lauantai 25. elokuuta 2018

Tänään juhlitaan Suomen luonnon päivää

Vietettäisiinkö viidettä Suomen luonnon päivää mukavan rennosti? Voit järjestää vaikkapa oman tapahtuman - tyyli on vapaa. Me olemme kutsuneet tänä elokuisena lauantaina ystävämme "ulos" syömään. Mökin pihamaalla vietämme yhteistä aikaa ja nautimme suuren kattilallisen kalakeittoa sekä jälkiruuaksi nokipannukahvit. Nostin lipun aamulla salkoon, sillä liputusta suositellaan tänään Suomen luonnon kunniaksi.

Suomen luonnon päivän viettämismahdollisuuksia on vaikka millä mitalla, monilla paikkakunnilla järjestetään tänään muun muassa luontoretkiä, erilaisia tapahtumia sekä kunnostus- ja siivoustalkoita.



Kullakin meistä on omanlaisensa suhde luontoon. Joku nauttii väreistä ja tuoksuista, toiselle metsä antaa marjat ja sienet, kolmas kuuntelee hiljaisuutta ja neljäs rakastaa sammaleisia polkuja. Entä sinä, mitä luonto ja metsä merkitsevät sinulle?


Yle juhlistaa Suomen metsiä ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä alkaen. Kampanja huipentuu 1. – 7.10.2018 järjestettävään Mennään metsään -viikkoon, jossa nimensä mukaisesti kannustetaan meitä suomalaisia liikkumaan metsissä.

Yhtenä kampanjan päätavoitteista on saada jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle, hakuprosesin vetäjänä on Suomen Latu. Tähän kaivataan meidän jokaisen apua, sillä listalle pääsevät vain kansalaisten arvostamat ja aktiivisesti käytetyt tavat. Voit osallistua laskemalla, kuinka monta kertaa vierailet metsässä 24.9. ja 7.10. välisenä aikana. Laskuri avautuu syyskuun lopulla, sinne pääset Mennään metsään -linkin kautta.




Jokamiehenoikeudet takaavat meille monta arkista asiaa hiihtämisestä samoiluun. Mennään metsään -kampanja puolestaan tarjoaa monta erilaista tapaa mennä metsään, ja ne kaikki perustuvat jokamiehenoikeuksiin.

On lottovoitto syntyä Suomeen, sillä suomalaisilla on maailman laajimmat jokamiehenoikeudet, vaikkapa oikeus poimia suppilovahveroita metsäpolun varrelta. Näiden oikeuksien ansiosta voimme käyttää luontoa ilman maanomistajan lupaa eikä meidän tarvitse maksaa siitä.
 



Jokamiehenoikeudet ovat laajimmillaan Pohjoismaissa, joissa vapaa liikkuminen luonnossa marjastaen ja sienestäen on tärkeä osa kulttuuria. Muissa EU:n jäsenmaissa oikeudet ovat suurelta osin rajatummat ja niiden sisältö vaihtelee maittain.

Jokamiehenoikeudet ovat erityisen niukat Hollannissa ja melko rajoitetut myös
Englannissa, sen sijaan Skotlannissa laveat. Useissa maissa oikeus rannan käyttöön on laajempi kuin maan käyttöön. Rajoitukset johtuvat pääasiassa suuresta väestön määrästä, vähäisistä metsistä ja erilaisesta maanomistusperinteestä.






Nyt vietetään myös puunhalausviikkoa, jonka takana on Viherympäristöliitto. Meitä kannustetaan halaamaan puita ja osoittamaan sillä tavalla, että arvostamme omaa lähiympäristöämme. Puunhalaus järjestetään nyt kolmannen kerran, tämän vuoden teemana on hyvinvointi ja terveys.

Japanissa kuulemma laittavat toivomuksia paperilapuille, jotka sidotaan puuhun. Sopisikohan se tapa Suomeenkin? Puu voi olla innoittajana taiteessa monin eri tavoin; Turussa näin Aurajoen rannalla koko puurivistön koristellun neulegraffiteilla.

Puiden runkojen välistä metsä katsoi minua
ja pyysi syvemmälle
latvojen alle,
varjoihin
etsimään metsän omaa laulua.


Lähteet: Luonnossa 30.12.2012; Mondo. Concierde. Pekka Tuunanen; Paula Ritanen-Närhi, Paratiisi takapihalla. Kotiliesi 24.8.2018; Suomen luonnon päivä; Viherympäristöliitto; Tiina Klemettilä. Yle. Mennään metsään; Ympäristöhallinon yhteinen verkkopalvelu; www.rajarailona.com/puut Tätä metsää minä rakastan, runon Syvemmälle metsään loppuosa.

lauantai 18. elokuuta 2018

Leppäkerttu, Suomen kansallishyönteinen

Lastenloruista tuttu seitsenpistepirkko on varmaankin suomalaisille se tunnetuin leppäkerttu, ja sillä on tosiaan seitsemän mustaa täplää peitinsiivissään. Leppäkerttuja on Suomessa yli 60 lajia, mutta niiden pohjaväri ja pisteiden lukumäärä vaihtelevat. Vanhan uskomuksen mukaan leppäkertun iän voi laskea mustista pisteistä, mutta se ei pidä paikkaansa.

Kuva Anssi Kippo



Leppäkerttujen kirkkaat värit viestittävät saalistajalle kohteen olevan myrkyllinen tai ainakin pahanmakuinen. Leppäkertut itse luetaan biologisessa luokittelussa petoihin, koska ne syövät elinaikanaan tuhansia kirvoja. Sen vuoksi leppäkertut ovat erinomaisia maanviljelijän ja puutarhurin apulaisia, ja niitä käytetään kasvihuoneissa tuholaisten biologiseen torjuntaan. Leppäkertuilla ja muurahaisilla onkin yhteinen harrastus, sillä molemmat pitävät kirvoista.



Aikuisten leppäkerttujen lisäksi niiden toukatkin ovat petoja, ja ne voivat syödä päivässä yli 50 kilpikirvaa tai punkkia. Leppäkerttujen omia vihollisia ovat muun muassa pistiäiset, varsinkin leppäkerttujen munat, toukat ja kotelot joutuvat helposti muiden petohyönteisten saaliiksi.

Normaalisti täydellisen muodonvaihdoksen läpikäyvä leppäkerttu elää noin vuoden. Se herää talvehtimisen jälkeen maalis-huhtikuussa, parittelee ja munii munansa lähelle kirvayhdyskuntaa, jolloin ruoka on mukavasti lähellä. Munista kehittyvät toukat ahmivat kirvoja ja kasvattavat massaa, sitten ne koteloituvat. Loppukesästä koteloista kuoriutuu uusi leppissukupolvi. Myöhään syksyllä leppäkertut asettuvat kuiville lehdenkäppyröille, joiden mukana ne putoavat maahan talvehtimaan.

Leppäkerttujen määrä suomalaisessa luonnossa vaihtelee sen mukaan, miten paljon pääasiallista ravintoa eli kirvoja on tarjolla. Hyvinä kirvavuosina kerttujen määrä on runsaimmillaan. Ihmisen kannalta paha mutta kerttujen kannalta hyvä kirvavuosi on Suomessa 10 - 15 vuoden välein, ja silloin kirvoja voi olla jopa sata kertaa normaalia enemmän. Tämän vuoden lämmin kevät oli otollista aikaa kirvojen lisääntymiselle.

Kuva Anssi Kippo


Heinäkuussa leppäkerttuja ilmestyi yhtäkkiä valtavasti uuden sukupolven kuoriuduttua. Kerttutulva kiinnitti huomioni, sillä kesäkuussa ei leppäkerttuja ollut juuri näkynyt. Tämä  johtui siitä, että lämmin kevät tappoi viime kesänä syntyneet leppäkertut ennen aikojaan, mutta uudet kertut olivat tuolloin vielä munina, toukkina ja koteloina.

Joka neljäs maailman eliölaji on kovakuoriainen. Meille tutuimpiin kovakuoriaisiin kuuluvat leppäpirkot eli kansanomaisesti leppäkertut. Kovakuoriaisilla on vahva kitiinikuori, joka on panssari ulkomaailman vaaroja vastaan. Etusiivet ovat kovettuneet peitinsiiviksi, joiden alle laskostuvat kalvomaisen ohuet, hyvin kehittyneet lenninsiivet. Leppäkertut lähtevätkin helposti lentoon etsimään uutta syötävää.

Kuvatessani pietaryrteissä ruokailevia leppäkerttuja näin, miten ne välillä työnsivät lenninsiipiään ulos. Kun rupesin asettamaan kameraa kuvausasentoon ja käänsin hetkeksi katseeni pois, leppäkerttu olikin avannut siipensä ja lennähtänyt tiehensä - ehkä sinne ison kiven juureen, josta mainitaan lastenlorussa.





Leppäkerttu-merkki on aina ollut suomalaisen luomun merkki ja koko ajan Luomuliiton hallinnoima. Leppäkertulla merkittyihin tuotteisiin ja niiden tuotantoprosesseihin voi luottaa, sillä niiden laatua valvovat riippumattomat organisaatiot. Jotta merkkiä voi käyttää, alkutuotteiden on oltava täysin suomalaisia ja jatkojalostettujen vähintään 75-prosenttisesti suomalaisia. Leppäkerttumerkki on tuttu jo 1980-luvulta, mutta nyt uudistuneena se voi tuoda esiin myös alueen, jossa tuote on tuotettu.

Leppäkerttua on ruotsiksi kutsuttu nimellä jungfru Marie nyckelpiga eli Neitsyt Marian avaimenvartija. Monissa kielissä leppäkertun nimi viittaa Neitsyt Mariaan, koska maalauksissa hän esiintyy usein punaiseen, tähdin kirjailtuun vaatteeseen verhoutuneena.



Lapsena minulla oli itsekseen kulkeva metallinen lelu, jossa oli jonossa kauniinpunainen emoleppäkerttu ja sen perässä neljä pilkullista poikasta kytkettyinä toisiinsa. Leppikset vedettiin avaimella käyntiin ja sillä vedolla ne kiersivät lattialla muutamia kerroksia. Leppikset oli kiva lelu, ja sen innostamana rupesin tutkimaan myös heinänkorsissa kiipeileviä oikeita leppäkerttuja.

Leppäkerttuja löytääkin lähes kaikkialta, sillä niiden elinympäristöksi kelpaa melkein mikä paikka tahansa, kunhan siellä on kirvoja. Hyviä paikkoja leppäkertuille ovat esimerkiksi viljapeltojen lähistöt tai metsät. Seitsenpistepirkko on muuten Suomen kansallishyönteinen.

Yle Tiede vangitsi jokaisen suomalaisen ulottuviin ääniä, joita ihmiskorva ei normaalisti kuule. Kuuntelepa, kun leppäkertun siivistä lähtee melkoinen pörinä.

Kiipeä kortta, pieni kerttuli
lennä, kun siipesi kantaa.
Pidä viittasi punanuttuinen,
se supervoimat sinulle antaa.

Lähteet: Hans Silferberg, Suomen luonto. Selkärangattomat eläimet; Henrik Schäfer, Maaseudun tulevisuus 14.12.2012; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Kai Aulio, Turun Sanomat. Luonto 7.6.2005; Luomuliitto Leppäkerttu; Matti Konttinen, Yle uutiset. Kotimaa 22.7.2016; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Tiina Nurmilaakso, Tiina Torikka, Yle Tiede 22.9.2017;Tuija Veirto, Energianvarastointimarkkinat. Yle Lahti 22.2.2012; Tuomo Komulainen, Maaseudun tulevaisuus 14.5.2018; Vilma Timonen, Helsingin Sanomat 11.7.2018; Piia Raita.

lauantai 11. elokuuta 2018

Elämänlanka kasvaa neljä metriä kesässä

Monelle tutut kasvit elämänlanka ja isokierto ovat oikealta nimeltään karhunköynnöksiä. Karhunköynnös ryöstäytyy helposti omille teilleen kotipuutarhasta ja karkulaiset levittäytyvät verrattain lyhyessä ajassa lähiympäristön kasvillisuuden joukkoon. 




Valkokarhunköynnöksen tunnistaa heinä-elokuussa isoista valkeista kellomaisista kukistaan, jotka avautuvat aamuisin ja sulkeutuvat iltaisin. Aikaisemman tiedon mukaan karhunköynnös kasvaa meillä merenrannikoilla alkuperäisenä. Sen sijaan uudemman teorian mukaan laji on tuotu maahamme todennäköisesti 1700-luvulla, ja Turun akatemian arvellaan levittäneen kasvia 1750- ja 1760-luvulla. 






Punakarhunköynnöksen kukat ovat puolestaan vaaleanpunaisia, mutta kooltaan samanlaisia kuin valkokarhunköynnöksessä. Punakarhunköynnös on koristekasvi, joka lienee lähtöisin Siperiasta. Punakarhunköynnöksen ensimmäinen näyte Suomesta on tallennettu 1929, mutta todennäköisesti sitä on kuitenkin viljelty meillä jo huomattavasti aiemmin.




Vaikka valko- ja punaköynnös usein mielletään karhunköynnöksen alalajeiksi, on ne kuitenkin määritelty useissa lähteissä omiksi lajeikseen. Karhunköynnös voi kasvaa toistakymmentä senttiä vuorokaudessa ja kesän mittaan siis yli neljä metriä. Köynnökset peittävät alleen helposti parimetriset ja sitä matalammat kasvit ja muodostavat kietoutuessaan jopa läpipääsemättömiä tiheikköjä, jotka vaikeuttavat  liikkumista, mutta ovat oikea lehtokotiloiden paratiisi. Tällaisen joutomaalle levinneen karhunköynnösalueen olenkin löytänyt aivan kotini lähettyviltä.





Kasvupaikalle juurruttuaan karhunköynnös pysyy paikalla sitkeästi ja sitä on erittäin vaikea hävittää. Tämän haitallisen vieraslajin torjuntatoimet kannattaa aloittaa katkomalla varret tyvestä. Kun köynnökset ovat kuivuneet, niitä on helpompi purkaa pois muun kasvillisuuden seasta. Juurakoita voi yrittää kitkeä ja kaivaa pois maasta.


Köynnöstävien kasvien kiertosuuntaa on tutkittu, ja tutkimustulosten mukaan 92 % kasveista kiertyy tyveltä katsottuna myötäpäivään eli ylhäältä katsoen vastapäivään. Voisi kuvitella, että kasvin kiertosuunta on riippuvainen auringon kiertosuunnasta taivaalla, mutta tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Myös karhunköynnös kiertyy useimpien muiden köynnöskasviemme tavoin aina oikealle eli ylhäältä katsottuna vastapäivään.

Niin helppoa ja keveää
Niin kaunista kulku vehreyden
Eteenpäin ja ylöspäin yhä vain
Sinne minne tie vie
Vei se ihan mihin tahansa
Ei ole kiire minnekään
Kaikki tässä syntyy kuin itsestään
Nauttien kiertyen lomi oksien
Risteyksissä vain hetken harkiten
Uuden ystävän mutkassa löytäen
Yhä vain uutta synnyttäen

Lähteet: Allergia&Iho&Astma; LuontoPortti; Vieraslajit; RunoTalon Voimapuutarha, Elämänlanka 21.6.2011.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Tiaisenpojan kylpyhetki

Lintujen vesiallas näyttää olevan ahkerassa käytössä meidän pihassa - vesi pärskähtelee lintu-uimareiden ympärillä, kun ne huitovat vauhdikkaasti siivillään. Olen kokeillut tämän sementtialtaan sijoittamista moneen paikkaan, mutta parhaaksi osoittautui reilun metrin korkuinen sammaloitunut kivi, jonka päällä vadinmallinen amme pysyy hyvin paikoillaan. Alun perin laitoin altaan linnuille juomapaikaksi, mutta siitähän näyttääkin tulleen suosittu kylpyamme. Tällä kertaa koko poikue halusi tulla kylpemään yhtä aikaa.


Kokonsa puolesta allas sopii parhaiten pikkulintujen kylpemiseen. Tänä kesänä sen vedessä ovat räpiköineet ainakin sini- ja talitiaiset sekä harmaa- ja kirjosiepot. Linnut näyttävät peseytyvän ihan tosissaan, lieneekö sitten kyseessä virkistäytyminen vai hygienian hoito.

Vesi vain pärskyi, kun tiaisenpoika kylpi innokkaasti. Kylvyn jälkeen se oli ihan uitetun näköinen ja lennähti nopeasti viereisen omenapuun oksalle ravistelemaan vettä pois höyhenistöstään.

Pitääkseen itsensä puhtaana linnut huoltavat ja hoitavat höyhenistöään jatkuvasti ja käyttävät jopa kymmenesosan päivästään höyhenpuvun huoltoon. Sulat puhdistetaan liasta ja järjestetään ojennukseen, lisäksi untuvien seasta pöyhitään loisia.

Välillä pelkkä nokalla oikominen ei enää riitä, vaan tarvitaan perusteellisempaa pesua ja puunausta. Keväällä vesilätäköitä on runsaasti, samoin kesällä sateen jälkeen. Pitkien poutajaksojen aikana vesipesuun on harvemmin mahdollisuutta, tosin varpuset ja jotkut muut linnut kylpevät myös hiekassa


Harakoille altaamme on liian pieni uintitarkoitukseen, mutta eilen sepelkyyhky pistäytyi juomassa. Muutaman kerran olen nähnyt harakan tipahtavan pihan vesitynnyriin, kun se on juonut ja yrittänyt tasapainoilla tynnyrin reunalla.

Muutama päivä sitten sinisorsa kylpi oikein kunnolla Saimaan aalloissa mökkimme edustalla ja seuraavana päivänä isokoskelo peseytyi pitkän kaavan mukaan samassa lahdelmassa. Vesilinnutkin siis huuhtovat höyhenpukunsa tai ehkä se oli vain virkistäytymistä, koska sorsalinnut pitää höyhenpeitteen vettähylkivänä rasvaamalla itseään rasvarauhasensa eritteillä.


Jotkut linnut ovat oppineet häätämään loisia muiden eläinkunnan edustajien avustuksella, muun muassa närhien tiedetään laskeutuneen muurahaispesiin ja antaneen muurahaisten hakea kirppuja itsestään.

Muurahaisista sainkin aasinsillan muurahaispesätutkimukseen, sillä Itä-Suomen yliopisto kutsuu meitä kaikkia keräämään tietoja kekomuurahaisista. Kansalaiskeräyksen tavoitteena on selvittää kekomuurahaisten levinneisyyttä Suomessa sekä lisätä tietoa lajien pesintäympäristöistä. Muurahaistutkimukseen voivat yksityishenkilöiden lisäksi osallistua yhteisöt, kerhot ja koululuokat. Löydät ohjeet kekoja rakentavien muurahaisten keruuta ja postittamista varten Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta www.uef.fi/fi/web/ebsi/muurahaiset.

Maanantaina, maanantaina, vihreällä lehdellä mato.
Tiistaina tintti sinitaivaalla lentää, titi tyy, titi tyy. ---

Lähteet: Itä-Suomen yliopisto; Jussi Murtosaari, Keskisuomalainen, Erä ja luonto 12.4.2015; Savon Sanomat 18.7.2018; Värssyjä.