lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kansalliskukkamme kielo

Kielon puhtaan valkoiset kukat liitetään Neitsyt Mariaan. Siitä kertoo kielon tieteellinen nimi Convallaria majalis. Nimi pohjautu Vanhan testamentin Laulujen lauluun, jossa neito vertaa itseään laaksojen liljaan. Kieloja on pidetty puhtauden ja neitsyyden symbolina, niinpä menneinä vuosina morsiuskimput oli usein tehty kieloista.

Toinen legenda yhdistää kielon pitkäperjantain tapahtumiin. Kun Jeesusta vietiin kohti Golgataa, eräs poika tuli itkien pyytämään, että hänet naulittaisiin Kristuksen sijaan. Kun Jeesus kuuli tämän, hänen silmänsä täyttyivät ilon kyynelistä, koska kaikki eivät olleet vielä kovettaneet sydäntään. Näistä kyynelistä kasvoi kieloja. Kolmas tarina puolestaan liittää kielon Ranskassa 500-luvulla eläneeseen Pyhään Leonhardiin, joka taisteli lohikäärmeeksi muuttunutta paholaista vastaan kolme päivää ja lopulta voitti tämän. Taistelussa Leonhard kuitenkin vuodatti verta ja jokaisesta hänen veripisarastaan nousi tuoksuva valkoinen kielo.

Itse olen puolestani kertonut lapsilleni näiden ollessa pieniä, että keijut nukkuvat kieloissa ja heräävät aamuisin auringonpaisteeseen ja kielonkukkien helinään. Oma kielotarinani juontaa juurensa siitä, että olen aina mieltänyt kielot keijukaisten kukiksi ja kodeiksi.

Kielot kukkivat useasti Kielon nimipäivänä 14.6. Kielo on kuulunut menneinä vuosina juhannuksen viettoon, sillä niitä on tuotu sisälle huoneisiin ja joissain paikoin siroteltu rappusillekin. Ennen vanhaan kieloista ja kaisloista on tehty myös seppeleitä, jotka on ripustettu lehmien sarviin. Seppeleiden toivottiin takaavan hyvän sadon ja maidonsaannin. 


Kielo kasvaa niin kivikkoisilla rinteillä kuin lehdoissakin. Tavallisesti kielot leviävät voimakkaiden juurakoiden avulla, jotka kasvavat noin 15 senttiä vuodessa. Suurimmilla kasvustoilla arvellaan olevan ikää 200 – 300 vuotta.

Kielo kasvaa aika yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaistuu vähitellen pohjoista kohti niin, että kasvun raja on Kittilän ja Sallan korkeudella. Kieloja tavataan myös muualla Euroopassa sekä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.




Kielon kukissa ei ole mettä, mutta voimakas tuoksu houkuttelee suurin joukoin siitepölyn kerääjiä. Tuoksua on hyödynnetty hajuvesissä ja saippuoissa, mutta mielestäni niissä ei päästä lähellekään aitoa kieloa. Kielo on lempikukkani ja rakastan sen huumaavaa tuoksua. Olen saanut mieheltäni lahjaksi Kalevala Korun Kaunis Kielo -sarjaan kuuluvan hopeisen rintakorun, minun kieloni kukkii siis ympäri vuoden.

Kieloa on osattu hyötää jo kauan, niinpä se on vanhimpia joulukukkiamme. Minäkin innostuin kasvattamaan viime jouluksi kieloja. Kaivoin myöhäsyksyllä kielon juuria multaruukkuun, jonka vein viileään pariksi kuukaudeksi. Hyvissä ajoin ennen joulua toin kielot huoneenlämpöön kasvattamaan vartta ja kukkia. Talvella valoa on vähemmän, joten kieloista tuli hennompia kuin kesäkieloista, mutta kuitenkin vienosti tuoksuvia.




Kielon marjat ovat aluksi vihreät, sitten keltaiset ja kypsinä oranssinpunaiset. Kielo on vaarallisimpia myrkkykasvejamme, mutta myös rohtokasvi. Kansanlääkinnässä siitä valmistettiin entisinä aikoina sydämen toimintaa vahvistavia ns. sydänalatippoja. Kielon kukista on uutettu lääkettä sekä puhekykynsä menettäneille halvaantuneille että epilepsiaa sairastaville, ja kuivatuista kukista tehdyn pulverin uskottiin tepsivän nuhaan. Kieloa on käytetty myös helpottamaan kihtivaivoja.



Kielo-sana on johdettu sanasta kieli. Elias Lönnrot mukaili nimen kielo kasvin vanhojen kansanomaisten nimien pohjalta, kielo on nimittäin tunnettu lehmän-, härän- ja koirankielenä. On puhuttu myös kieliheinästä, lehmänkieliheinästä tai kielukasta. Olisikohan kielo tullut valituksi vuonna 1967 Suomen kansalliskukaksi lehmänkielenä tai kieliheinänä?

Luonnonkukkienpäivää vietetään sunnuntaina 17.6. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja kasviharrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.
---
Suvinen lauantaiehtoo, pyhän ehto, pyhä hetki.
Takana päivän, viikon työ, maailman retki.
Syreeni huumaa kielon kanssa kilpaa.
Tienoo tuoksuu kuin kesäneito.
Nousevan kasteen lailla onni osallisuudesta kasvaa,
huomaamatta ja hivuttaen, kuin särkynytsydän.
Puhjetakseen illan hämärässä kukkaan.

Lähteet: Eila Väisänen, Etelä-Suomen Sanomat. Kotimaa 30.9.2008; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; LuontoPortti; Maikki Kulmala, Tiede & tekniikka 6.6.2017; Suomen luonnonsuojeluliitto; Elias Halminen, sommitelma saunan piipusta ja muista asioista.

2 kommenttia:

  1. Meidän äiti ei antanut lapsena kerätä kieloja juuri myrkyllisyyden vuoksi! No, äidillä oli monia mielenkiintoisia juttuja! :) Niinpä siinä kävi niin, että en aikuisenakaan niihin oikein aluksi uskaltanut koskea! Tuoksu on kyllä huumaava! Eka hajuveteni oli kielotuoksu ja rakastin sitä suuresti! Säilytin tyhjää pulloa pitkään, sillä halusin nuuskutella välillä tuoksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tillariina. Äitisi oli oikeassa! Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla äitisi jutut kieloista :) Minun kotiseudullani Pohjois-Savossa ei juuri kasvanut kieloja, joten äitini ei tarvinnut varoitella meitä lapsia.


      Minunkin ensimmäinen hajuveteni saattoi muuten olla kielo! Rakastin ja rakastan kielon tuoksua.

      Poista