Jäät lähtivät Saimaasta!

04 toukokuuta 2018

 
Tänä talvena jäät tulivat ja lähtivät Lappeenrannan seudulla saman vuoden aikana, sillä Suur-Saimaan selät saivat jääpeitteen vasta tammikuun alkupuolella. Pien-Saimaa tosin jäätyi jo viime vuoden lopussa, mutta joulun aikaan sinne ei vielä ollut asiaa. Alkutalvella jäät olivat poikkeuksellisen huonoja ja heikkolaatuisia Etelä-Suomesta Kainuuseen asti, sillä lauha sää, runsas lumentulo ja paikoin voimakkaat juoksutukset estivät järviä jäätymästä kunnolla koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

 
Järvien jäät rupesivat heikkenemään kovaa vauhtia huhtikuun toisella viikolla maan etelä- ja keskiosassa. Huhtikuun 20. päivän jälkeen jään paksuutta ei voitu enää mitata Lappeenranta – Vaasa-linjan eteläpuolella, vaikka samaan aikaan keski- ja itäosissa maata saatiin vahvuudeksi vielä paikoin 20 – 50 senttiä.


Saimaan jää rupesi tummenemaan huhtikuun kolmannella viikolla. Se tarkoitti, että kiintojää haurastui ja muuttui puikkojääksi kevään lämmön seurauksena.

Puikkojäät lienevät innoittaneet Tapio Wirkkalan luomaan Ultima Thule -sarjansa, joka on yksi suomalaisen lasimuotoilun ikoneista
.


Puikkojää koostuu heikosti toisissaan kiinni olevista pystysuuntaisista jäätikuista, joiden välissä on alhaalta tulevaa vettä. Jopa puolen metrin jääkerros voi pettää kävelijän alla, sillä puikkojään kantokykyä ei voi arvioida. Vaikka jää aamulla kantaa, se ehkä ei enää iltapäivällä kestä jäällä liikkujaa. 

Pyöräilin huhtikuun loppupuolella usein Saimaan rannassa kulkevaa tietä pitkin. Minulla oli silloin päivittäin mahdollisuus seurata, miten jään väri muuttui tehden tilaa avovedelle, mutta tuttavani näki jäiden lähdön ihan aitiopaikalta. Hän nimittäin kuvasi kotinsa parvekkeelta jäiden lopullisen sulamisen kevätauringon siivittämänä 27. ja 28.4. välisenä aikana.

Katselen kuinka
yhä suurempia ja suurempia vesialueita vapautuu
kauniin, sinertävän jään puristavasta otteesta.
--
Jään on kuitenkin väistyttävä.
Virtaa ei voi väkivalloin estää
soljumasta eteenpäin.
--
Rajoittava kylmyys on väistymässä.
Kohta vesi voi taas virrata ja aaltoilla
mielensä mukaan, vapaasti.
On uudistumisen aika. 

April 29

Foreca; Iittala; Ilkka Hartikainen, Helsingin Uutiset 7.4.2016; Seija Hackman, Etelä-Saimaa 14.1.2018; Suomen ympäristökeskus SYKE; April 29, 2012, On uudistumisen aika. Jäiden lähtö.

2 kommenttia