Kevättalvisilla hangilla

Suomen kesä ja talvi tuovat meille kaksi aivan erilaista maailmaa: kesän valoisat pitkät päivät ja talven hämärät lyhyet päivät, mutta toisaalta myös sädehtivän kirkkaat päivät.

Auringon noustua taivas on kevättalvella syvän sininen. Se heijastaa värinsä myös lumenvarjopaikkoihin ja saa lumenkin hohtamaan sinisenä. Koska valo on kellertävää, varjot ovat valon vastavärisiä eli sinisiä. Juuri noina kirkkaina päivinä sävykontrasti valkean lumen ja syvien varjojen välillä kasvaa äärimmilleen. Lumi myös pelkistää maiseman, koska se peittää suuren osan yksityiskohdista.

Hangen pinta on aurinkoisina päivinä täynnä tuhansia timantteja, joita ihmetellessä unohtuvat ne monet pilviset päivät, joita tänä talvena on riittänyt. Aurinkoisella säällä keväthangen häikäisy onkin voimakasta, koska auringonsäteet heijastuvat hangen pinnalta. Vastasatanut puhdas lumi nimittäin heijastaa säteilystä jopa 90 prosenttia, kun paljaan maan heijastuskyky on kymmenisen prosenttia. Lumi vaikuttaa talvella yleensäkin valoisuuteen, sillä korkean heijastuvuutensa vuoksi se lähes kaksinkertaistaa valon määrän.  

Metsäpolku on syvä ura hangessa, ovathan niin monet askeleet tallanneet lumen uomaksi, jota on hyvä kulkea. Hangella polun molemmin puolin näkyy eläinten jälkiä, on kauriin sorkan painumat, on oravan somia hyppelyitä ja jäniksen hyvin tunnistettavia jälkiä, mutta metsän reunassa pupujussin ja ketun polut kulkevat liki rinnakkain. Aukealla puolestaan on yöllä ollut jänisten karkelot.
 

Orava liikkuu melkeinpä yksinomaan hyppien ja voitkin huomata pienten jälkien johtavan puun juurelta toiselle. Jänisten jäljet ovat puolestaan yleisimpiä lumijälkiä luonnossamme muodostaen paikoin lähes puolet kaikista metsässä tavattavista jäljistä. Rusakon ja metsäjäniksen jälkien erottaminen toisistaan voi olla kuitenkin hankalaa. Ketun jäljet erottaa koiran jäljistä eläimen kulkutavan perusteella. Ketun jälkijono on nimittäin loivasti polveileva ja helminauhamainen. Jalostetun eläimen jälki on aina rikkonainen, mutta villieläimen jälki kaunis, sillä eläin kulkee aina taloudellisesti energiaa säästäen.

Metsässä on hiljaista, tiaisten titityy vielä vaatimatonta, ja mustarastaskin vasta availee ääntään. Hiljaisuus voi kuitenkin olla nautittavaa ennen lintujen kiihkeää ja riemullista kevättä, kun koko metsä soi huhti-toukokuussa.

"Tahtoisin elää, niin kuin elää keväinen talvipäivä, auringon verkalleen vaeltaessa huurteisen metsän takaa yli kalpean, tyvenen taivaan: kylmä olisi elämäni ja kirkas, rauhallinen rintani ja raitis, niin kuin kimmeltävien hankien heijastus.

Pilviin peittymättä elämäni aurinko korkeimmilleen kohoaisi ja synkinkin soppi sydämessäni valkenisi ja mieleni mustinkin varjo vaihtuisi sinertäväksi niin kuin talvisen poutapäivän lumen varjo, sinensä taivaalta lainaa."

Juhani Aho

Lähteet: Eija Kanto, lumitutkija Helsingin yliopisto. Tiede-lehti 2/2007; Tiina Jensen. Yle Luonto. Marcus Wikman 23.3.2018; Timo Nieminen, Apu-lehti 6.1.2018; Riistakolmio; Wikipedia; Juhani Aho, Lastuja I - VII.