Ujonpuoloonen ilives

Olimme viime elokuussa palaamassa mieheni kanssa mökiltä syrjäistä eteläkarjalaista pikkutietä pitkin, kun havaitsimme jo etäältä isohkon eläimen. Aluksi luulimme eläintä ketuksi - mutta siinä tiellä istuikin ilves!

Yritän kaivaa kameran nopeasti esille, mutta siihen on vielä vaihdettava pidempi objektiivi, että saan otettua lähikuvia. Koko ajan jännittää, säntääkö ilves metsään. Mieheni ottaa puhelimella kuvia auton ikkunan läpi sillä aikaa, kun minä sähellän Canonin kanssa. Kun ilves ei karannut silmiemme edestä, uskaltaudun kuvaamaan sitä jo avatusta auton ikkunastakin.

 

Ehdin ottaa aika monta valokuvaa, ennen kuin ilves loikkaa metsään - ja minä lähden saman tien hiipimään tupsukorvan perään. Metsän reunassa saan siitä vielä muutamia kuvia, vain ilveksen upea loikkaus jäi tallentamatta.

 

Tämä ilves oli rauhallinen kaveri eikä se "puhunut" mitään, katsoi vain suurilla silmillään. Kesällä ilvekset ovatkin hiljaisia, ja uros on ylipäätään naarasta hiljaisempi muulloin kuin kiima-aikana.

Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin ja myös runsaslukuisin suurpeto. Ilveksen uhanalaisuusluokittelu muutettiin viime vuonna vaarantuneiden luokasta silmälläpidettäväksi lajiksi, koska eläimiä on noin 3000 yksilöä. Ilveskanta onkin kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, mikä johtuu kaatolupien vähäisestä määrästä ja Etelä-Suomen hyvästä ravintotilanteesta.

Ilvekset saalistavat enimmäkseen jäniksiä ja kanalintuja, joista ne joutuvat välillä kilpailemaan kettujen kanssa. Pienehkön kokonsa takia ilveksestä ei ole suoranaista vaaraa ihmiselle, sen sijaan se voi saalistaa kotieläimiä, vaikkapa irrallaan kulkevia kotikissoja. Yhden yön aikana ilves voi saalista etsiessään vaeltaa jopa parikymmentä kilometriä. Vaikka ilves viihtyykin parhaiten syrjäisillä metsäalueilla, se on muuttuneissa oloissa sopeutunut elämään myös ihmisasutuksen lähettyvillä.

Lähiviikkoina ilvesurokset muuttuvat äänekkäiksi, kun metsissä alkaa kiiriä niiden kutsuhuutoja kuulaassa yössä, sillä ilvekset parittelevat helmi-maaliskuussa.

Ujonpualoonen ilives
Moon jo kauvan tuata yhtä kattellu, mutten kehtaa sille eres naukaasta, vaikka se on
lutusinta, mitä ikää oon nähäny.
Oon unelmoonu, notta se tulis jonaki päivänä kysymähän: Telemittääskö lumihanges?
Sen jäläkehen söisimmä myöhääsillallisen, painautuusimma kotolualan makuusoppehen
viärihoitohon. Laittaasin muka vahingos tassun sen kaulalle. Sitten vaan olisimma.

Arto Juurakko&Benjam Pöntinen

Lähteet: Ilveskeskus; Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015.Ympäristöministeriö; Arto Juurakko & Benjam Pöntinen Eläämellistä rakkautta 2011.

LUE LISÄÄ

Pihabongaus 30. - 31.1.2016

Jos ensi viikonloppuna bongaat kotipihasi lintuja, et luultavasti ole ainoa, joka laskee pihapiirinsä siivekkäitä, sillä esimerkiksi viime vuonna 23 000 ihmistä tarkkaili lintuja 15 000 pihalla ympäri Suomen Pihabongaus-tapahtumassa. Arvaapa, montako lintuyksilöä nuo ihmiset havaitsivat yhteensä? Entä montako lintulajia he tunnistivat?

BirdLife Suomi on järjestänyt pihabongauksia tammikuun viimeisellä viikolla vuodesta 2006. Minäkin olen parina viime vuonna osallistunut pihabongaukseen, onhan se on mielenkiintoista ja helppoa. Bongauksen idea on se, että lintuja havainnoidaan joko omalla pihalla tai jollain muulla sopivalla paikalla tunnin ajan, minkä jälkeen havainnot ilmoitetaan BirdLifelle.

 

Tulevana lauantaina tai sunnuntaina käytän taas yhden tunnin lintujen tarkkailuun - seuraanhan minä niiden vierailuja pihapiirissä muutenkin. Kynä ja paperia viereen merkintöjä varten ja siitä se laskenta alkaa.. Viime vuoden pihabongauksessa näkemäni lintulajit tunsin entuudestaan, mutta yksilöiden laskeminen osoittautuikin haastavaksi, sillä esimerkiksi keltasirkkuparvi liikkuu yllättävän vikkelästi!

 

Tunnissa bongasin sini- ja talitiaisia, keltasirkkuja, punatulkkuja, pikkuvarpusia ja mustarastaita, taisi olla yksi harakkakin joukossa. Viime vuoden bongaajat -  minä mukaan lukien - havaitsivat yhteensä peräti 109 lintulajia ja 800 000 lintuyksilöä! Lisätietoja pihabongauksesta ja siihen osallistumisesta saat täältä.

LUE LISÄÄ

Järven tarina

Muutama vuosi sitten kävin katsomassa elokuvissa Metsän tarinan, joka oli häkellyttävän kaunis kuvaus Suomen monimuotoisesta luonnosta. Olin innoissani, kun huomasin kyseisen luontodokumentin saavan jatkoa Järven tarinan muodossa!

Järven tarinassa kerrotaan järviemme historiaa vanhojen suomalaisten tarujen, uskomusten ja myyttien kautta – vedenhaltioitten Ahdin ja Vellamon tytär Ahitar johdattelee kertomusta. Elokuvaa on kuvattu järvillä, joilla ja koskilla, maalla, ilmassa ja järven pinnan alla lähes kolme vuotta, ja kuvauspäiviä on kertynyt liki kuusisataa, joista yli sata päivää veden alla.

Luontodokumentin kuvaajien mukaan heidän eteensä tuli myös muutamia onnenkantamoisia, kuten sinisiipiperhosen leikki lepokivellä köllöttelevan norpan kuonolla tai kun rupikonnat taistelevat kauneimmasta konnamorsiamesta lammen pohjassa.

Järven tarinassa kuvataan niin pienten kuin suurtenkin järviemme eläinten elämää luonnon kiertokulussa. Ihmistä ei näy missään. Katsoja pääsee ikään kuin kurkistamaan vedessä ja veden äärellä asuvien eläinten maailmaan: rapu kaivautuu luolaansa järvenpohjan kallioseinämässä ja toisaalla hauki uiskentelee verkkaisesti syvissä vesissä, kevätjään reunalla nälkäinen kuutti hamuaa emon nisää, ja lumisella rannalla saukonpojat telmivät riehakkaasti keskenään. 

 

Elokuvassa minulla katsojana on uusi näkökulma: En näekään ahventa siiman päässä ongenkoukussa vaan uiskentelemassa omassa elementissään, järvessä. Pieni muuttuu isoksi, kun vesimittarit ”luistelevat” vilkkaasti veden pinnalla niin kuin lapset tähän aikaan luistinradalla. Toisaalta lintuperspektiivistä otetut laajat maisemakuvat tuovat esille kokonaisuuden eli tuhannet järvemme saarineen ja niemineen, onhan järven tarinaa kuvattu Saimaalla, Vuoksella ja koko Suomessa Lappia myöten. 

 

Johtuneeko tämänhetkisestä vuodenajasta, mutta minusta kesäkuvat näyttivät miltei liian värikkäiltä, mutta talvimaisemat harmonisilta ja rauhoittavilta. Järvien ja lampien pohja oli minusta hyvin kiinnostava maailma ehkä siksi, että se on saavuttamattomin. Sulavan jään kuvaus oli kaunista - sitä aikaa kohden me olemmekin pikkuhiljaa menossa.

Kuten huomaat, kävin katsomassa Järven tarinan ja suosittelen sen katsomista myös sinulle. Tämän luontodokumentin kuvat ovat koskettavia; näinkö kaunista ja ihmeellistä meillä on!

Tässä vielä maistiaisia Järven tarinasta trailerin muodossa:

 

LUE LISÄÄ

Kasvien talvi

Vuorokauden keskilämpötila putosi joulukuun lopulla alle nollan eli silloin meillä alkoi terminen talvi, mutta lumisateet saapuivat vasta tammikuun toisella viikolla. Matalat pensaat ja aluskasvillisuus viettävät talven suojassa lumen alla, sen sijaan puut ja isot pensaat ovat navakan tuulen ja pakkasen armoilla. Talvi on ankara haaste kaikelle elolliselle luonnossamme ja vaatii suurta sopeutumiskykyä. Kylmyyden sietoon ja talvesta selviytymiseen kasveilla onkin monia menetelmiä.

 

Osa kasveistamme ei pudota lehtiään talveksi, vaikkapa talvikilla ja kanervalla lehdet säilyvät myös hangen alla. Ikivihreät kasvit vaihtavat lehtiä, mutta ainoastaan muutaman vuoden välein; esimerkiksi puolukka tekee joka kevät kymmenkunta uutta lehteä ja karistaa syksyllä pois kahden kesän ikäiset lehdet.

Kokonaisina talvehtivat kasvit pääsevät keväällä nopeasti kasvamisen alkuun, koska niillä on yhteyttämään kykenevät lehdet valmiina heti, kun lämpöä, valoa ja vettä on riittävästi saatavilla.

 

Puolukan lisäksi lumipeitteen alla talvehtivat vihreinä myös liekokasvit, joiden lehdet ovat neulasmaiset. Katinliekoja ja riidenliekoja voi taivutella vaikkapa kauniiksi koristeseppeleiksi, koska kasvin varsi on pitkä ja sitä on helppo käsitellä kosteana. Keräsin äsken lähimetsästä liekoja ja kiedoin niistä tämän kranssin. 

 

Varvut ovat ainakin osan talvesta lumen yläpuolella, siksi niillä on lehdissään kestävyyttä lisäävä vahapinta ja monia jäätymiseltä suojaavia aineita. Sianpuolukan kovat ja nahkeapintaiset lehdet auttavat sitä selviytymään pakkasesta ja tuulesta.

 

Lehtensä pudottavia varpuja ovat esimerkiksi juolukka ja mustikka. Mustikka on pakkasherkkä kasvi, minkä takia lumeton talvi ja sen aiheuttama talvikuivuus hidastavat kasvun liikkeellelähtöä seuraavana keväänä, ja tämän seurauksena mustikan satoisuus alenee - sen sijaan puolukka ja variksenmarja pärjäävät vähälumisilla paikoilla.

Yksivuotiset kasvit kuten maitohorsma itävät, kasvavat ja kuolevat saman vuoden aikana, ja ainoastaan niiden siemenet talvehtivat. Monivuotisista kasveista puut ja useat varvut keräävät varteensa vararavintoa, jota ne käyttävät ensimmäisten lehtien kasvattamiseen keväällä. Sen sijaan kielolla ja muilla ruohomaisilla monivuotisilla kasveilla vain sipulit ja juurakot talvehtivat, mutta kasvien maanpäälliset osat kuihtuvat.

Sinivuokko hyötyy siitä, että juuriversot säilyvät yli talven, niinpä se pystyy avaamaan kukkansa jo hyvin varhain keväällä, vapun tai äitienpäivän aikoihin. Kasvin kauniit lehdet ovat kuitenkin usein vihreät läpi vuoden.

Monille luonnonkasveillemme on kehittynyt talven kokemisen tarve eli ne tarvitsevat ainakin muutaman viikon mittaisen kylmäkäsittelyn voidakseen aloittaa seuraavana keväänä kasvun ja kukinnan. Sama koskee useiden kasvilajien siementen itämistä. Talvilevon syvyys ja kesto vaihtelevat lajeittain, minkä lisäksi siihen vaikuttaa talven kylmyys.

On valkoisia pisaroita ilma tulvillaan,
kimaltava lumimatto peittää koko maan.
Tuhansina pisteinä lumi säkenöi.
Pehmeästi punatulkku lumirumpuun löi.
Hiljaisina sävelinä lumi laskeutuu.
Piiloon lumipeiton alle kesä unohtuu.
Pienet, kirkkaat ajatukset lumilintusina
ihmisiä koskettavat salaa, hiljaisina.
Hiljaa, hiljaa lumilaulut sydämissä soivat,

kun nuo pienet hiutaleet

taivaan maahan toivat.

Pia Perkiö

Lähteet: Ilmatieteenlaitos/talvitilanne; LuontoPortti; oulu.fi/northnature; Peda.net/oppimateriaalit; Suomen metsät/Talvi, yle.fi. Runo on Pia Perkiön.

LUE LISÄÄ

Luontoäidin taideteoksia

Pienet pakkaset tulivat heti joulun jälkeisinä päivinä, ja Saimaa rupesi luomaan jääpeitettä. Sen seurauksena vesi, tuuli ja pakkanen synnyttivät rantaviivalle kauniita muodostelmia, luonnon taidetta.

Kuljeskelin parina pakkasaamuna pitkin rantapolkua ihastellen ja ihmetellen luontoäidin taideteoksia. Saimaan jää oli kirkasta ja kaunista. Tunsin olevani rikas katsoessani rannalta kohti auringonnousua: edessäni oli sadoittain jäätimantteja. Niitä ei voinut kerätä, mutta ne voi tallettaa muistoihin. Otin myös kameran avukseni, että voisin välittää edes osan kauneudesta sinulle lukijani.

 

 

 

 

 

 

Muutaman päivän kuluttua alkoi lumisade, joka peitti alleen satumaiset näkymät, ja tilalle tuli tavallinen ranta kaisloineen ja kivineen. Lumen myötä avautuu kuitenkin taas uusia mahdollisuuksia, kun pääsen seuraamaan vaikkapa eläinten jälkiä hangella. Talven taika jatkuu...

Timantit ja kristallit

Kristallinen tuulahdus.
Timanttinen eheys.
Ilo asuu sydämessä
kauniin onnen ytimessä.

Runon löysin osoitteesta timanttilapset.blogspot.fi

LUE LISÄÄ