Pajunkissakranssi ovessa toivottaa pääsiäisvieraat tervetulleiksi

Pajunoksat kuuluvat suomalaiseen pääsiäiseen, ne ovat kevään merkki. Tänä vuonna pajunkissat ovat kehittyneet hitaasti kylmän maaliskuun vuoksi. Löysin omasta mökkirannasta pajuja, joiden kissat olivat vielä ihan olemattomia, mutta ne kasvoivat nopeasti huoneen lämmössä. Pajunoksia ei voikaan katkoa mistä tahansa, sillä jokamiehen oikeuksien mukaan on oltava maanomistajan lupa, jos ottaa oksia kasvavista puista ja pensaista.

Karvaisena kissana pajun kukka on vielä nuppu. Paju kukkii vasta sitten, kun pajunkissa on muuttunut keltaiseksi, jolloin se on satojen pienten kukkien muodostama kukinto.

 

 

Täksi pääsiäiseksi askartelin erilaisia pajunkissakransseja. Alla oleva oviseppele on kietaistu pajunoksista. Löysin ompelukorista kapeaa pitsiä, siitä tuli oiva rusetti. Pääsiäiskoristelaatikon pieni tipu kiipesi kranssille. Sieltä sen on nyt hyvä katsella maailmaa ulko-ovessamme.

 

Seuraavaan oviseppeleeseen meni lukematon määrä pajunoksia. Leikkelin oksat lyhyiksi ja niputin ne rautalangan avulla pieniksi kimpuiksi. Kimput puolestaan sidoin rautalangalla työn runkona olevaan vanteeseen, jonka olin kiertänyt taipuisasta pitkästä pajunoksasta. 

 

Kolmas kranssi syntyi siten, että liimasin styroksisen renkaan täyteen pajunkissoja. Työ eteni hitaasti, koska liiman piti välillä kuivahtaa muutamia tunteja ennen uusien kissojen kiinnittämistä renkaan pintaan. Kun renkaan pohja oli kokonaan peitossa, liimailin kissoja vielä edellisten päälle ja sivuille runsaan kerroksen. Pehmeä ja kevyt siitä tuli. 

 

Nyt minulla on siis kolme oviseppelettä ja on päätettävä, vaihdanko pääsiäisen aikaan päivittäin uuden vai annanko pari kranssia naapureille. Yksi jää joka tapauksessa omaan ulko-oveen toivottamaan pääsiäisvieraat tervetulleiksi.

Niksipirkassa oli muuten neuvottu suihkuttamaan hiuslakkaa pajunkissoihin, jolloin ne säilyvät hyvännäköisinä maljakossa pääsiäisen ajan. 

Hyvää pääsiäistä!

Rantatieltä, ojan laidasta
pajunkissoja löydän.
Niillä minä pääsiäisenä
koristelen pöydän.
Pehmeä on silitellä
pajunkissan selkää. -- 

Marjatta Pokela

Lähteet: Yle. Kotimaa 23.3.2015; Marjatta Pokela, Pajunkissoja pääsiäiseksi, runosta katkelma.

LUE LISÄÄ

Pilkkijä ei pelkää kohmeisia käsiä eikä kiemurtelevaa toukkaa

Kairanterä syö rohisten jäätä ja pyöreä pilkkimisreikä syntyy nopeasti. Sormet noukkivat punaisen kärpäsentoukan rasiasta ja pujottavat sen näppärästi koukkuun. Sitten pilkki sukeltaa hyiseen veteen. Kun pilkki on tavoittanut pohjan, se voidaan nostaa ylemmäksi haluttuun kalastussyvyyteen.

Pilkkijä istuu keskittyneenä jakkaralla ja tuijottaa onkeaan. Aika etenee verkkaisesti, luonnon omassa tahdissa, jäällä pilkkireiän äärellä istuessaan voi päästä jopa meditatiiviseen olotilaan. Pakkasta on kymmenkunta astetta, viimainen tuuli käy luoteesta, mutta selän voi laittaa vastatuuleen ja kääntää kasvot kohti kevättalven aurinkoa.

 

Olemme pilkkimässä tutulla porukalla Ruokolahden Haapaselällä. Jäätä on runsas kolmekymmentä senttiä ja vettä sen alla nelisen metriä. Pilkkijämme eivät ole aktiivisia kalastajia, mutta käyvät kuitenkin silloin tällöin kalassa. Pilkkiminen onkin hyvää talviliikuntaa.

Talvikalastamista harrastavan tuttavani mukaan pilkkiminen ei ole pelkästään helppoa ja halpaa huvia, vaan toimii myös hyvänä talviliikuntana ja stressinpoistajana. Pilkillä pärjää ilman suurta varustearsenaalia, sillä siihen tarvitaan vain pikkionki ja kärpäsentoukkia. Kairan voi lainata, jos harrastus on kertaluonteista, samoin jakkara-repun. Minä sain oman pilkkijakkarani lahjaksi joitakin vuosia sitten, kun osallistuin Ladypilkkiin Lappeenrannassa. Lämpimät vaatteet ovat tarpeen, samoin jäänaskalit kaulalla roikkumassa. 

Pilkkiminen on ikivanha pyyntimuoto, ja edelleen se on yksi suosituimmista kalastustavoista. Vuonna 2016 Suomessa oli 1,5 miljoonaa vapaa-ajan kalastajaa. Tämä tieto perustuu alkuvuodesta 2017 tehtyyn postikyselyyn, jossa oli kohteena väestörekisteristä poimittu 7500 henkilön otos ympäri Suomea.

Pilkkiminen kuten ongintakin ovat jokamiehenoikeuteen rinnastettavia yleiskalastusoikeuksia eikä erityistä lupaa tarvita. Pilkkimistä harjoitetaan pääasiassa Suomessa, Kanadassa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhdysvalloissa pilkkijöitä on lähinnä Suurten järvien alueella, jonne tämän harrastuksen toivat aikoinaan pohjoismaiset siirtolaiset. 

 

Ahven on Suomen yleisin kala ja se on myös pilkkijän tavallisin saaliskala. Ahti ei kuitenkaan suonut meille antejaan tällä kertaa, mutta saimme Saimaalla runsaasti raitista ilmaa ja hyvää mieltä. Nämä olivat meidän kaveriporukan pilkkikisat, mutta voittaja ei selvinnyt, koska kukaan ei saanut sintin sinttiä. Onneksi, sillä olimme unohtaneet hankkia palkinnot!

Jäätä kaikkialla.

Suunnaton jääkenttä,
rantoja ei näy.

Yksin pilkkijä
valkoisella peitteellä
jäisen kylmässä.

Tunteettomassa suuruudessa.

Pieniä reikiä pintaan sen,
kairallansa tekee hän.

Narske lastuavan jään,
kirskahtelee korvaan.

Hiljaisuudessa kaikki kovana,
äänet pienetkin kuuluu.

Läpi jään kaira uppoaa
purskahtaa jää hyhmä,
vähäisen vettä pinnalle jääkentän.

Istahtaa penkille.

Monta jäälakeutta jo nähnyt
rispaantunut jakkara.

Pilkkinsä upottaa.

Reikään tummaan,
mies tuo hiljainen
elämää jo nähnyt.

Vartoo, vartoo
liikettä ongen odotellen.

Sielu leväten,
kaiken kiireisen elämän keskellä.

Jospa tänään tulisi
saalista makiaa.

Ehkä ei sittenkään.
Kun täällä vaan olla saan.

koboltti1

Lähteet: Fishing in Finland; Yle. Oppiminen; UlkonaTV. Kalastus ja metsästys; Yle-uutiset. Kotimaa 29.12.2015; TosiLappi. Aktiviteetit. Talvi. Pilkkiminen; Me Naiset 19.2.2017; Luonnonvarakeskus Luke 9.11.2017; koboltti1, Pilkillä 15.1.2008 8:22.

LUE LISÄÄ

Löytämisen iloa omassa talvipihassa

Oli niin kaunis talvipäivä, että oli ihan pakko lähteä kameran kanssa ulos. Edellisenä yönä oli satanut kevyttä pakkaslunta, mikä antoi vielä lisää ilmettä ja ihastelemista. Oikeastaan en ehtinyt omaa piha-aluetta kauemmaksi, sillä silmäni havaitsivat koko ajan uusia kuvaamiskohteita. Tunnistatko sinä nämä kasvit tai niiden siemenkodat?

Pihassamme kukkii alkukesällä kaksi alppiruusua eli rhododendronia, vaaleanpunainen ja valkea. Osa alppiruusuista on ainavihantia eli ne säilyttävät lehtensä talven yli, kuten meidän kasvimme. Nyt talvella rhodot näyttävät surkean näköisiltä värjötellessään korvat luimussa ja odottaessaan, että talvi loppuisi pian. Kevät onkin meidän pohjoisissa oloissamme alppiruusulle ongelmallista aikaa, koska aurinko paistaa lämpimästikin, mutta maa on vielä jäässä.

Alppiruusut kuuluvat kanervakasvien heimoon eivätkä ole mitään sukua ruusuille. Puutarhassa alppiruusuja hoidetaan havukasvien tavoin. Ne pitävät happamasta maasta, niinpä kotipuutarhassa maaperän voi säilyttää happamana kahvinporoilla ja piimällä.

Särmäkuismalla on mielestäni hauskannäköiset keltaiset kukat loppukesällä. Vaikka kasvi on ruohovartinen, sen varsi puutuu tyvestä niin, että se pysyy jäykkävartisena, minkä vuoksi laji luetaan ns. talventörröttäjiin. Juuri nyt kuisman siemenet kiitävät tuulen mukana pitkin keväisiä hankia.

Lupiini eli komealupiini on monivuotinen hernekasvi, joka tuotiin Eurooppaan koriste- ja rehukasviksi vuonna 1826. Meillä kasvia on levitetty ahkerasti puutarhoihin ja mökeille, joista se on edelleen karkaillut pitkin tienvarsia ja lisääntynyt räjähdysmäisesti Etelä- ja Keski-Suomessa. Maamme ensimmäinen karkulaishavainto lupiinista on jo 1800-luvun lopulta. Koska lupiini on kova lisääntymään siemenestä, kotipuutarhassa kukinnot kannattaa leikata pois heti kukkimisen jälkeen, ennen siementen kypsymistä.

 

Hevonhierakka kukkii kesällä vihrein kukin ja on silloin hyvin vaatimattoman näköinen. Syksyllä ja talvella se on näyttävä, kun siemenet ovat värjäytyneet ruskeiksi. Hierakka on tatarkasveihin kuuluva monivuotinen isokokoinen muinaistulokaskasvi, joka kasvaa ihmisten muokkaamilla paikoilla.

Ketokeltto viihtyy ihmisen elinpiirissä. Se lienee alun perin yleistynyt heinänviljelyn myötä, mutta on nyt yleisempi kesannoilla ja tienvierillä. Muutamia kelttolajeja viljellään koristekasveina, toisaalta jotkin keltot ovat sitkeitä rikkakasveja. Niiden mykeröiden kukat ovat kirkkaankeltaisia, oransseja tai punertavia.

Pikkulaukku ja isolaukku kukkivat kesä-elokuussa pienin kirkkaankeltaisin huulimaisin kukin, jotka lähtevät verholehtien muodostamasta pussista. Kasvi on saanut nimensä juuri tuosta pussista tai laukusta, kukkaroksiksin sitä on sanottu kansankielellä.

Pikkulaukku ja isolaukku ovat puoliloisia: ne imevät naapurikasvien juurista ravintoa. Isäntäkasveiksi on todettu kelpaavan yli viisikymmentä kasvilajia – todennäköisesti mikä tahansa niittykasvi kelpaa.

 

 

Alppiruusujemme lähellä on ruusuaita, sen punaisista tuoksuvista kurtturuusujen kukista on kesän mentyä jäljellä enää muutama oranssinpunainen kiulukka talvi-iloksi.

Kaikki nuo talventörröttäjät ja rhodo kasvavat pihapiirissäni. Minulla ja meillä kaikilla on tutkittavaksi asti muotoja ja värejä ja monia muita pikkujuttuja ihan siinä silmiemme edessä, kun vain huomaamme katsoa ja ihmetellä.

Hippunen kultaa oli pudonnut tielle.
Kaikki kulkivat sen ohi edes huomaamatta sitä.
Lopulta eräs köyhä kulkija poimi sen mukaansa.
Näet sen mitä tahdot, koet sen mitä haluat. 

Runotalo

Lähteet: Ilmari Hiitonen, Otavan värikuvakasvio; LuontoPortti; Luopioisten kasvisto; Valokki-nettikasvio; Vieraslajit, Wikipedia; Runotalo, Iloisena kahden maailman välissä.

LUE LISÄÄ

Pihalle tunnelmaa jäälyhdyillä

Luonto suosii nyt jäälyhtyjen rakentajaa. Oli kulunut pitkä aika edellisestä jäälyhtyjen teosta, mutta paukkupakkasten myötä minuun iski innostus. Niinpä lähdin ulos etsimään koristeluun sopivaa materiaalia, lähimetsiköstä löytyi jo jotain ja hiihtelin hakemassa lisää puron varrelta ja isosta metsästä. Nyt minulla oli repullinen tavaraa: oli katajan, pajun, lepän, männyn ja lehtikuusen oksia, oli norkkoja, kissoja ja käpyjä, oli puolukanvarpuja, suopursuja, villiruusun ja myrkkykeison marjoja sekä kultapiiskun ja mesiangervon kuivuneita varsia. Sitten töihin!

Otin esille asetelmien tekoa varten erikokoisia astioita sangoista kakkuvuokiin. Kukat, varret, oksat ja lehdet asettelin niiden seinämille ja laskin vettä päälle. Sitten kannoin kaikki ne yhdeksäntoista astiaa pihamaalle jäätymään yöksi.

Aamulla jännitti mennä katsomaan, millaisia taideteoksia olinkaan saanut aikaan yhdessä yössä. Pienet astiat olivat jäätyneet hyvin, mutta runsaasti vettä sisältäneet sangot saivat jäätyä vielä hetken. Kun lopulta kaadoin ylimääräisen veden pois, lyhdyt olivat valmiita.

Kukat ja kasvit ovat aina kauneimmat omassa kasvuympäristössään. Siitä huolimatta teki mieleni kokeilla, tuoko jää niiden kauneuden vielä paremmin esille. Toden totta, jäälyhdyissä marjojen ja neulasten väri oli kirkastunut ja pienet yksityiskohdat nousivat hyvin esille. Niitä minä sitten ihmettelin ja ihastelin siinä omalla pihamaalla.

Illalla laitoin lyhtyjen sisälle kynttilöitä, joiden tuike sai ne näyttämään kerrassaan upeilta. Pihassa oli ihan eri tunnelma kuin valoisan aikaan!

Kun tuttavaperheen australialainen rouva oli nähnyt joulukuisella Suomen-matkallaan hautausmaalla jäälyhtyjä, hän ei ollut uskonut niitä jäästä tehdyiksi vaan luuli lasisiksi.  Kokemus oli eksoottinen. Hänen reaktionsa on ymmärrettävä, eihän lauhkean vyöhykkeen ilmastossa voi rakentaa jäälyhtyjä milloinkaan. Olen nähnyt rautakaupassa myytävänä muovisia jäälyhtyjä, niitä voisikin käyttää aavikkoilmastossa. Tuskin minä laittaisin sellaista kuitenkaan omalle pihalleni niin kauan kuin Suomessa riittää pakkasia.

Luonnosta kerättyjen materiaalien lisäksi halusin hyötykäyttää lahjaksi saamani ruusut, jotka jo vähän nuokkuivat sisällä maljakossa. Nyt uuden elämän saanut ruusukimppu ilahduttaa maaliskuisia vauhdin ottajia pihakeinun pöydällä niin kauan kuin pakkasia riittää.

Jäälyhty routaisella pihamaalla.
Heijastaa valoa kuin timantti yötaivaalle.
Lepattaa kylmässä tuulessa.
Häilyy valon ja varjon rajalla.
Osana elää pimeässä.
Jäälyhtynä.
Palaa jääseinien sisällä.
Loistaa kirkkaasti.
Loistaa lämpimästi.
Pisara kerrallaan.
Sulattaa jääseinämät.

Lähde: Harzu Run, Katse vasempaan päin. Runoja ja kuvia. Pisara kerrallaan 19.11.2015.

LUE LISÄÄ

Luonto hyvinvoinnin lähteenä

Latu kutsui aurinkoisena pakkaspäivänä lumiseen metsään, sieltä se johdatteli minut Saimaan jäälle. Saimaalla olikin aurinkoiset ja avarat maisemat hiihdellä, valitsi vain mieluisimman kulkusuunnan. Oli saaria ja salmia, niemiä ja lahtia silmänkantamattomiin.

Luonnossa liikkumisen kulttuurisista syistä väitöstutkimuksensa 2012 tehneen Mikko Simulan mukaan luonnossa liikkuminen on meille hyödyllistä, joskus myös romanttista tai se voi liittyä harrastuksiin. Lisäksi jäsennämme omaa ajankäyttöämme ja vuodenaikojen vaihtelua liikkumalla luonnossa eri tavoin, esimerkiksi talvella hiihdetään ja kesällä uidaan. Tutkijan mukaan tuolla tavalla voimme palata lapsuuden vuodenaikakokemuksiin.

Vaikka liikkuisimme luonnossa hyödyllisten syiden vuoksi, kuten käymällä pilkkimässä tai sienestämässä, emme ole enää riippuvaisia luonnosta samalla tavalla kuin esivanhempamme. Sen vuoksi voimme nauttia luonnosta esteettisesti. Kaikki vuodenajat ovat minun mielestäni omalla tavallaan kauniita, juuri nyt hartaasti odotettu talvi näyttää parhaat puolensa.

Meillä suomalaisilla on vielä melko tiivis luontosuhde. Pidämme luonnossa liikkumista henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteenä, liikuntahyödyn lisäksi saamme sieltä elämyksiä, jotka vaikuttavat meihin syvästi. Mielestäni luonnossa koettu kauneus sisältää usein kiitollisuutta ja sellaista kunnioitettavaa suuruutta, jota ei itsekään oikein osaa hahmottaa.

Metsäntutkimuslaitos Metla on tehnyt vuonna 2009 laajan tutkimuksen luonnon terveysvaikutuksista. Sen mukaan luontokokemukset vaikuttavat mielialaan lisäämällä myönteisiä ja toisaalta vähentämällä kielteisiä tuntemuksia – kukapa voisi murjottaa luontoretkellä! Luonnossa oleilu myös alentaa verenpainetta, sydämen sykettä ja koettua jännittyneisyyttä toteaa psykologi Kirsi Salonen väitöskirjassaan. Lisäksi luonto tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan tai toisaalta ylläpitää sosiaalisia suhteita harrastusten myötä.

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan liki puolet vastanneista piti metsää suomalaisena mielenmaisemana. Samankaltaisiin tuloksiin tultiin Metlan tutkimuksessa, jonka mukaan suomalaisten mielipaikkoja ovat metsät, pellonreunat ja järvenrannat.

 

Maailman luontopäivää World Wildlife Day vietetään tänään, 3. maaliskuuta. Sen tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, että luonnon arvo on ihmisen hyvinvoinnille korvaamaton. Oman teemapäivän avulla YK halusi nostaa esille luontoa uhkaavat ongelmat ja toisaalta kannustaa meitä toimimaan luontoa kunnioittaen.

Tänään alkaa myös Luonto-Liiton kevätseurantakausi, joka kestää kahdeksan viikonloppua. Tarkkailun vakiokohteina on 41 keväistä kasvi- ja eläinlajia. Teemalajeina ovat tänä vuonna ns. kevätseurannan unohdetut eli siili, rantakäärme, mustikan kukinta, tervapääsky ja lepakot.

Yöllä on satanut lunta 
valkeaa ja pehmeää.
Puilla on villavanttuut
aitapaaluilla angoralakit,
aurinko piilossa näreen takana,
puolukanvarvut unessa
hangen alla.

Näitkö pienen metsähiiren
joka juoksi yli unohduksen lumen
keveänä kuin ajatukseni
jälkiä jättämättä
pehmeään pesäänsä
sylissään huomisen eväät.

Sinikka Nieminen

Lähteet: Elämänkatsomustieto Edu; Metsäntutkimuslaitos Metla. Tiedote 29.4.2009; Tutkimusraportti; Viherympäristöliitto; YK:n yleiskokouksen julistus, 20.12.2013, A/RES/68/2205; Yle uutiset. Luonto 15.6.2012; Sinikka Nieminen, Lumi.

LUE LISÄÄ