieliseen sanaan novem, joka tarkoittaa numeroa yhdeksän.


Juliaanista kalenteria tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri, joka on nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri. Joissakin muissa kulttuureissa uuden vuoden alkamispäivä poikkeaa gregoriaanisen kalenterin uudestavuodesta, esimerkiksi kiinalaisessa almanakassa se on tammi–helmikuun vaihteessa. Juutalaisessa kalenterissa vuosi puolestaan vaihtuu syksyllä. Islamilaisessa kalenterissa vuodenalku siirtyy vuosittain noin 11 päivää edellistä vuotta aikaisemmaksi, koska siinä ei ole karkauskuukausia.

Vuodenvaihteeseen liittyy kaikissa kulttuureissa juhlallisuuksia, se onkin yksi maailman vanhimmista traditioista. Tiettävästi vuoden vaihtumista juhlittiin ensimmäisen kerran antiikin Babyloniassa noin 4000 vuotta sitten.

Vuosi vaihtuu aina virallisesti ensimmäisenä Kiribatin saarivaltioon kuuluvalla Kiritimatin atollilla Tyynellä valtamerellä. Sen käyttämä aika on 12 tuntia Suomen aikaa edellä. Atolli on samalla aikavyöhykkeellä kuin tuhannen kilometrin päässä sijaitseva Havaiji, mutta yhden vuorokauden edellä. Jos vuotta haluaa vaihtaa kahteen kertaan, se on siis mahdollista ensin Kiribatilla ja vuorokautta myöhemmin Havaijilla, sillä uudenvuoden kunniaksi näiden saarten välillä järjestetään charter-lento.

Säähavaintojen teossa uusivuosi on ennen aikaan ollut vuoden merkittävimpiä päiviä. Jotkut ovat ennustaneet siitä tammikuun, jotkut juhannuksen ja jotkut jopa koko vuoden sään. Sääilmiöitä on seurattu uudenvuoden yöstä lähtien: kirkas tähtitaivas tiesi satoisaa ohravuotta ja erinomaista marjavuotta, Karjalassa hyvää sienivuotta.

Sumusta ja auringonpaisteestakin on ennusteltu tulevaa vuotta: päivänpaiste ennustaa hyvää vuotta ja kauniita tähkäpäitä. Lapsuudestani muistan sanonnan ”Jos on usma uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa.”

Jos puut ovat uutenavuotena huurteessa tai lumisia, ennustettiin sen perusteella hyvää viljasatoa seuraavana kesänä. Paitsi säätä, myös muita havaintoja voitiin tehdä vuoden ensimmäisenä päivänä. Luin jostain, että muistutat tavoiltasi koko vuoden sitä eläintä, jonka näet ensimmäiseksi uudenvuodenpäivänä. Minä haluaisin nähdä västäräkin, mutta se ei ole mahdollista! Oravakin tosin olisi veikeä.


Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei


Lähteet: Asko Palviainen, Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy, Almanakkatoimisto 16.1.2014; Kekri Talonpokaiskulttuurisäätiö; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; Tiina Vahtera, Ilta-Sanomat 27.10.2010; Ulla-Marja Kokko, Yle Uutisten artikkeliarkisto 27.12.2002; Tui-sovellus 8.12.2016; Ville Laakso Yle uutiset 31.12.2013; Wikipedia; Heli Laaksonen, Uure vuore ohjei.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Talvikuusta tuli joulukuu

Maassamme kuukausien nimet ovat säilyneet niiden suomenkielisessä muodossa. Ainoa nuorempi lainasana on joulukuu, jonka alkuperänä on muinaisskandinaavinen jól eli nykyruotsin jul. Joulukuun alkuperäinen nimi talvikuu muuttui vasta 1600–1700-luvulla, kun joulu nousi kekrin ohi vuoden tärkeimmäksi juhlaksi.

Joulunaika alkaa joulukuun jälkipuoliskolla ja kestää tammikuun alkupuolelle, sitä kuvaa tuttu sanonta Hyvä Tuomas joulun tuopi (21.12.), paha Nuutti pois sen viepi (7. tai 13.1.). Sekä Hämeessä että Uudellamaalla on kehotettu lopettamaan työt ja aloittamaan joulu sanoin Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha.

Tuomaan päivän ja joulun välistä aikaa on laajalla alueella Suomessa sanottu pesäpäiviksi, joiden aikana auringon sanotaan olevan kolme päivää kannallaan eli pesässään. Noihin päiviin sijoittuu myös pohjoisen pallonpuoliskon lyhin päivä, talvipäivän seisaus sunnuntaina 22.12. Jos aurinko ei pesäpäivinä näyttäydy, on uskomuksen mukaan tulossa sateinen kesä. On ollut erittäin pilvistä, leutoa ja harmaata koko joulukuun ajan. Forecan tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuukin tavanomaista lämpimämpänä vuoden loppuun asti.  

Joulu on ollut ja on ilon juhla. Jouluna syödään hyvin, saunotaan ja muistetaan läheisiä sekä poisnukkuneita, ennen vanhaan myös kotieläimiä ja haltijoita. Joulukuussa ei ennen aikaan ole juuri ennustettu tulevan talven säitä. Lähiaikojen säämuutoksia kuitenkin tutkailtiin, koska ne olivat tärkeitä matkustamisen ja monien arkisten töiden kannalta. Ihmisten kannalta sopivimpana pidettiin kohtuullista suojasäätä, mutta toisaalta leudon joulukuun sanottiin ennustavan maaliskuisia pakkasia.


Nykyisin meteorologit kertovat tulevan sään, eikä meidän ole tarpeen tutkailla luonnon merkkejä. Tilastojen mukaan elämme joulukuussa vuoden myrskyisintä aikaa, sillä silloin myrskyää 3,7 päivänä. Nyt joulunalusviikolla saimmekin lumimyräkän, paikoin jopa kunnon myrskyn

Joulukuussa kukkakasvit ovat jo laonneet jäätyään lumen alle, näkyvillä ovat vain pientareiden kuivuneet mesiangervot ja koiranputket, pujot ja ohdakkeet tai ruosteenruskeat hevonhierakat (kuva alla). Nämä ruohovartiset talvisiementäjät eli talventörröttäjät ovat muisto menneestä kesästä.

Törröttäminen on yksi tapa lisääntyä, kun siemenet jäävät kiinni ruohovarteen ja leviävät vasta talven lumituiskuissa. Siemeniä syöville pikkulinnuille ne ovat tietysti tärkeä ravinnonlähde. Kullakin talvilinnulla on oma suosikkinsa, urpiaiset pitävät mesi­angervon siemenistä, punatulkut pujoista ja tiklit karhiaisista. Peippolintuihin kuuluvan värikkään tiklin tieteellinen nimi Carduelis carduelis viittaakin karhiaisten sukuun Carduus. Toki tikleille kelpaavat myös ohdakkeet, jotka samoin maistuvat vihervarpusille. Niinikään kulttuurimaiseman eloisat peippolinnut hempot syövät mielellään hierakan siemeniä.


Järvien jäätyminen pakottaa viimeistään joulukuussa jäljellä olevat vesi- ja lokkilinnut etsimään sulaa vettä etelämpää. Etenkin laulujoutsenten syksyn viimeinen muutto on mahdollista ennustaa säätiedotusta tarkkailemalla. Kun Keski-Suomen lahdet jäätyvät ja pellot saavat lumipeitteen, loputkin joutsenet lähtevät kohti Keski-Euroopan talvehtimisalueita.

Hyönteissyöjälinnuille ei joulukuussa ole enää ravintoa tarjolla, niinpä ne ovat syksyn mittaan siirtyneet lämpimille seuduille.  Hyvänä marjavuonna voit nähdä joulukuussa pihlajissa valtavia tilhi- ja rastasparvia, huonoina et edes yhtä räkättirastasta. Metsässä on hiljaista, vain tiaiset ja punatulkut ääntelevät kuusenhakuretkellä.

Talvilintulaskentojen perinteikäs joulukierros tehdään joka vuosi ensimmäisen joulupäivän ja loppiaisen välillä. Laskennan tavoitteena on selvittää talvilintujemme levinneisyyttä, yleisyyttä ja elinympäristöä, samoin muutoksia ja muutoksiin vaikuttavia tekijöitä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tähän aikaan vuodesta terminen talvi alkaa myös Etelä-Suomessa. Joulu–tammikuussa talviunta nukku­vat nisäkkäät ovat vaipuneet uneen. Karhu majailee metsässä kuusen alla, majava lammen keskellä risukasamajassa ja mäyrä maaluolassaan. Siili ja koivuhiiri vaipuvat unta syvempään tilaan, horrokseen. Riistaeläinten joulurauhasta ei ole säädetty pykäliä, mutta tapa kuuluu hyvään metsästyskulttuuriin. Myös riistalle voi kattaa joulupöydän. Vaikka luonnossa on vielä hyvin syötävää, voi lisäruokintapaikoille viedä jo nyt evästä. Hirvet ja pienet hirvieläimet havaitsevat paikan ja osaavat tulla hakemaan ruokaa, sitten kun se on tarpeen.

Taivaallisesta kuusta riippumaton kahdentoista kuukauden järjestelmä vakiintui maahamme kristinuskon myötä. Nykyiset, Agricolan ajoilta olevat kuukausien nimet yleistyivät painettujen kalenterien mukana. Agricolan Rucouskirian vuonna 1544 painetussa jokavuotisessa kalenterissa nimittäin käytetään jo nimityksiä tammikw, helmenkw, maliskw, hwchtikw, toukokw, kesäkw, heijnekw, mätekw eli kyluökw, syyskw, locakw, marraskw ja talvijkw. Mätä- eli kylvökuu vaihtui kuitenkin 1600-luvulla elokuuksi ja talvikuusta tuli joulukuu.

Eurooppalaisista kielistä alkuperältään omankielisiä kuukauden nimiä on suomen lisäksi ainakin hollanniksi. Muissa kielissä joulukuulla on latinankielinen tausta december. Saksaksi joulukuu on nimittäin Dezember, englanniksi December, viroksi detsember, jõulukuu ja venäjäksi декабрь (dekabr). Nimi december viittaa siihen, että joulukuu oli muinoin kymmenes kuukausi (decem=kymmenen).

Rakastan tätä pimeää ja kylmää,
erityisesti näitä vuoden viimeisiä viikkoja kun aamuisin on vielä kymmeneltäkin hämärää, kun ilta tuntuu alkavan kolmelta,
kun taivas on vuorotellen musta ja sininen ja talot piirtyvät vakaina sitä vasten, ikkunoista hehkuu valoja,
on rauhallinen, turvallinen olo.
En nuku paljon mutta syvemmin, jaksan keskittyä asioihin. Ajattelen kokonaisemmin kun maailma kohisee vähemmän.
Tiedän, että tämä jatkuva hämärä on monelle vaikea, en ole ehkä koskaan ymmärtänyt miksi, ehkä olen tullut sillä tavalla sokeaksi. ---

Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Birgitta Vuorela, Mirva Ekman, Yle Uutiset 20.12.2013; Helmi Kekkonen, Joulukuu 8.12.2018; Ilmatieteen laitos; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; Kysy kirjastonhoitajalta. Kirjastot.fi 9.12.2013; Lukemisto, Sanakirja.org; Markus Mäntykannas. Foreca. Sään takaa blogi 7.12.2018; Luomus; Markus Mäntykannas. Foreca 19.12.2019; Tieteen kuvalehti; Tringa, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys ry; Turun Sanomat 15.3.2008; tunturisusi.com; Suomen Luonto 14.12.2018; Helmi Kekkonen, Joulukuu 8.12.2018.