perjantai 13. huhtikuuta 2018

Metsänhaltijan, veren ja lemmen puu

Lepät saapuivat Suomeen luultavasti ensimmäisten lehtipuiden mukana noin 7000 vuotta sitten. Harmaaleppä on levinnyt kaikkialle Suomessa, tervaleppiäkin kasvaa Kokkolan korkeudelle asti vesistöjen läheisyydessä. Tervaleppiä käytetään myös istutettuina puisto- ja maisemointipuina. Tiesitkö muuten, että tervaleppä on Kymenlaakson maakuntapuu?

Sana leppä on ikivanha suomalais-ugrilainen sana, joka on alkujaan tarkoittanut verta. Kun tervaleppää sahataan, sen puuaines muuttuu ilman ja valon vaikutuksesta punertavaksi. Ilmeisesti sekä leppäkertun että leppälinnun nimi johtuu niiden oranssinpunertavasta verta muistuttavasta väristä.

Tervaleppä on ollut noitien puu, sillä sen avulla on voitu loitsia vaikkapa karhu naapurin karjan kimppuun. Tervaleppä on ollut myös lemmenpuu, jonka kuorta taian tekijä on syöttänyt sille henkilölle, jonka rakkauden hän halusi. Sekä Virosta että Suomesta on tietoa verilepistä, joita on kunnioitettu pyhinä puina. Leppä on yhdistetty suomalaisissa ja itäkarjalaisissa taioissa metsänväkeen, se on ollut metsänhaltijan oma puu.

Tervaleppäpaneeli on nykysaunoissa suosittu pintamateriaali. Se sopii myös vesirakenteisiin, koska kestää pitkään mätänemättä. Suomessa on valmistettu tervalepästä huonekaluja, minkä vuoksi sitä on sanottu köyhän miehen mahongiksi. Kaunista tervaleppää käytetään edelleen etenkin Keski- ja Etelä-Euroopan huonekalumarkkinoilla. Tervaleppää on käytetty aikoinaan myös tarvepuuna ruoka-astioiden ja puukenkien valmistuksessa.
Harmaaleppä ei ole ollut arvostettu puu, koska se on puuainekseltaan haurasta ja helposti lahoavaa. Lisäksi leppä on nopeakasvuinen ja vaikeasti hävitettävä. Leppää pidetään metsätaloudessa usein roskapuuna, isänikin katkoi aina lepät havupuiden taimien tieltä metsissä kuljeskellessaan. Harmaalepän urpuja on kuitenkin hyödynnetty kasvivärjäyksessä. Lisäksi niiden perusteella on ennen vanhaan ennustettu tulevaa viljasatoa.

Polttopuuna harmaaleppä on kuitenkin hyvä, koska se ei kipinöi, ja savusaunan lämmityspuuksi sen sanotaan sopivan erityisen hyvin. Myös lihan ja kalan savustuksessa harmaaleppää käytetään sekä puuna että puruna. Harmaalepästä on valmistettu keihäitäkin, mistä on tullut tuttu sanonta Lentää kuin leppäkeihäs.


Leppälajimme voi erottaa toisistaan kasvupaikan lisäksi esimerkiksi seuraavien tuntomerkkien perusteella: Tervalepän lehti on kärjetön, vähän sydämen muotoinen. Lehti on nuorena tahmea, kuin tervainen. Sen sijaan harmaalepän lehdessä on kärki ja lehden alapinta on harmaa. Lisäksi tervaleppäpuun kuori on rosoinen ja tumma, mutta harmaalepän runko on harmaa.

Leppä ei tule ruskaan vaan pudottaa lehtensä vihreinä, koska lepällä on niin paljon typpeä juurinystyröissään, ettei sitä tarvitse ottaa talteen. Lepän lehdet ovatkin erinomainen typpilannoite maaperälle. 

Leppä kukkii ennen lehtien puhkeamista maalis-huhtikuussa aiheuttaen herkille allergisia oireita. Leppien punaisista emikukista kehittyy kesällä pyöreitä ns. käpyjä, joiden vihreä väri vaihtuu syksyyn mennessä ruskeaksi. Talvella olen nähnyt urpiaisten ja vihervarpusten viihtyvän leppäpuissa syömässä niiden siemeniä. Juuri näinä kevättalven viikkoina leppä tyhjentää siemenet kävyistään viimeisille hangille.

Pieni harmaaleppä,
vähäisin puista,
pukeutuu juhlaan:
Harmaa on puku kyllä,
mitä muuta on yllä?

"Kerralla kaiken tuhlaan,
arkea nyt en muista.
Norkot kuin hohtava jade,
ken ei olisi kade
riipuksista näistä?
Kaikkien riipusten päistä
loistavat timantit.

Tekijä taitavin seppä,
minkä jo unohdit.
Onni on olla leppä!"

Lähteet: Arla Kanerva, Helsingin Sanomat 3.4.2018; Henry Väre, Suomen luonto. Kasvit. Lepät; Hevvey 1992; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; LuontoPortti; Martat. Pikku kokki; Taivaannaula. Puiden juurilla; Yle. Oppiminen; Nimimerkki tee 21.12.2008.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti