lauantai 2. kesäkuuta 2018

Korvasieni on alkukesän aarre

Mitä yhteistä on japanilaisella pallokalalla fugulla ja suomalaisella korvasienellä? Kumpikin on tappavan myrkyllinen, mutta oikein valmistettuna niistä saa herkullista ruokaa.

Korvasienen tunnistaminen on helppoa. Se on huhti-kesäkuussa kasvava suklaan-, punertavan- tai mustanruskea sieni, jonka noin kymmensenttinen lakki on poimuttunut tippaleivän tai aivojen tapaan. Jokainen korvasieni on ulkonäöltään vähän erilainen. Lakin reuna on usein laidoilta jalkaa vasten sisäänpäin kääntynyt. Korvasienen tuoksu on miellyttävä ja voimakas. Piispanhiippa ja poimukellomörsky muistuttavat ulkonäöltään korvasientä, mutta ne kasvavat vain syksyllä.

Korvasienet viihtyvät hiekkapohjaisissa havumetsissä. Olen poiminut niitä metsäpoluilta, ajourilta sekä hakkuuaukeilta, sillä korvasienihän on tunnetusti rikotun maan ystävä ja karikkeenlahottaja. Ensin löytyy yksi korvasieni, mutta pienellä etsimisellä niitä löytyy lisää lähietäisyydeltä. Korvasieni voi olla hyvinkin satoisa, mutta se ei useinkaan esiinny muutamaa vuotta pidempään samoilla paikoilla. Niukkojen sateiden takia korvasieniä on ollut tänä keväänä erittäin vähän ja ne muutamat löytämäni ovat olleet kuivuneita.


Korvasieniä voi myös yrittää viljellä itse. Hakkuuaukealle kaivetaan puoli metriä syvä kuoppa, joka täytetään sanomalehdillä ja peitetään hiekalla, ja sitten jäädään vain odottelemaan. Satoa saattaa tulla jo seuraavana keväänä tai viimeistään parin kolmen vuoden päästä – jos on tullakseen.



Tuntuu hurjalta ajatella tämän sienen edustavan kahta ääripäätä, se on erinomaisen herkullinen ruokasieni, mutta tuoreena tappavan myrkyllinen. Tuoreissa korvasienissä on vesiliukoista ja helposti haihtuvaa gyromitriini-nimistä solumyrkkyä, minkä vuoksi korvasieni on keitettävä erittäin huolellisesti ennen ruuaksi valmistamista. Kuivatut korvasienet liotetaan ja sitten käsitellään kuten tuoreet sienet. 




Lasse Kosonen kertoo Suomen Luonto -lehdessä jutun torilla myytävänä olleista korvasienistä: Sienineuvoja pysähtyi torimummon luokse ja varoitteli tuoreen korvasienen myrkyllisyydestä: ”Pitäisi olla varoitusteksti: KÄSITTELEMÄTTÖMÄNÄ MYRKYLLINEN.”. Mummo teki työtä käskettyä ja seuraavana päivänä korvasienipöydän luona oli pahvilappu ja teksti KÄSITTÄMÄTTÖMÄN MYRKYLLINEN. Tarina ei kerro, kävikö kauppa.

Oli kerran Haitula,
joka oli pienempi kuin pieni,
joka oli pikkuruinen tylleryinen,
aivan mahdottoman pieni.

Hän asui korvassa,
joka oli sattumoisin sieni,
joka oli korvasieni sattumoisin,
aivan kummallinen sieni.

Ja siinä sienessä
oli viisikymmentä koloa
sekä viisikymmentäviisi kolonkoloa
sekä sata kolonkolonkoloa.

Vaan kerran Haitula
tuumi että oli vasta noloa,
ettei ollut viisikymmentäkuusi koloa.
Ja lähti pois.


Lähteet: Evira; Heikki Paavola, Yle 25.2015; Kauko Salo, Luonnonvarakeskus ; Lasse Kosonen, Suomen Luonto 12.5.2014; Maija Ala-Siurua, Maaseudun tulevaisuus. Ympäristö 26.4.2012; Martat. Marttakoulu; LuontoPortti; Seppo Vuokko, Suomen Luonto 26.9.2014; Sienikirja. Wikikirjasto; Savon Sanomat. Kotimaa 16.4.2017; Sirpa Hammarberg, Anna 23.5.2012; Suomen Lajitietokeskus; Wikipedia; Kirsi Kunnas. Tiitiäisen satupuu. Runo Heitula. Mikä on kolonkolonkolo?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti